Jalkapallon Suomen Cupissa yhteen iskevät FC Kiffen ja PPJ. Kotijoukkue pelasi viime kaudella odotettua heikommin edenneen sesongin, sillä isännät jäivät Kakkosen A-lohkossa vain hieman putoamisviivan paremmalle puolelle. Mustat Hurmurit oli viime kaudella materiaalinsa ja taitotasonsa valossa jopa yksi koko sarjatason suurimmista pettymyksistä. Toki mitään pelkoa ei ollut lopulta tippua toiseksi viimeiseksi. Vierasjoukkue oli viime kaudella samassa Kakkosen A-lohkossa alemmassa keskikastissa täysin samoissa pisteissä ja paremman maalieronsa turvin pykälän korkeammalla.

FC Kiffen pelasi Kakkosen A-lohkon ensimmäisellä kierroksella vahvan ottelun nappaamalla kahden maalin erolla tulleen voiton Reipasta vastaan. Siinä missä vastustaja oli selkeän ennakkosuosikin asemassa, niin Mustat Hurmurit pelasi hyvän ottelun, esiintyi selkeästi edukseen ja sai heti hyvin varsinkin hyökkäyspään onnistumisia. Kotijoukkueella on viime kauden jälkeen varmasti paljon näytettävää ja todistettavaa, sillä kuten todettu, niin isännät ovat rosterinsa kannalta huomattavasti vahvempi ryhmä mitä viime kausi antoi ymmärtää. Onnistunut taisto Reipasta vastaan antoi heti paljon uskoa ja hyvää fiilistä.

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.

 

PPJ on Kakkosen A-lohkon alempaa keskikastia, joten vierasjoukkueen edellinen kausi sujui suureksi osaksi suunnitelmien mukaisesti. Pallo-Pojat Juniorit on myös tällä kaudella sen verran laadukas ryhmä, että vierailla ei pitäisi olla riskiä joutua viimeisten sakkiin. PPJ on nuorentunut viime kaudesta, mutta vierasjoukkueella on edelleen Tuomas Mustosen ja Tommi Karin tapaisia kokeneita pelaajia. PPJ pelasi Kakkosen A-lohkon ensimmäisellä kierroksella vähämaalisen tasapelin NJS:n kanssa. Pallo-Pojat Juniorit oli ennakkosuosikin asemassa, mutta vastustaja tuli tasoihin noin kymppi ennen varsinaisen peliajan loppua.

FC Kiffen on materiaaliltaan ja taitotasoltaan PPJ:tä vahvempi miehistö, joten on erikoista, että vedonlyöntimarkkina on asettanut vierasjoukkueen ennakkosuosikin rooliin. Isännät aloittivat urakkansa heti Kakkosen A-lohkossa selkeästi vahvalla tavalla ja lähtee tavoittelemaan kiistatta vahvaa parannusta viime kauden alisuorittamisensa jälkeen. Kotijoukkueen tulee olla tällaisessa taistossa voittajaehdokkaan asemassa, joten Mustille Hurmureille on tiedossa komeita ylikertoimia. FC Kiffen nappaa voiton noin 50 pinnan arviolla, joten kotijoukkueelle tarjottavat kertoimet ovat selkeästi yläkanttiin.

Pelivalinta: FC Kiffen
Kerroin: 2,64

Kerroin valittu: 16.4.2024 klo 9.10
Arvio: 50 %
Bookkeri: GGbet

Vedonlyöntisivustot ja bonukset jalkapalloon

200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x talletus ja bonus.
Ei bonusrahaa. Kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x bonus.
Ilmaisveto 100 % 100 € tai kasinolle 100 % 120 € + 120 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa vähintään viidesti talletuksesi verran. Ilmaisvedot käteistä. Kasinolla 40x bonus.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Kasinolla 40x bonus.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 50 € + 20 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 15x talletus ja bonus tai kasinolla 20x talletus ja bonus.
100 % 500 € tai kasinolle 100 % 1 000 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 10x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Niitä voi saada 5x. Kasinolla 40x bonus.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa. Kasinolle jopa 500 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla ei kierrätystä.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 250 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
100 % 150 € tai kasinolle 100 % 500 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla 40X bonus.
Vedonlyöntiin ja kasinolle cashback 25 € asti
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Tuplaa talletuksesi enintään 25 € asti tai saat rahasi takaisin käteisenä.
Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Riskitön veto korvataan 50 € saakka. Kasinolla kierrätys 30x talletus ja bonus.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
Bonuksia
Winnerz

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback

Kingmaker

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 25 ilmaiskierrosta

RTbet

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta

Novibet

100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta

Talismania

100 % 200 € tai kasinolle 200 % 500 € + cashbackit