Pribet on vuonna 2022 markkinoille saapunut rahapelisivusto, jossa asiakkaat pääsevät pelaamaan vedonlyöntiä ja kasinopelejä. Kyseessä on curacaolaisen NewEra B.V.:n alaisuudessa toimiva tavallisella periaatteella toimiva vedonlyöntisaitti, jossa pelaaminen onnistuu luomalla oman käyttäjätunnuksen ja salasanan. Pelaaminen ei onnistu nopeasti omilla pankkitunnuksilla. Bookkerin taustatiimi ei ole myöskään mistään netin tunnetuimmasta päästä.
Pribet on ehtinyt toimia markkinoilla vasta vähän aikaa, joten vedonlyöntisivusto ei ole saanut vielä itselleen kunnollista jalansijaa. Kyseessä on kuitenkin lähtökohtaisesti vähintään kelvollinen rahapelisaitti, josta löytyy monia hyviä ominaisuuksia. Rekisteröityminen onnistuu sujuvasti, joskin olisi toivottavaa, että myös vedonlyönti ilman rekisteröitymistä astuisi mukaan kuvioihin mahdollisimman nopeasti. Silloin asiakkaat voisivat päättää haluamansa pelitavan.
Bookkeri on suomalaisten asiakkaiden näkökulmasta aivan kelvollinen valinta. Pelaaminen onnistuu suureksi osaksi suomeksi. Monet tärkeät asiat ja tiedot löytyvät suomeksi. Se herättää monesti luottamusta varsinkin uusien asiakkaiden keskuudessa. Toisaalta esimerkiksi yleiset säännöt ja ehdot eivät ole luettavissa suomeksi, mikä on valitettavaa. Näin on myös muutaman muun keskeisen jutun kohdalla. Lisäksi yksittäiset käännökset kaipaisivat parannusta.
Siinä missä Pribet on Curacaon pelilisenssistään huolimatta vedonlyöntisivusto, johon kelpaa tutustua, niin verovapauden puuttuminen on yksi bookkerin suurimmista heikkouksista. Mahdolliset voitot eivät ole verovapaita. Sama ongelma on myös kaikilla muilla Curacaon pelisivustoilla. Toivottavasti tilanne tulee muuttumaan siten, että asiakkaat pääsevät nauttimaan verovapaudesta, sillä se on kuitenkin niin tärkeä ominaisuus, jota ei voi olla korostamatta.

Vedonlyönnistä löytyy runsaasti erilaisia urheilulajeja ja -sarjoja jalkapallon, jääkiekon, tenniksen, koripallon, lentopallon, e-urheilun ja amerikkalaisen jalkapallon johdolla. Mukana on myös muun muassa pöytätennistä, snookeria ja golfia. Esimerkiksi Suomesta kertoimia voi löytää miesten Kolmoseen saakka. Suomalaiset urheilulajit ja -sarjat ovat muutenkin hyvin esillä. Vedonlyönnistä riittää pelattavaa kaikille asiakkaille. Live-veto toimii usein kellon ympäri.
Menestyvät asiakkaat voivat kohdata turhan nopeasti panosten rajoituksia, jotka kannattaa ottaa huomioon. Vastaava ongelma on myös monella muulla bookkerilla. Kyvykkäät pelaajat eivät pääse välttämättä nauttimaan pitkään varsinkaan korkeiden kertoimien pelaamisesta. Sama tilanne voi tulla eteen pelaamalla pieniä urheilulajeja ja -sarjoja, joissa myös panoskoot ovat valmiiksi eri tasolla. Onneksi iso osa asiakkaista pääsee pelaamaan pidempään ilman ongelmia.
Uudet asiakkaat voivat lunastaa vähintään kelvollisen vedonlyöntibonuksen, jonka avulla pelaaminen lähtee sujuvasti käyntiin. Uudet pelaajat saavat napata ensimmäisellä talletuksella perinteisen vedonlyöntibonuksen 100 % 100 €. Ensimmäinen talletus on mahdollista tuplata 100 € saakka. Kierrätysvaatimus on 16-kertainen. Lue bonussäännöt ja -ehdot vielä hyvin. Luvassa on useita kampanjoita ja tarjouksia myös vanhoille asiakkaille. Niistä voi saada lisää pelirahaa.
Kampanjat ja tarjoukset ovat Pribetin tapauksessa hyvässä kunnossa, mutta niissä on myös hassuja ristiriitaisuuksia ja outouksia. Hyvä esimerkki on uusien asiakkaiden vedonlyöntibonus, sillä mainoksessa kerrotaan ”1100 %:n suuruinen tervetuliaisbonus”. Jokainen varmasti tietää, että kyseessä on virhe ja oikea lukema on yllä mainittu 100 %, mutta se voi herättää osassa pelaajia ihmetystä. Lisäksi vedonlyöntibonuksella voi voittaa harmittavasti vain rajoitetun summan.
Talletukset ja kotiutukset tehdään monilla markkinoiden parhailla rahansiirtotavoilla. Talletukset ja kotiutukset onnistuvat muun muassa pankkitilien, nettilompakoiden ja luottokorttien avulla. Suomalaisten asiakkaiden pitäisi pystyä tekemään rahansiirtoja myös verkkopankista, vaikka käytössä ei ole esimerkiksi Trustlya. Rahansiirrot onnistuvat myös esimerkiksi Visalla, Mastercardilla, Skrillillä ja Netellerillä. Uusien asiakkaiden tulee vahvistaa pelitilinsä.
Asiakaspalvelun kanssa voi keskustella mahdollisten ongelmien kohdalla. Asiakaspalvelu on paikalla pelaajien vuoksi ja koulutettu työhönsä. Tukitiimin tavoittaa parhaiten live-chatissa, jossa vastaukset annetaan usein saman tien. Sähköposteihin vastataan monesti vuorokauden kuluessa. Asiakaspalvelua ei kuitenkaan löydy ilmeisesti suomeksi, joten keskustelut onnistuvat englanniksi. Kannattaa käydä vilkaisemassa myös esimerkiksi alareunan pikalinkkejä.
Pribet on kelvollinen vedonlyöntisivusto, josta löytyy monia hyviä ominaisuuksia ja toisaalta myös selkeitä parannuksen kohteita. Kyseessä on rahapelisaitti, jota voi suositella myös suomalaisille asiakkaille, mutta yhdestä markkinoiden parhaasta bookkerista on turha puhua. Toimintaa tehdään kuitenkin monella osa-alueella pelaajien näkökulmasta. Pribetiä voisi luonnehtia perusluokan vedonlyöntisivustoksi, josta kannattaa edes vedonlyöntibonus käydä ottamassa.