SBTech vedonlyöntialusta
SBTech on vuonna 2007 markkinoille saapunut rahapelialan yritys, joka tarjoaa asiakkaidensa käyttöön laadukkaan ja yhden netin parhaan vedonlyöntialustan. Kyseessä on noin 15 vuotta toiminnassa ollut peliyhtiö, joka on kasvanut vuosien varrella vahvasti ja operoi tänä päivänä noin 15 toimiston voimin eri puolilla maailmaa. Firman toimipaikkoja sijaitsee muun muassa Iso-Britanniassa, Yhdysvalloissa, Maltalla, Israelissa ja Ukrainassa. SBTech Malta Limited on rekisteröity Maltalle ja toimii saman maan pelilisenssillä sekä muun muassa Iso-Britannian pelilisenssillä. SBTechin tuote on noussut oikeutetusti markkinoiden parhaiden vedonlyöntialustojen joukkoon, ja kyseessä on myös monille suomalaisille asiakkaille tuttu peliyhtiö, jonka tuotteesta on päästy nauttimaan monen vuoden ajan.
Siinä missä toinen suuren suosion vedonlyöntialusta Kambi toimii yhteistyössä kymmenien vedonlyöntisivustojen kanssa, niin samaa voi sanoa myös SBTechin kohdalla. Peliyhtiö tekee yhteistyötä monen vedonlyöntifirman kanssa ja tarjoaa niille tuotteensa käyttöön. Niistä kerrotaan lisää seuraavassa kappaleessa. Lähes 2 500 työntekijän ja laaja-alaisen rahapelialan kokemuksen omaava SBTech kuuluu nykyisin osaksi DraftKingsiä, joka hankki peliyhtiön omistukseensa vuonna 2019. Kauppa saatiin lopullisesti valmiiksi vuotta myöhemmin. Kauppa oli 3,3 miljardin dollarin arvoinen diili. SBTechin nykyinen omistaja DraftKings on perustettu puolestaan vuonna 2012, joten se on ollut toiminnassa noin 10 vuotta. DraftKings on listattu Nasdaqin pörssissä ja sen päätoimipaikka löytyy Yhdysvalloista.
Vedonlyöntialustan asiakkuudet ja kerroin- ja kohdevalikoima
SBTechin vedonlyöntialusta on tuttu tuote myös monille suomalaisille asiakkaille, sillä vedonlyöntialustan palveluista on päästy nauttimaan monella laadukkaalla rahapelisivustolla. Muutamia hyviä poimintoja ovat muun muassa Fastbet, Betive ja Bethard. Esimerkiksi Bethard Group Limitedin pyörittämät vedonlyöntisaitit ovat käyttäneet ja käyttävät yhä paljon SBTechin vedonlyöntialustaa. Kotimainen monopoliyhtiömme hankki myös julkisen kilpailutuksen kautta uuden vedonlyöntialustan, jonka toimittamisesta vastaa SBTech. Yrityksen palkitut vedonlyöntiratkaisut ovat olleet kymmenien kumppaneiden valintoja. Yhteistyö toimii nykyisin yli 50 vedonlyöntisaitin kanssa. SBTechin tuotteeseen sisältyy myös runsas kattaus hallintapalveluita mukaan lukien rikollisuuden ehkäisyyn tarkoitetut ominaisuudet.
Vedonlyöntialustan kerroin- ja kohdevalikoima kuuluvat käytännössä samalle tasolle yllä mainitun Kambin kanssa. Vedonlyöntialustasta on rakennettu vuosien varrella hyvin kattava, laaja ja monipuolinen. Sieltä löytyy valtavasti pelattavaa suuresta joukosta urheilulajeja ja -sarjoja. Kerroin- ja kohdevalikoima on myös vähemmän esillä olevissa urheilulajeissa ja -sarjoissa heittämällä markkinoiden parempaa puoliskoa. SBTechin slogan ”We know sports” kuvastaa edelleen hyvin peliyhtiön toimintaa, ja firman vedonlyöntialusta pääsee DraftKingsin kanssa jatkamaan myös tulevina vuosina rahapelialan aallonharjalla.
Lopuksi on hyvä todeta, että vedonlyöntiyhtiöt saavat itse päättää kohde- ja kerroinvalikoimansa SBTechin tarjoaman tuotteen puitteissa, ja esimerkiksi kotimainen monopolimme ei ota pelattavaksi muun muassa alle 19-vuotiaiden tai sitä nuorempien otteluita. SBTech osui myös suomalaisen median tutkaan tarjoamalla koronapandemian alussa Ruotsin jalkapallon amatööripelejä, vaikka ne olivat muualta otettu pois ottelumanipulaation vuoksi. Vedonlyöntialustalta löytyy monesti juuri rehellisesti pelattavia edellä mainittuja nuorten otteluita, joiden betsaaminen on täysin laillista. On silti selvää, että DraftKingsin johdolla kerroin- ja kohdevalikoimassa myös ottelumanipulaation riskeihin panostetaan entistä enemmän.
Lue myös vedonlyönti ilman rekisteröitymistä sivustot ja bonukset. Rahapelien ikäraja on 18 vuotta. Pelaa vastuullisesti!