Vedonlyöntisivut » Betplays

Betplays on vuonna 2022 markkinoille saapunut rahapelisivusto, jossa asiakkaat pääsevät pelaamaan vedonlyöntiä ja kasinopelejä. Kyseessä on Creative Alliance Solutionsin alaisuudessa toimiva rahapelisivusto, jossa pelaaminen onnistuu perinteisesti rekisteröitymällä asiakkaaksi. Pelaamisen aloittaminen onnistuu kuitenkin varsin kätevästi, sillä rekisteröitymiseen menee vain hetki. Asiakkaat eivät kuitenkaan pääse nauttimaan pelaamisesta pankkitunnuksilla.

Betplaysin taustatiimi Creative Alliance Solutions on rekisteröity Euroopan unionin ulkopuolella olevalle Curacaolle ja operoi saman maan pelilisenssillä. Kyseessä on yleensä varsin hyvä ja toimiva pelilisenssi, mutta se ei ole samalla viivalla muun muassa Maltan tai Viron vastaavien kanssa. Syitä on kaksi, sillä Curacaon pelilisenssi ei ole yhtä luotettava kuin mainitut kaksi muuta ja mahdolliset kotiutukset eivät ole verovapaita. Betplays on silti turvallinen valinta.

Creative Alliance Solutions ei pidä hallussaan juuri muita rahapelisivustoja kuin Betplaysin, joten kyseessä on ainakin vielä toistaiseksi pääasiassa yhden bookkerin rahapelialan yritys. Mistään huonosta tai osaamattomasta peliyhtiöstä on kuitenkin turha puhua, sillä vedonlyönti ja kasinopelit ovat aina hyvä yhdistelmä, Betplaysilta löytyy varmasti hyvää pelattavaa kaikille asiakkaille ja toiminnasta näyttää löytyvän muutenkin monia hyviä asioita ja ominaisuuksia.

Pelaamisen pariin pääsee täyttämällä aluksi pyydetyt henkilötiedot, joita kysytään yleensä myös perinteisillä rahapelisivustoilla. Sen jälkeen pääsee tekemään ensimmäisen talletuksen. Tavallisilla rahapelisivustoilla voi rekisteröitymiseen mennä helposti useamman lomakkeen tai kaavakkeen verran aikaa, mutta Betplaysilla asia ei ole näin, sillä asiakkaiden tarvitsee täyttää vain yksi lomake tai kaavake. Sen pääsee suorittamaan helposti bookkerin oikeasta yläkulmasta.

Suomalaiset asiakkaat on otettu Betplaysilla kohtalaisen hyvin huomioon. Suomalaiset pelaajat pääsevät vierailemaan bookkerilla suureksi osaksi kotimaan kielellä, vaikka kaikkia asioita tai tietoja ei ole käännetty suomeksi. Mukana on myös englantia, mutta suomalaiset asiakkaat voivat muuten nauttia monista hyvistä asioista ja ominaisuuksista, jotka tekevät pelaamisesta mielekästä ja mukavaa. Lisäksi monet alareunan pikalinkit ovat kotimaan kielellä.

Vedonlyönnistä löytyy runsaasti erilaisia urheilulajeja ja -sarjoja jalkapallon, jääkiekon, tenniksen, lentopallon, tenniksen, amerikkalaisen jalkapallon, snookerin ja moottoriurheilun johdolla. Muita ovat esimerkiksi pöytätennis ja sulkapallo. Asiakkaat pääsevät pelaamaan muun muassa Suomesta jalkapalloa miesten Kolmoseen saakka. Keskitason kertoimet ovat suureksi osaksi aidosti laadukkaita. Live-vedossa pelaaminen onnistuu usein vuorokauden ympäri.

