Jalkapallon miesten Kakkosessa vastakkain asettuvat Ilves-Kissat ja FC Honka Akatemia. Kotijoukkue on pelannut mainion kauden, esiintynyt hienosti edukseen ja saanut onnistumisia laajalla rintamalla. Tamperelaiset ovat tehneet komeaa jälkeä ja saaneet myös viime viikkoina vain voittoja. Punapaidat ovat esiintyneet neljällä viime kierroksella yhtä monen voiton merkeissä. Vierasjoukkue on noussut takaisin materiaalinsa ja taitotasonsa mukaisiin otteisiin ja tuloksiin. Espoolaiset pelasivat monta viikkoa putkeen surkeasti, mutta keltamustat ovat saaneet käännettyä laivansa ja pelanneet vaikean ajanjakson jälkeen komeasti. Vieraiden tasokas materiaali ja taitotaso oikeuttavat hyvin lähelle lohkon kärkeä.
Ilves-Kissat saa olla tähän mennessä kauteensa enemmän kuin tyytyväinen. Kotijoukkue on esiintynyt todella hienosti ja esiintynyt varsinkin hyökkäyspäässä jälleen vakuuttavasti. Tamperelaiset ovat viimeistelleet eniten maaleja yhdessä FC Jazzin ja Atlantiksen kanssa, ja punapaidat ovat iskeneet neljällä edellisellä kierroksella aina vähintään kolme osumaa. Pirkanmaalaiset ovat pelanneet kahdessa edellisessä ottelussaan voitollisesti PIFiä ja SexyPöxyjä vastaan. Viimeksi etukäteen selkeä ottelu alkoi yllättävän vaikeasti, mutta se kääntyi odotetusti. Vahvoista otteista huolimatta isännät ovat pelanneet viime aikoina vain heikkoja ryhmiä vastaan. Viimeiseen noin kuukauteen vastassa on ollut häntäpään nippuja.
FC Honka Akatemia on päässyt viime aikoina takaisin materiaalinsa ja taitotasonsa mukaisiin otteisiin ja tuloksiin. Vierasjoukkueella oli useamman viikon ajan todella vaikeaa, jolloin keltamustat eivät saaneet käytännössä mitään aikaiseksi. Espoolaiset olivat silloin hyvin vaatimattomassa pelivireessä. Vieraat ovat saaneet kuitenkin juonenpäästä kiinni ja pelanneet neljällä edellisellä kierroksella yhtä monen voiton merkeissä. FC Honka Akatemia kuuluu paperilla lohkon kärkipäähän, saanut itseluottamuksensa takaisin kuntoon ja tekemisensä korkealle tasolle. Siitä hyvä esimerkki saatiin komeassa voitossa FC Jazzia vastaan. Lisäksi vierasjoukkue on rosterinsa valossa hieman Ilves-Kissoja parempi miehistö.
Ilves-Kissat on saatu suotta ennakkosuosikin asemaan, sillä otteluun lähdetään vähintään tasabuukista ja jopa FC Honka Akatemian minimaalisen ennakkosuosikin roolista. Tamperelaiset ovat olleet toki erinomaisessa pelivireessä, mutta se ei kuitenkaan muuta sitä, että takaisin hienoon iskuun päässeet ja alisuorittamisensa lopettaneet espoolaiset ovat materiaaliltaan ja taitotasoltaan hieman parempi miehistö. Keltamustat eivät olleet vielä vähän aikaa sitten mitään muuta kuin surkeassa pelivireessä ja esiintyivät onnettomasti, mutta tilanne on muuttunut sen jälkeen isolla kädellä. Pelivalinnat tehdään ehdottomasti FC Honka Akatemian menestykselle, jonka suora voitto toteutuu noin 40 pinnan todennäköisyydellä.
Pelivalinta: FC Honka Akatemia
Kerroin: 3,25
Kerroin valittu: 10.8.2023 klo 14.00
Arvio: 40 %
Bookkeri: Bet365