Etusivu » BetRebels

BetRebels on vuonna 2016 markkinoille saapunut rahapelisivusto, joka tarjoaa asiakkailleen vedonlyöntiä ja kasinopelejä. Kyseessä on Rebels Gaming Limitedin alaisuudessa oleva jo useita vuosia toiminnassa ollut bookkeri, jota operoidaan Maltalla ja saman maan pelilisenssillä. BetRebels toimii suureksi osaksi suomeksi ja tarjoaa puitteet pelata perinteisesti tai simppelisti pikana.

BetRebelsillä pelaamisen aloittaminen onnistuu parhaimmillaan hetkessä. Asiakkaiden ei tarvitse tehdä halutessaan tavallista rekisteröitymistä, sillä pelaamisen pariin pääsee tunnistautumalla pankkitunnuksilla ja tekemällä samalla talletuksen. Jos talletus on jo valmiina, niin silloin voi vain tunnistautua. BetRebels on pikana pelaamisen näkökulmasta kuin muut vastaavat bookkerit.

BetRebels on ehtinyt olla markkinoilla jo monen vuoden ajan, joten kyseessä on vamasti turvallinen ja luotettava valinta kaikille vedonlyönnistä kiinnostuneille asiakkaille. BetRebelsin toiminta lähti liikkeelle 2010-luvun puolen välin tuntumasta, joten bookkeri on ollut toiminnassa jo pian kymmenen vuoden ajan. Sekin kertoo osaltaan siitä, että kyse on asiallisesta ja kunnollisesta bookkerista.

BetRebels on jäänyt yllättävän vähälle huomiolle, kun otetaan huomioon rahapelisivuston olevan laadukas bookkeri. Kyseessä on lähtökohtaisesti hyvä ja kunnollinen bookkeri. Tosin BetRebelsin taustatiimi ei ole ollut markkinoinnin saralla kovinkaan aktiivinen, mikä selittää varmasti bookkerin suosiota. Suomalaiset asiakkaat on otettu silti hyvin huomioon. Kotiutukset ovat myös luonnollisesti verovapaita, joten mahdolliset voitot maksetaan kokonaan.

Vedonlyönnistä löytyy pääasiassa hyvin pelattavaa. Jalkapallo, jääkiekko, tennis, koripallo, lentopallo, amerikkalainen jalkapallo ja monet muut urheilulajit ja -sarjat pitävät huolen siitä, että vedonlyönti toimii hyvin ja sisältää myös todellisia ylikertoimia ja hienoja vetokohteita. Parhaat kertoimet ovat silti yleensä muualla, mutta Suomessakin kertoimia voi bongata Kolmoseen asti. Live-veto on yleensä kellon ympäri. Hyvät asiakkaat voivat saada panosrajoja.

Uudet asiakkaat saavat bonusrahaa, jonka avulla pelaaminen lähtee sujuvasti käyntiin. Uudet pelaajat saavat napata alussa 100 % bonusrahaa 150 € asti. Ensimmäinen talletus on mahdollista tuplata mainittuun summaan saakka. Talleta esimerkiksi kyseinen summa ja pelaa 300 €:lla. Kierrätys on 5-kertainen koskien myös talletusta. Kertoimien tulee olla vähintään 1,75. Luvassa on varsin mukavasti kampanjoita, tarjouksia ja pelaajaetuja myös vanhoille asiakkaille.

Talletukset ja kotiutukset tehdään joko perinteisessä pelaamisessa esimerkiksi suomalaisten pankkitilien, nettilompakoiden ja luottokorttien avulla tai ilman rekisteröitymistä Trustlylla. Kyseessä on myös yksi suomalaisten asiakkaiden eniten pitämistä maksupalveluista. Rahansiirrot hoituvat joko monilla rahansiirtotavoilla tai ilman rekisteröitymistä ja keskittyen vain pelaamiseen. Minimitalletus on 10 €. Perinteisessä pelaamisessa oma pelitili tulee varmentaa.

Asiakaspalvelulle voi jutella live-chatissa ja sähköpostitse. Asiakaspalvelu on paikalla pelaajien vuoksi ja koulutettu työhönsä. Tukitiimin kanssa on hyvä jutella kaikissa epäselvyyksissä, joita pelaamisen aikana voi tulla. Parhaiten apua tarjotaan live-chatissa, jossa vastaukset annetaan yleensä lähes saman tien. Sähköposteihin vastataan usein päivässä. Suomalaista asiakaspalvelua emme toisaalta voi luvata. Kannattaa vilkaista myös muun muassa pikalinkkejä.

BetRebels on monella osa-alueella laadukas vedonlyöntisivusto. Bookkeria kelpaa suositella hyvin, vaikka se on jäänyt vähän pienemmälle huomiolle ja ei ole noussut yhdeksi markkinoiden parhaaksi vedonlyöntisivustoksi. Pelaaminen onnistuu kuitenkin joko perinteisesti tai pikana, vedonlyönnistä riittää pelattavaa, uudet asiakkaat saavat hyvin bonusrahaa ja tiedossa on muitakin hyviä asioita.


Bonus uusille asiakkaille

100 % 150 € tai kasinolle 125 % 250 € + 35 ilmaiskierrosta
Täydet ehdot voimassa.

Bonuksia
247Bet

100 % 50 € tai kasinolle 100 % 247 € + 100 ilmaiskierrosta

Huikee

100 % 100 € tai kasinolle 150 % 400 € + 50 ilmaiskierrosta

Tikal Casino

Riskitön veto 100 € asti tai kasinolle 300 % 750 €

LuckLeopard Casino

100 % 100 € tai 25 € ilmaisveto tai kasinolle 100 % 250 € + 50 ilmaiskierrosta

Crazy Tower

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 3 000 € + 100 ilmaiskierrosta + 1 Fortune Wheel

BetRebels
4.0/5