iBet on vuonna 2021 toimintansa aloittanut vedonlyöntisivusto, jonka taustalta löytyy rahapelialan yritys Claymore Malta Ltd. Kyseessä on lähtökohtaisesti mainio bookkeri, joka toimii Maltalla ja saman maan arvostetulla pelilisenssillä. iBetistä kuultiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2020, mutta vedonlyöntisivuston varsinainen toiminta alkoi vuotta myöhemmin. Pelaaminen onnistuu hyvällä suomen kielellä, pankkitason luotettavuudella ja kotiutusten verovapaudella.
iBet oli ensimmäinen vedonlyöntisivusto, jolle rahapelialan jättiläinen Betsson tarjosi oman vedonlyöntialustansa kertoimien kera. Kyseessä on muutenkin kaikilla osa-alueilla helposti markkinoiden parempaan puoliskoon kuuluva bookkeri, josta löytyy myös suomalaisille asiakkaille mainittujen asioiden ohella paljon hyviä ominaisuuksia. iBet on saanut ensimmäisten vuosiensa aikana runsaasti hyvää palautetta ja tehnyt toimintaansa vahvasti asiakkaiden kannalta.
Kyseessä on myös suomalaisten asiakkaiden kannalta jopa yksi markkinoiden parhaista vedonlyöntisivustoista. iBetiä on helppo suositella kaikille kotimaisille pelaajille, sillä vedonlyöntisivustolla tehdään toimintaa hienosti myös ajatellen suomalaisia asiakkaita. iBetistä on jo tullut ja tulee olemaan varmasti jatkossakin yksi suomalaisten asiakkaiden parhaista vedonlyöntisivustoista. Kyseessä on hyvin korkeatasoinen bookkeri ja kiistatta markkinoiden kärkipäätä.
iBetillä on mahdollista pelata tänä päivänä suoraviivaisesti pankkitunnuksilla tai perinteisesti rekisteröitymällä vedonlyöntisivuston käyttäjäksi. Ensimmäisessä vaihtoehdossa pelaaminen onnistuu ilman hidasteluja tai viiveitä, sillä silloin voi pelkästään tunnistautua ja tehdä samalla talletuksen tai jälkimmäisellä tavalla hankkia oma käyttäjätunnus ja salasana. Pelaaminen pikana mahdollistaa sen, että aikaa ja vaivaa ei tarvitse käyttää omien henkilötietojen merkkaamiseen.

Vedonlyönnistä löytyy paljon hyvää pelattavaa. Vedonlyönti sisältää suureksi osaksi hyvät kertoimet jalkapallosta, jääkiekosta, tenniksestä, koripallosta, lentopallosta, e-urheilusta ja monesta muusta urheilulajista ja -sarjasta. Pelattavissa on paljon myös pienempiä urheilulajeja ja -sarjoja. Tällaisista hyvä esimerkki on Kolmonen. Luvassa on myös markkinoiden kärkipään kertoimia ja live-vetoa usein kellon ympäri. Hyvät asiakkaat voivat silti kohdata panosrajoja.
Uudet asiakkaat ovat päässeet aloittamaan matkansa iBetillä lunastamalla perinteisen vedonlyöntibonuksen 100 % 100 € asti, mutta vedonlyöntibonusta on ehditty muuttaa nyt hieman suuremmaksi. Uudet pelaajat pääsevät poimimaan 100 % vedonlyöntibonuksen 150 € saakka. Kierrätysvaatimus on 6-kertainen koskien myös talletusta. Kaikki asiakkaat voivat lunastaa iBetillä myös muun muassa ilmaisvetoja ja muita pelaajaetuja, joita suosittelemme poimimaan.
Talletukset ja kotiutukset onnistuvat monilla markkinoiden parhailla rahansiirtotavoilla. Talletukset ja kotiutukset tehdään muun muassa suomalaisten pankkitilien, nettilompakoiden ja luottokorttien avulla. Rahansiirrot hoituvat vaikkapa Trustlylla. Minimitalletus on 10 €. Kyseessä on nykyisin perinteinen bookkeri ja vedonlyöntisivusto ilman rekisteröitymistä, joten pelaaminen sujuu molemmilla tavoilla. Nostot käsitellään usein todella nopeasti.
Asiakaspalvelu on tavoitettavissa päivittäin live-chatissa ja sähköpostitse. Tukitiimin kanssa on hyvä keskustella kaikissa epäselvissä tilanteissa, sillä asiakaspalvelu on koulutettu työhönsä ja paikalla pelaajien auttamisen vuoksi. Parhaiten apua tarjotaan live-chatissa, jossa vastaukset annetaan monesti heti. Sähköposteissa vastaukset annetaan yleensä päivässä. Suomalainen asiakaspalvelu on paikalla rajoitetusti. Vilkaise myös muun muassa pikalinkkejä.
iBet on aidosti todella hieno, tyylikäs ja helposti lähestyttävä vedonlyöntisivusto, joka kuuluu heittämällä markkinoiden parempaan puoliskoon ja monella osa-alueella myös jopa markkinoiden parhaiden bookkereiden joukkoon. Kyseessä on ansaitusti myös monien suomalaisten asiakkaiden suosiossa oleva vedonlyöntisivusto, josta löytyy paljon hyviä ja suosittuja ominaisuuksia sekä nykyään aiempaa paremmaksi mennyt vedonlyöntibonus uusille asiakkaille.
Lopuksi on hyvä todeta, että iBet tulee olemaan myös tulevaisuudessa mainio valinta kaikille suomalaisille asiakkaille, jotka haluavat päästä pelaamaan korkean profiilin vedonlyöntisivustolla. iBetin näkymät jatkon suhteen näyttävät mainioilta, ja nykyisin pelaaminen onnistuu siis perinteisesti tai helposti ilman rekisteröitymistä. Kannattaa samalla huomata, että myös perinteisessä pelaamisessa kotiutukset maksetaan jatkossakin usein pienessä hetkessä.
iBet tiedot
Bonus uusille asiakkaille
Täydet ehdot voimassa.