Jalkapallon Englannin Valioliigassa toisensa kohtaavat Arsenal ja Everton. Kotijoukkue on viimeisen kierroksen kynnyksellä lähes toivottoman tilanteen edessä. Punavalkoisten olisi voitettava oma ottelunsa ja toivottava samalla West Hamin ihmettä siten, että Manchester City ei saisi täyttä pistepottia. Tykkimiesten saumat yltää Valioliigan ykköseksi ovat lähes olemattomat, mutta Gunners ei voi tehdä kuin oman osansa. Isäntien on keskityttävä vain siihen, että sinipaidat menevät nurin ja katsoa sen jälkeen onko toinen lontoolainen miehistö venynyt Manchesterissa lähes sensaatiomaiseen tulokseen.

Arsenal on pelannut erinomaisen kauden, vaikka Tykkimiehillä oli yhdessä vaiheessa selkeästi vaikeampi ajanjakso. Punavalkoiset nousivat siitä kuitenkin hienosti takaisin raiteilleen ja ovat olleet taas sesongin loppuvaiheilla mainiossa pelivireessä. Alla on viisi voittoa. Gunners on esiintynyt kahdella edellisellä kierroksella täyden pistepotin merkeissä Bournemouthia ja Manchester Unitedia vastaan. Viimeksi tullut voitto irtosi 20 minuutin kohdalla tulleen maalin myötä. Ottelu Bournemouthia vastaan oli 70 minuutin ajan jollain tavalla elossa, mutta sitten se ratkesi lopullisesti isäntien toiseen osumaan.

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.

 

Everton pelannut kauden loppuun ilman pisteiden tarvetta. Vierasjoukkue on suoriutunut sesongistaan kaikki vaikeudet ja haasteet huomioiden lopulta hyvin. Kausi on ollut Toffeesin kannalta kaikkea muuta kuin helppo, mutta vieraat ovat hoitaneet hommansa kaikesta huolimatta hyvin. Sinipaidat ovat olleet viime aikoina vahvoja varsinkin puolustuksessa. Omiin on mennyt vähän palloja. Edellisestä tappiostakin on aikaa. Viimeksi taisto Sheffield Unitedia vastaan päättyi maalin voittoon. Ainokainen tuli puolen tunnin kohdalla. Voitto jumbosta irtosi pelillisesti ja maaliodottamien valossa oikeutetusti.

Arsenal tiedostaa tietysti lähes mahdottoman tilanteensa. Tykkimiehet ei voi kuitenkaan jättää omaa otteluaan voittamatta pelaamalla puolivaloilla ja ajattelemalla, että West Ham ei voi saada Manchester Cityltä pistejakoa. Gunners tuskin tekee voitolla mitään, mutta kaikista karuinta olisi tällaisessa paikassa jättää oma homma hoitamatta. Everton saapuu Lontooseen varmasti hyvällä fiiliksellä. Vierailla on tosin useampia poissaoloja. Arsenal voittaa 82 prosentin arviolla. Ilta päättyy tasuriin 12 prosentin arviolla. Everton voittaa kuudella pinnalla. Yli 3,5 maalia tulee 51 prosentin arviolla ja alle 3,5 osumaa 49 pinnalla.

Vedonlyöntisivustot ja bonukset jalkapalloon

100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
Ei bonusrahaa. Kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x bonus.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x talletus ja bonus.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus
100 % 500 € tai kasinolle 100 % 1 000 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 10x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
100 % 150 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
Ei bonusta. Kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta. Kasinolla 40x bonus.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Riskitön veto korvataan 50 € saakka. Kasinolla kierrätys 30x talletus ja bonus.
20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 250 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
Ei bonusrahaa. Kasinolle jopa 500 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla ei kierrätystä.
100 % 150 € tai kasinolle 100 % 500 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
Yllätysveto 50 € asti + korotettu kerroin tai kasinolle 100 % 500 € + 111 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Yllätysvedossa minimipanos 30 €. Korotetussa kertoimessa maksimipanos 50 €. Vähintään kaksi vetokohdetta. Kasinolla 35x.
Bonuksia
Winnerz

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback

Budsino

Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €

Betkwiff

Yllätysveto 50 € asti + korotettu kerroin tai kasinolle 100 % 500 € + 111 ilmaiskierrosta

Kingmaker

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 25 ilmaiskierrosta

RTbet

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta