Jalkapallon miesten Kolmosessa yhteen iskevät FC Espoo ja Kurvin Vauhti. Kotijoukkue on pelannut saldolla kolme voittoa ja kahdeksan tappiota, joten isäntien kausi on edennyt vähintäänkin vaatimattomasti. Espoolaisten pelaaminen on ollut heikkoa ja se ei ole toisaalta tarjonnut mahdollisuuksia saada juuri parempaa menestystä. Sinipaidat ovat kuitenkin napanneet muutamia kovia päänahkoja, ja varsinkin heinäkuun alussa tullut voitto Töölön Taistosta oli aidosti hieno juttu. Vierasjoukkueen tekemisessä ei ole ollut lähes mitään päätä eikä häntää. Kalliolaiset ovat hävinneet kaikki paitsi yhden ottelunsa. Vieraiden pelaaminen on ollut ansaitusti jumbosijaan oikeuttavalla tasolla. Ainoa voitto on tullut EPS/Reservistä.
FC Espoon kaudessa ei ole ollut syytä suureen hurraukseen, sillä kotijoukkue on ollut lähes poikkeuksetta heikossa pelivireessä ja kokenut vaikeuksia lähes ottelusta toiseen. Sinipaitojen pelaaminen on ollut ansaitusti lohkon viimeisten sakkiin kuuluvalla tasolla, mutta espoolaiset ovat saaneet kuitenkin muutamia hyviä onnistumisia ja väläytelleet. Isännät pelasivat viimeksi muutamia viikkoja sitten EPS/Reserviä vastaan kokien kolmen maalin tappion. Kuukauden sisään on tullut myös neljän maalin tappio EBK:lle. FC Espoo on materiaaliltaan ja taitotasoltaan lohkon alempaa keskikastia, joten isäntien otteet ovat olleet lähes linjassa rosterin kanssa. Siniset ovat toki kokeneet vahvaa pudotusta sitten viime kauden.
Kurvin Vauhti on hävinnyt kaikki paitsi yhden ottelunsa ja esiintynyt hyvin pitkälti odotusten mukaisesti. Vierasjoukkueen tulokset ja pelaaminen ovat olleet sen verran surkealla tasolla, että helsinkiläiset ovat tätä menoa palaamassa pian takaisin sarjaporrasta alemmaksi. Maalinteko on ollut hyvin vaatimatonta, ja sama on ollut etenkin alakerrassa. Kalliolaisten tekeminen on ollut niin heikkoa, että vieraat ovat kokeneet myös monia murskatappioita ja saivat sellaisen myös ennen pientä taukoa NuPSilta. Kaveri onnistui maalinteossa seitsemän kertaa. Toiseksi edellisessä ottelussa oli tullut tappio FC Kirkkonummea vastaan. Punaiset kortit eivät ole varsinaisesti helpottaneet lohkojumbon tekemistä.
FC Espoo on kärsinyt samalla tavalla varsinkin heikosta hyökkäyspään pelaamisesta kuin Kurvin Vauhti ja ollut myös sillä saralla lohkon häntäpään lähellä, mutta kotijoukkueen tekeminen on ollut silti hieman parempaa koskien etenkin puolustusta. Espoolaisten pelaamisessa on riittänyt yhtä lailla paljon parannettavaa, mutta sinipaidat ovat kuitenkin pystyneet tarjoamaan kokonaisuutena parempia vastuksia kuin helsinkiläiset, joiden pelaaminen on mennyt herkästi murskatappioiden välttämiseksi. FC Espoo joutuu kuskin paikalle, jota ei voine pitää heikosti hyökkäyspäässä suoriutuneen kotijoukkueen tapauksessa hyvänä asiana, mutta monet tekijät puoltavat silti taas surkeiden vieraiden yhtä uutta tappiota.
FC Espoo on viime kauden jälkeisestä pudotuksestaan huolimatta kahdesta huonosta ryhmästä parempi ja lähtee otteluun hieman yli 65 prosentin ennakkosuosikkina. Isäntien pelaaminen ei ole ollut yhtä lailla juuri mistään kotoisin, mutta kuten todettu, niin espoolaiset ovat olleet kuitenkin yksittäisillä kierroksilla hyviä ja pystyneet ottamaan pari kovaa päänahkaa. Toki vastapainoksi on tullut myös tappioita ja vaikeuksia isolla kädellä. Viimeksi ennen taukoa ottelu oli käytännössä taukoon mennessä ohi. Kurvin Vauhti on miehistö, jonka jokaisen tämän lohkon ryhmän pitäisi kaataa varsinkin kotonaan. Tasoero on sen verran reilu, että sinipaitojen pitäisi ottaa tällainen ottelu hyvin hallintaansa. Isännille pitäisi olla hyvää pelattavaa.
Pelivalinta: FC Espoo
Kerroin: 1,54
Kerroin valittu: 26.7.2023 klo 10.00
Arvio: 67 %
Bookkeri: Coolbet