Jalkapallon Espanjan La Ligassa Barcelona matkustaa Atletico Madridin vieraaksi. Kotijoukkue nappasi viikolla upean päänahan selviytyessään Mestarien liigan pudotuspelien seuraavaan vaiheeseen. Punavalkoiset pelasivat lopulta rankkareille edenneessä näytöksessä Interiä vastaan. Madridilaiset tekivät ensin jatkoille oikeuttaneen toisen osumansa pari minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä. Vierasjoukkue pelasi Mestarien liigan pudotuspeleissä Napolia vastaan ja ylsi oikeutettuun voittoon. Blaugrana oli toisessa ottelussa selkeästi vahvempi ryhmä ja jätti vastustajansa oikeutetusti toiseksi.

Atletico Madrid pelasi viimeksi La Ligassa tappiollisesti Cadizia vastaan, mutta kotijoukkueen keskittyminen oli varmasti suureksi osaksi tällä viikolla pelatussa Mestarien liigan toisessa ottelussa Interiä vastaan. Punavalkoiset lähtivät ottelupariin vahvana altavastaajana, sillä vastustaja oli ennakkosuosikin asemassa myös Madridissa pelatussa toisessa koitoksessa. Tico oli kuitenkin lopulta toisessa näytöksessä pelillisesti ja maaliodottamien kannalta jatkopaikkansa ansainnut ryhmä. Viimeksi La Ligassa tullut tappio oli ansaittu, mutta se korjaantui hienosti Chämppärin upeassa illassa.

Barcelonalla on vielä pieni mahdollisuus yltää La Ligan ykköseksi, mutta vierasjoukkueen kannalta oli yhtä lailla ensiarvoisen tärkeää menestyä Mestarien liigan pudotuspeleissä Napolia vastaan. Katalonialaisten kausi on edennyt sen verran haparoiden, että vieraiden oli saatava viikolla vahvaa menestystä ja yltää seuraavaan vaiheeseen. Blaugrana oli pelillisesti ja maaliodottamien valossa vahvempi miehistö, joten paremmuudesta ei jäänyt kahta sanaa. Vastustaja tuli kahden maalin takaa vielä osuman päähän, mutta vajaa kymppi ennen varsinaisen peliajan loppua tullut kolmas osuma oli viimeinen niitti.

Atletico Madrid pelasi keskiviikkona pitkän kaavan kautta, kun taas Barcelona hoiti urakkansa jo päivää aiemmin ja ilman jatkoille edennyttä ottelua. Kotijoukkue pelaa ilman José María Giménezia ja Thomas Lemaria, kun taas tammikuun loppu mukaan lukien tappioitta pelanneelta vierasjoukkueelta puuttuvat ainakin Pedri, Gavi, Alejandro Balde ja Frenkie de Jong. Ferran Torres ja Marcos Alonso ovat olleet epävarmoja. Atletico Madrid voittaa 42 prosentin arviolla. Ottelu päättyy tasuriin 27 prosentin arviolla. Barcelona voittaa 31 prosentilla. Yli 2,5 maalia tulee 57 prosentin arviolla ja alle 2,5 osumaa 43 pinnalla.

Vedonlyöntisivustot ja bonukset jalkapalloon

100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
Ilmaisveto 100 % 100 € tai kasinolle 100 % 120 € + 120 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa vähintään viidesti talletuksesi verran. Ilmaisvedot käteistä. Kasinolla 40x bonus.
Ei bonusrahaa. Kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x bonus.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x tai kasinolla 40x.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus
100 % 200 € tai kasinolle 120 % 240 € + jopa 100 ilmaiskierrosta + cashbackit
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Kasinolla 40x bonus.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 50 € + 20 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 15x talletus ja bonus tai kasinolla 20x talletus ja bonus.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 1 000 € + 20 superkierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 35x bonus
100 % 500 € tai kasinolle 100 % 1 000 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 10x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
100 % 150 € tai kasinolle 125 % 250 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 45x bonus.
Ei bonusrahaa. Kasinolle 20 superspinniä
Bonusehdot
Osittain kaikille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x. Lisäksi cashbackit.
Yllätysveto 50 € asti + korotettu kerroin tai kasinolle 100 % 500 € + 111 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Yllätysvedossa minimipanos 30 €. Korotetussa kertoimessa maksimipanos 50 €. Vähintään kaksi vetokohdetta. Kasinolla 35x.
Ei bonusta. Kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta. Kasinolla 40x bonus.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 50 € + 20 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 15x talletus ja bonus tai kasinolla 20x talletus ja bonus.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Niitä voi saada 5x. Kasinolla 40x bonus.
Bonuksia
Qbet

5 % cashback tai kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta tai live-kasinolle 100 % 300 €

PowerUp Casino

100 % 200 € tai kasinolle 120 % 240 € + jopa 100 ilmaiskierrosta + cashbackit

Betkwiff

Yllätysveto 50 € asti + korotettu kerroin tai kasinolle 100 % 500 € + 111 ilmaiskierrosta

Budsino

Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €

Moi Casino

10 % cashbackit tai kasinolle 200 % 1 000 €