Etusivu » Casombie

Casombie on vuonna 2020 markkinoille saapunut rahapelisivusto, jossa asiakkaat pääsevät pelaamaan vedonlyöntiä ja kasinopelejä. Kyseessä on jo vuosia toiminnassa ollut rahapelisivusto, jossa asiakkaat voivat pelata kunnollisessa ja asiallisessa toimintaympäristössä. Pelaaminen ei onnistu varsinaisesti ilman rekisteröitymistä, vaikka tunnistautuminen onnistuu pikana.

Casombien taustalta löytyy Estolio Limited, joka on rekisteröity Euroopan unioniin kuuluvalle Kyprokselle. Estolio Limited pitää hallussaan laadukasta Viron pelilisenssiä, joten pelaaminen on varmasti turvallista ja luotettavaa sekä mahdolliset voitot verovapaita. Näin ei ollut vielä ennen, sillä Casombieta ei pyöritetty eurooppalaisella pelilisenssillä. Taustalla oli Curacaon pelilisenssi.

Casombie on ulkoiselta olemukseltaan vähintäänkin värikäs, sähäkkä ja persoonallinen. Casombien lilan sävyinen ulkoasu voi herättää selkeästi ristiriitaisia ajatuksia, sillä esimerkiksi heti bookkerille saapuessa voi tulla sellainen vaikutelma, että erottautuminen on mennyt jo vähän turhan pitkälle. Makuasioista on kuitenkin mahdotonta kiistellä, ja ainakaan tylsäksi ulkoasua ei voi sanoa.

Suomalaiset asiakkaat on otettu Casombiella pääasiassa hyvin huomioon. Kotimaiset pelaajat pääsevät vierailemaan suomeksi operoivalla bookkerilla. Suomalaiset asiakkaat pääsevät pelaamaan muutenkin laadukkaalla ja asiansa hyvin osaavalla bookkerilla, jossa kotimaisille pelaajille löytyy paljon hyviä ja tärkeitä ominaisuuksia. On myös hyvä, että yleiset säännöt ja ehdot ovat suomeksi.

Vedonlyönti pitää sisällään markkinoiden keskitasolle kuuluvan kattauksen urheilulajeja ja -sarjoja, joten betsattavaa pitäisi olla hyvällä otannalla. Asiakkaat voivat lyödä vetoa jalkapallosta, jääkiekosta, tenniksestä, koripallosta, lentopallosta, amerikkalaisesta jalkapallosta ja useista muista urheilulajeista ja -sarjoista. Niitä ovat muun muassa moottoriurheilu ja snooker. Live-veto pyörii usein kellon ympäri.

Kannattaa pyrkiä betsaamaan myös Casombiella mieluiten vain positiivista odotusarvoa tuottavia kertoimia, jotka ovat oikeasti edullisia valintoja. Ei ole järkevää mennä betsaamaan vain pelaamisen ilosta, sillä oikeiden ylikertoimien bongaaminen on myös Casombiella tie fiksuun vedonlyöntiin. Hinnoitteluvirheitä voi yrittää löytää esimerkiksi monista vähemmän esillä olevista vetokohteista.

Casombien yksi selkeimmistä heikkouksista löytyy taas kerran panosrajoista. Hyvin toimintaansa tekevät asiakkaat eivät pääse välttämättä lyömään vetoa haluamallaan tavalla, sillä panosrajat voivat astua kuvioon pahimmillaan nopeassa aikataulussa. Panosrajoja on ikävästi myös Casombiella. Sellaiset koskevat toisaalta yleensä selkeästi järkevään vedonlyöntiin pystyviä pelaajia.

Uudet pelaajat voivat lunastaa bonuspaketin, jonka avulla betsaaminen lähtee sujuvasti käyntiin. Uudet asiakkaat saavat napata ensimmäisellä talletuksella bonusrahaa 100 % 200 € asti. Ensimmäinen talletus on mahdollista tuplata mainittuun summaan saakka. Talleta esimerkiksi 200 € ja pelaa 400 €:llä. Kierrätys on 5-kertainen koskien myös talletusta. Katso bonussäännöt ja -ehdot.

Tiedossa on useita kampanjoita, tarjouksia ja pelaajaetuja myös aiemmin Casombiella liittyneiden asiakkaiden iloksi. Aiemmin bookkerille tulleet pelaajat voivat lunastaa yhtä lailla lisää pelirahaa useassa eri muodossa. Kyseessä on laadukas bookkeri, kun myös vanhat pelaajat pidetään iloisena. Asiakkaat voivat saada muun muassa perinteistä bonusrahaa, cashbackeja ja varhaista voitonmaksua.

Talletukset ja kotiutukset tehdään monilla hyvillä menetelmillä. Rahansiirrot hoidetaan pankkitilien, nettilompakoiden, luottokorttien ja useiden muiden maksutapojen avulla. Kaikille asiakkaille pitäisi olla hyviä menetelmiä hoitaa rahaliikennettä. Minimitalletus on mukavan alhainen, 10 €. Kotiutukset käsitellään yleensä päivässä, mutta joskus niihin saattaa mennä noin kaksi päivää.

Uusien pelajien tulee vahvistaa pelitilinsä yleensä ennen ensimmäistä kotiutusta tai viimeistään hieman myöhemmin, joten dokumentit ja asiakirjat tulee lähettää pyydettäessä. Samalla tavalla toimitaan muillakin Estolio Limitedin bookkereilla, joita pyöritetään Viron pelilisenssillä. Dokumentit ja asiakirjat on järkevä lähettää nopeasti, kun bookkeri tarvitsee niitä, jotta nostot eivät hidastu sellaisten takia.

Casombie on hyvä ja kunnollinen vedonlyöntisivusto, jonka parissa kelpaa nauttia pelaamisesta. Ainakin teema on mieleenpainuva ja erikoinen. Kyseessä ei kuitenkaan keskimääräistä parempi bookkeri. Betsaaminen onnistuu silti laadukkaasti. Uudet asiakkaat saavat lunastaa alussa hyvän bonuspaketin, mutta varsinkin osaaville asiakkaille voi panosrajoja ilmaantua ikävän nopeasti.


Bonus uusille asiakkaille

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta
Täydet ehdot voimassa.

Bonuksia
Qbet

5 % cashback tai kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta tai live-kasinolle 100 % 300 €

PowerUp Casino

100 % 200 € tai kasinolle 120 % 240 € + jopa 100 ilmaiskierrosta + cashbackit

Betkwiff

Yllätysveto 50 € asti + korotettu kerroin tai kasinolle 100 % 500 € + 111 ilmaiskierrosta

Budsino

Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €

Moi Casino

10 % cashbackit tai kasinolle 200 % 1 000 €

Casombie
4.0/5