Jalkapallon Espanjan La Ligassa yhteen iskevät Granada ja Villarreal. Kotijoukkue on saanut alkukaudesta menestystä yhdestä voitosta ja kolmesta tasapelistä. Isännät ovat pelanneet kahdella edellisellä kierroksella vauhdikkaan pistejaon Barcelonan kanssa ja kokeneet kahden maalin tappion Osasunaa vastaan. Vierasjoukkueen alkukausi on edennyt odotuksia heikommin alemmassa keskikastissa. Keltapaidat ovat esiintyneet kahdessa edellisessä ottelussaan tappiollisesti Las Palmasia vastaan ja vähämaalisessa pistejaossa Alavesin kanssa. El Submarino Amarillo ei ole pelannut vielä suinkaan materiaalinsa ja taitotasonsa mukaan, mutta vieraat ovat tällaisessa illassa ansaittuja ennakkosuosikkina.
Granadan vaikeassa alkukaudessa ei ole ollut yllättävää, sillä kotijoukkue kuuluu materiaaliltaan ja taitotasoltaan yhdeksi La Ligan heikoimmaksi miehistöksi. Isännät ovat tälläkin hetkellä rankingissa La Ligan häntäpäässä, joten punavalkoisille on helppo luvata ongelmia myös tulevissa otteluissa. Andalusialaiset nappasivat toiseksi edellisellä kierroksella tuloksellisesti komean onnistumisen Barcelonaa vastaan, mutta maalien muodossa vahvasti ottelun aloittanut Nazaríes oli onnekas ja olisi ansainnut jäädä pisteittä. Vastustaja oli pelillisesti ja maaliodottamien kannalta odotetusti vahvempi miehistö. Uusin tappio ei jättänyt epäilyksiä paremmuudesta. Aiempi tasuri Almeriaa vastaan oli datankin kannalta oikein.
Villarreal kuuluu tuloksellisesti alkukauden pettymyksien joukkoon, sillä vierasjoukkue ei ole esiintynyt vielä missään tapauksessa rosterinsa edellyttämällä tasolla. Keltapaidat ovat olleet yllättävän heikossa pelivireessä, mutta El Submarino Amarillo ei jäänyt esimerkiksi toiseksi edellisellä kierroksella pelillisesti ja maaliodottamien valossa heikommaksi ryhmäksi. Ottelun olisi pitänyt päättyä vähintään tasapeliin. Viimeksi tullut pistejako kuvasi iltaa hyvin, vaikka vastustaja oli otteiltaan lievästi lähempänä voittoa. Villarreal kuuluu rankinginsa kannalta kympin lähelle, joten vierasjoukkueelta on syytä odottaa sesongin edetessä jopa selkeää parannusta. Keltapaitojen paikka ei ole lähelläkään putoamisviivan tuntumassa.
Villarreal lähtee otteluun sen verran vahvana ennakkosuosikkina, että parhaat pelivalinnat löytyvät vierasjoukkueen menestyksestä. On tietysti totta, että keltapaidat eivät ole jättäneet itsestään alkukaudesta kaksista vaikutelmaa ja esiintyneet odotuksia heikommin, mutta tasoero Granadaan on kaikesta huolimatta merkittävä. Kotijoukkueelta on vaikea odottaa sesongin edetessä selkeää kohennusta ja muutosta sijoituksiin putoamisviivan lähistöllä. Kyseessä on oikeutetusti myös jatkon kannalta yksi La Ligan häntäpään ryhmistä. El Submarino Amarillon kuuluu olla lähes 44 prosentin voittajaehdokas, joten rosterinsa kannalta huomattavasti tuloksiaan laadukkaammille vieraille löytyy hyvää pelattavaa.
Pelivalinta: Villarreal
Kerroin: 2,35
Kerroin valittu: 29.10.2023 klo 22.30
Arvio: 43,5 %
Bookkeri: iBet
Vedonlyöntisivustot ja bonukset jalkapalloon
Pelaatko mieluummin kasinolla? Katso turvalliset nettikasinot.