Hyvin toimintaansa tekevät pelaajat voivat kohdata myös Betplaysilla panosrajoja, jotka voivat haitata vedonlyöntiä. Sama ongelma on lähes kaikilla vedonlyöntisivustoilla. Betplays ei ole siinä mikään poikkeus, vaan menestyvät asiakkaat voivat joutua ongelmiin panosrajojen kanssa joskus vain parin vetokupongin jälkeen. Lisäksi vähemmän esillä olevissa urheilulajeissa ja -sarjoissa kuten Kolmosessa panoskoot ovat valmiiksi lähes poikkeuksetta pienemmät.

Kannattaa pelata myös Betplaysin vedonlyönnissä vain parhaat kertoimet ja todelliset ylikertoimet, jotka tuottavat positiivista odotusarvoa ja ovat pitkässä juoksussa järkeviä valintoja. Ei kannata mennä pelaamaan vain pelaamisen ilosta, vaan aitojen ylikertoimien pelaaminen on myös Betplaysilla tie ammattimaiseen ja fiksuun vedonlyöntiin. Kannattaa käyttää myös kerroinvertailua, jotta voi bongata Betplaysiltakin kulloinkin parhaat kertoimet ja hinnoitteluvirheet.

Uudet asiakkaat pääsevät nappaamaan ensimmäisellä talletuksella hyvän vedonlyöntibonuksen, jonka avulla pelaaminen lähtee sujuvasti käyntiin. Uudet pelaajat saavat lunastaa alussa 150 % vedonlyöntibonuksen 150 € saakka. Kierrätysvaatimus on 10-kertainen. Se ei kuitenkaan koske talletuksen osuutta. Muista lukea bonussäännöt ja -ehdot kunnolla. Luvassa on yksittäisiä kampanjoita ja tarjouksia myös vanhojen asiakkaiden iloksi. Niitä voisi olla silti enemmän.

Talletukset ja kotiutukset onnistuvat esimerkiksi kotimaisten pankkitilien, luottokorttien ja muutamien muiden menetelmien avulla. Talletuksia ja kotiutuksia voi tehdä kohtalaisen monella rahansiirtotavalla, mutta niitä saisi olla ehdottomasti lisää. Rahansiirtoja ei pääse suorittamaan muun muassa nettilompakoilla. Talletuksia ja kotiutuksia voi kuitenkin tehdä monien asiakkaiden tarpeeseen riittävän monella menetelmällä. Minimitalletus on 20 €.

Rahansiirtoihin liittyen on hyvä todeta, että Betplaysilla olisi siinä parannettavaa, sillä esimerkiksi talletukset onnistuvat vain yllä mainitusti vähintään 20 € summilla ja sekin koskee vain yhtä tai kahta menetelmää. Muissa menetelmissä talletukset onnistuvat vähintään 25 € summilla. Kotiutusten käsittely saattaa ottaa yhdestä kahteen vuorokautta, ja uusien asiakkaiden tulee vahvistaa oma pelitilinsä. Kyseinen toimenpide tehdään yleensä ennen ensimmäistä nostoa.

Betplays on kohtalaisen hyvä ja laadukas vedonlyöntisivusto, jossa voi pelata sujuvasti, mutta bookkerilta löytyy myös useita kehittämisen kohteita. Betplays on siinä mielessä varsin toimiva vedonlyöntisivusto, että betsaaminen onnistuu sujuvasti vähintään markkinoiden keskitasolle kuuluvan kattauksen parissa ja uudet asiakkaat pääsevät poimimaan vedonlyöntibonuksen, mutta muun muassa rahansiirtoihin kaipaisi lisää menetelmiä ja menestyville asiakkaille ei lähes heti panosrajoja.

Suositut
SG Casino

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta

iBet

100 % 150 €. Kasinolle: 100% 100 € + 25x

OhMySpins

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta

Yugibet

100 % 100 € tai 25 € ilmaisveto tai kasinolle 100 % 200 €

LightCasino

100 % 200 € tai kasinolle jopa 120 % 240 € + 100 ilmaiskierrosta + bonus crab

Betplays
4.0/5