HPS – VJS 15.8.2023

Etusivu » HPS – VJS 15.8.2023

Jalkapallon miesten Kolmosessa HPS kohtaa VJS:n. Kotijoukkue on pelannut tähän mennessä erinomaisen kauden ja esiintynyt saldolla 11 voittoa, yksi tasapeli ja tappio. Helsinkiläiset ovat kulkeneet hyvin pitkälti voitosta voittoon ja olleet käytännössä koko ajan ansaitusti lohkon ehdotonta kärkipäätä. Vihreävalkoiset ovat pelanneet lähiaikoina voitollisesti murskalukemin SaPaa ja FC Finnkurdia vastaan. Vierasjoukkue on paperilla lohkon paras miehistö ja viimeistellyt yhä muita ryhmiä vähemmän pelanneena jo lähes 50 maalia. Vantaalaiset ovat voittaneet toistaiseksi kaikki paitsi kaksi otteluaan ja ovat rosterinsa puolesta ykköseksi kuuluva miehistö. Punakeltaiset ovat pelanneet yhä jopa kolmesti muita vähemmän.

HPS on ollut suureksi osaksi erittäin vakuuttavassa pelivireessä ja voittanut siis lähes kaikki ottelunsa. Kotijoukkue on ollut mainiossa iskussa kentän molemmissa päissä ja pelannut toisaalta pääasiassa tasokkaan materiaalinsa ja taitotasonsa mukaisesti. Isännät ovat lievästi ylisuorittaneet, mutta helsinkiläiset ovat olleet muuten niin hyviä mitä olisi voinut kuvitella. Vihreävalkoiset ovat tehneet myös viime aikoina vahvaa jälkeä ja viimeistelleet kahdella edellisellä kierroksella pitkälti päälle toistakymmentä maalia. Tosin kiitos kuului myös vastustajien surkeudelle. Stadilaiset pelaavat nyt ryhmää vastaan, joka tulee olemaan lohkon ykköselle aivan toisen luokan vastustaja kuin esimerkiksi kaksi edellistä hyvin kesyä miehistöä.

VJS on monien papereissa lohkon paras miehistö ja esiintynyt sen mukaisesti. Vierasjoukkue on kulkenut vihreävalkoisten tavoin käytännössä voitosta voittoon ja pystynyt menestymään laajasti myös keskinkertaisilla otteilla. Vantaalaiset ovat pelanneet isoksi osaksi materiaalinsa ja taitotasonsa mukaisesti sekä viimeistelleet siis pelimääräänsä nähden todella paljon maaleja. Punakeltaiset ovat pelanneet kahdella edellisellä kierroksella yllättäen tappiollisesti LPS:ää vastaan ja voitollisesti Ponnistajista. Vieraat kokivat toistaiseksi ainoan tappionsa LPS:lle, vaikka tasapeli olisi kuvannut iltaa paremmin. Taisto Ponnistajia vastaan ei kuitenkaan ollut mikään ylikävely. Ottelu eteni yllättävän pitkään maaleitta.

HPS ja VJS ovat kaikilla osa-alueilla Kolmosen kärkipään miehistöjä ja myös tämän lohkon vahvimmat ryhmät yhdessä MPS/Atletico Malmin kanssa. Helsinkiläisten materiaali ja taitotaso eivät kuitenkaan ole aivan samalla viivalla vierasjoukkueen kanssa. Vantaalaisten rosteri on kaksikosta hieman vahvempi. HPS ja VJS tarjoavat Kolmosen mittapuulla aidosti laadukkaan taiston, johon lähdetään vähintään tasabuukista. Kotijoukkueesta on saatu jostain syystä selkeä ennakkosuosikki, jota ei voi pitää oikeana asiana. Helsinkiläisten ei pidä olla edes kotonaan voittajaehdokkaan asemassa. Parhaat pelivalinnat löytyvät kiistatta vierasjoukkueesta, jonka suora voitto toteutuu noin 40 prosentin arviolla.

Pelivalinta: VJS
Kerroin: 3,15

Kerroin valittu: 14.8.2023 klo 12.00
Arvio: 40 %
Bookkeri: LSbet

Vedonlyöntisivustot ja bonukset jalkapalloon

Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 8 kertaa talletus ja bonus. Kasino: 40x B.
25 € ilmaisveto tai kasinolle 5 € live-kasinolle + 200 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Tee aluksi vähintään 25 € vetokuponki +1,80 kertoimella. Ilmaisveto annetaan sen ratkettua. Ilmaisvedon panos ei kuulu mahdolliseen voittoon. Kasino: Ei kierrätystä.
Ilmaisveto 100 % 100 € tai kasinolle 100 % 120 € + 120 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa vähintään viidesti talletuksesi verran +1,5 kertoimilla. Ilmaisvetojen mahdolliset voitot käteistä. Kasino: 40x B.
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 100 € + 30 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Minimikerroin 1,50. Kasinolla 50x bonus.
Vaihtuvat tarjoukset tai kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille pelaajille

Ei bonusta tällä hetkellä. Kasinolle: 40x B.
100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus. Kasino: 35x T+B.
30 € ilmaisveto tai kasinolle 20 ilmaiskierrosta ilman talletusta + 100 % 500 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Talleta ja tee korkeintaan 30 € yksittäinen veto. Ilmaisveto annetaan vedon ratkettua. Panos vähennetään ilmaisvedosta. Kasino: 30x B
Vedonlyöntiin ja kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille pelaajille

Kierrätysvaatimus 8x. Kasino: 35x T+B.
100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 5x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
Vaihtuvat kampanjat
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 6x talletus ja bonus vähintään 1,80 kertoimella. Kasino: 40x T+B
Vaihtuvat kampanjat
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
100 % 100 € tai 25 € ilmaisveto tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus.
10 € ilmaisveto tai kasinolle 100 % 150 € + 50 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille pelaajille

Panosta vähintään 15 €:llä. Ilmaisvedosta vähennetään panos. Kasino: 35x B.
100 % 100 € tai kasinolle 150 % 150 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus.
10 € ilmaisveto tai kasinolle 100 % 50 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei kierrätystä. Kasino: 35x B.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 4x talletus ja bonus vähintään 1,80 kertoimilla. Kasinolle: 20x T+B.
100 % 100 € + cashback 20 € saakka tai kasinolle 300 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 3x talletus ja bonus. Cashbackissa pelaa 20 €:llä ja saat rahasi takaisin käteisenä, jos vetokuponkisi päättyy tappioon. Kasino: 35x B.
Bonuksia
XLBet

100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 100 € + 30 ilmaiskierrosta

LVBet

100 % 50 € tai kasinolle 100 % 200 €

SG Casino

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta

Simple Casino

Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €

Boom Casino

Vaihtuvat tarjoukset tai kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta