Jalkapallon Eurooppa-liigan karsinnoissa yhteen iskevät FK Qarabag ja HJK. Kyseessä on otteluparin ensimmäinen näytös. Kotijoukkue pelasi Mestarien liigan karsintojen ensimmäisellä kierroksella voitollisesti Lincolnia vastaan, mutta isäntien matka päättyi karsintojen toisella kierroksella Rakowia vastaan. Azerbaijanilaisten kausi alkoi kotimaan pääsarjassa heikosti tappiolla huomattavasti heikompaa Ziraa vastaan. Vierasjoukkue voitti Mestarien liigan karsintojen avauksessaan niukasti Larnen ja aloitti otteluparinsa Moldea vastaan voitollisesti, mutta Klubi ajautui Norjassa kohti väistämätöntä. Helsinkiläiset taistelivat urheasti erittäin vaikeassa otteluparissa, mutta paremmuudesta ei kuitenkaan jäänyt epäilyksiä.
FK Qarabag on noussut viimeisen vuosikymmenen aikana azerbaijanilaisten ehdottomaksi kärkiseuraksi ja pelannut Euroopan kentillä lohkovaiheessa yhdeksän vuotta peräkkäin. Kotijoukkueen vaarallisuudesta kertoo hyvin se, että isännät ovat esiintyneet muun muassa Mestarien liigan lohkovaiheessa. Mustapaidat olivat viime kaudella odotetusti kotimaansa pääsarjan vahvin miehistö, ja eroa toiseksi tulleeseen ryhmään kertyi yhdeksän pistettä. FK Qarabagilla ei ollut kuluvan kauden Mestarien liigan karsinnoissaan ongelmia Lincolnia vastaan, mutta Atlılar oli Rakowia vastaan odotettua heikompi. Mustapaidat olivat kuitenkin otteluparin jälkimmäisessä taistossa hieman alle kerran kahdesta voittava ennakkosuosikki.
HJK aloitti otteluparinsa Moldea vastaan upealla vähämaalisella voitolla ja petasi itselleen hyvät lähtökohdat Norjan vierailulle. Klubin esiintyminen meni silti pelkästään puolustustaisteluksi ilman käytännössä mitään omaa hyökkäyspään pelaamista. Sinivalkoisten pelaaminen oli pelkästään selviytymistä, ja se onnistuikin yllättävän pitkälle. Vuonomaalaisten ensimmäinen maali oli kuitenkin vain ajan kysymys. HJK oli varsinkin viimeksi Norjassa todella passiivinen, ja helsinkiläisten pelaaminen oli kaukana positiivisella tavalla rohkeasta. Tietysti oli selvää, että Klubi ottaa ison osan ajasta vastaan, mutta stadilaisten pallollista pelaamista ei ollut periaatteessa ollenkaan. Vieraat antoivat avaimet suoraan Molden käteen.
FK Qarabag ottaa varmasti pallonhallinnan ja ottelun kontrolliinsa, joten HJK:lle on luvassa pitkiä aikoja ilman pelivälinettä ja oman boksin varjelua. Klubin mahdolliset iskunpaikat löytyvät nopeista vastaiskuista ja tilanteenvaihdoista, mutta jos vieraiden pallollinen pelaaminen ja hyökkäyspään tekeminen ovat samaa luokkaa kuin Moldea vastaan, niin tiedossa on pitkä ilta. Helsinkiläisten pelaaminen oli vain mukana roikkumista, ja jos mustapaidat pelaavat materiaalinsa ja taitotasonsa mukaisesti, niin ottelupari saattaa valitettavasti ratketa jo avauksessa. Se ei ole mitenkään kaukaa haettua, sillä Atlılar on varsinkin kotonaan ansaitusti suuri ennakkosuosikki. Stadilaisilla on pitkä tie yltää vielä edes Konferenssi-liigaan.
FK Qarabag on merkittävästi HJK:ta parempi miehistö ja lähtee otteluun kotonaan vahvana ennakkosuosikkina. On rehellisesti sanottuna vaikea kuvitella tai nähdä perusteita sille, että Klubi etenisi tällaisesta otteluparista jatkoon. Sinivalkoisille olisi enemmän kuin upea tulos välttää tappio. Hyvät maalipaikat tulevat olemaan vieraiden näkökulmasta jälleen todella vähissä. Samanlaista roikkumista lienee tiedossa kuin Norjassa. Tasoero on niin selkeä, että mustapaidat lähtevät taistoon vähän alle 70 prosentin ennakkosuosikkina. Tasapeliin päädytään noin 22 prosentilla ja helsinkiläisten voittoon noin kerran kymmenestä. Yli 2,5 maalia nähdään noin 48 prosentin arviolla ja alle 2,5 osumaa 52 prosentin todennäköisyydellä.