Etusivu » Betkwiff

Betkwiff on vuonna 2015 markkinoille saapunut kohtalaisen lupaavalta vaikuttava rahapelisivusto, jossa asiakkaat pääsevät pelaamaan vedonlyöntiä ja kasinopelejä. Kyseessä on perinteinen rahapelisivusto, jossa pelaaminen onnistuu rekisteröitymällä Betkwiffin asiakkaaksi, vaikka etusivulla annetaan myös vaikutelma pelaamisesta ilman rekisteröitymistä. Sellaisesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan pelaaminen tapahtuu omalla käyttäjätunnuksella ja salasanalla.

Betkwiffin taustalta löytyvä rahapelialan yritys Worldwide Gaming Limited on rekisteröity Euroopan unionin ulkopuolella olevalle Mansaarille ja operoi saman maan pelilisenssillä. Heti alkuun on todettava, että kyseessä ei ole esimerkiksi Maltan tai Viron tasoinen pelilisenssi ja myöskään mahdolliset kotiutukset eivät ole verovapaita. Betkwiff on kuitenkin turvallinen ja luotettava rahapelisivusto, vaikka Mansaarten pelilisenssi saisi toki olla paristakin syystä parempaa tasoa.

Betkwiffillä voi saada sellaisen kuvan, että asiakkaat pääsevät pelaamaan perinteisesti tai ilman rekisteröitymistä, mutta kuten todettu, niin vaihtoehdoista jälkimmäinen ei tule kyseeseen. Asiakkaat voivat pelata vain perinteisesti täyttämällä aluksi pyydetyt kohdat, joita ei tosin ole kuin muutamia. Perinteisessä pelaamisessa kysytään hieman enemmän henkilötietoja. Niiden täyttämisen jälkeen pääsee kirjautumaan normaalisti ja tekemään ensimmäisen talletuksen.

Kyseessä ei ole ulkoiselta olemukseltaan tai käytettävyydeltään missään tapauksessa ainakaan keskimääräistä laadukkaammalta näyttävä rahapelisivusto. Onkin hyvä todeta, että bookkerin ulkoinen olemus ja käytettävyys voisivat olla korkeampaa luokkaa, sillä etenkin jälkimmäinen on paikoitellen kaikkea muuta kuin toivotunlaista. Käytettävyyttä ei voi ehkä varsinaisesti kutsua heikoksi, mutta ei se myöskään ole bookkerin vahvuuksista.

Suomalaiset asiakkaat on otettu Betkwiffillä pääasiassa melko hyvin huomioon. Kotimaiset pelaajat pääsevät vierailemaan bookkerilla suomeksi. Mukana on kuitenkin myös heikompaa lokalisointia tai outoja käännöksiä sekä jotain muuta siltä väliltä. Bookkeri on silti käännetty suomeksi, mutta esimerkiksi yleiset säännöt ja ehdot eivät ole kotimaan kielellä. Lisäksi kieliasuun liittyen on paikallaan todeta, että ainakin niistä osa on tehty puhtaasti käännösohjelman avulla.

Vedonlyönnistä löytyy kelvollisesti pelattavaa jalkapallosta, jääkiekosta, tenniksestä, koripallosta, lentopallosta, amerikkalaisesta jalkapallosta ja useammasta muusta urheilulajista ja -sarjasta. Niitä ovat esimerkiksi käsipallo, pöytätennis ja snooker. Samalla on sanottava, että vedonlyönnin kattaus ei ole lähellekään markkinoiden kärkipäätä. Tarjonta on kohtalaisen hyvää, mutta se voisi olla vielä laajempaa ja monipuolisempaa. Kertoimetkaan eivät ole kaksisia.

Kannattaa pelata myös Betkwiffillä mieluiten pelkkiä positiivista odotusarvoa tuottavia kertoimia ja vetokohteita, jotka ovat oikeasti hyviä valintoja. Ei kannata mennä lyömään vetoa vain pelaamisen ilosta, vaan aitojen ylikertoimien bongaaminen on Betkwiffillä tie fiksuun ja järkevään vedonlyöntiin. Hinnoitteluvirheitä voi löytää esimerkiksi monista pienemmän volyymin vetokohteista kuten esimerkiksi alasarjafutiksista. Niitäkin saisi olla silti enemmän.

Betkwiffin vedonlyönnin heikkous löytyy taas panosrajoista, joka on hyvin yleinen ongelma lähes kaikilla vedonlyöntisivustoilla. Osaavat asiakkaat eivät pääse välttämättä lyömään vetoa haluamillaan panoksilla, vaan panosrajat voivat astua kuvioon joskus jopa muutaman vetokupongin jälkeen. Panosrajat ovat ikävän tuttuja myös Betkwiffin vedonlyönnissä. Panosrajat koskevat toisaalta pääasiassa selkeästi järkevään ja voitolliseen vedonlyöntiin pystyviä asiakkaita.

Uudet asiakkaat pääsevät nappaamaan korotetun kertoimen. Uudet pelaajat voivat tehdä ensimmäisen talletuksen ja valita sen jälkeen vähintään kaksi vetokohdetta, joiden yhteiskerroin on 2,00 tai enemmän. Kertoimet korottuvat betsin hyväksymisen jälkeen. Vain alkuperäiset kertoimet huomioidaan korotetun kertoimen hyväksymisessä. Tiedossa on myös muutamia muita kampanjoita ja tarjouksia, joihin vanhat asiakkaat voivat lähteä mukaan.

Talletukset ja kotiutukset onnistuvat muun muassa suomalaisten pankkitilien, nettilompakoiden, luottokorttien ja muutamien muiden menetelmien avulla. Talletukset ja kotiutukset tehdään suureksi osaksi markkinoiden yleisimmillä rahansiirtotavoilla. Minimitalletus on 10 €. Kotiutukset käsitellään yleensä vuorokauden kuluessa. Miniminosto on myös mukavan pieni eli 10 €. Kannattaa huomioida, että uusien asiakkaiden tulee lähes aina vahvistaa oma pelitilinsä.

Asiakaspalvelun kanssa voi keskustella mahdollisten ongelmien kohdalla live-chatissa ja sähköpostitse. Asiakaspalvelu on tavoitettavissa yleensä vuorokauden ympäri, mutta varauduthan kuitenkin keskustelemaan englanniksi. Tarjolla saattaa olla mahdollisuus jutella suomeksi käännösohjelman avulla. Live-chatissa vastaukset annetaan silti yleensä hetkessä. Sähköposteihin vastataan usein vuorokaudessa. Mukana on myös esimerkiksi UKK-osio.

Betkwiffiä voisi kuvailla kelvolliseksi rahapelisivustoksi, jossa voi sinällään pelata sujuvasti, mutta tarjolla on myös huomattavasti parempia vaihtoehtoja. Kyseessä ei ole millään tavalla huippuluokan rahapelisivusto, ja esimerkiksi verovapauden puuttuminen vain alleviivaa sitä asiaa. Vedonlyönnistä löytyy melko hyvin pelattavaa, mutta sekin voisi olla paremmalla tasolla etenkin kertoimien osalta. Bookkeria voi toki testata, mutta sen tasokkuus on vain välttävä.


Bonus uusille asiakkaille

Korotettu kerroin tai kasinolle 150 ilmaiskierrosta
Täydet ehdot voimassa.

Bonuksia
iBet

100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä

Boom Casino

Ei bonusrahaa. Kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta

Luckster

100 % 100 € tai kasinolle 100 % 200 €

Betkwiff

Korotettu kerroin tai kasinolle 150 ilmaiskierrosta

SG Casino

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta

Betkwiff
3.5/5