Jalkapallon Turkin Superliigassa yhteen iskevät Istanbulspor ja Hatayspor. Kotijoukkue on pelannut vaatimattoman alkukauden ja saanut menestystä vain yhdestä voitosta ja muutamasta tasapelistä. Isäntien alkukausi on mennyt tuloksellisesti penkin alle, sillä Boğalar ei ole saanut juuri yhtään onnistumisia ja pelannut muutenkin heikon syksyn. Keltamustien ainoa voitto on irronnut Ankaragucua vastaan. Vierasjoukkueen alkukausi on edennyt odotetun mukaisesti keskikastissa tai hieman sen paremmalla puolella. Güneyin Yıldızı on pelannut suureksi osaksi rosterinsa oikeuttamaa jalkapalloa, ja vieraat nappasivat esimerkiksi maajoukkuetaukoa edeltäneellä kierroksella komean voiton Galatasaraysta.
Istanbulspor ei ole saanut alkukaudesta tuloksellisesti oikein mitään aikaan, sillä kotijoukkueen tekeminen on ollut pisteiden muodossa sen verran kehnoa, että isännät lähtivät myös maajoukkuetauolle huonon tilanteen saattelemana. Boğalar on ehtinyt pelata marraskuussa neljä ottelua, joista keltamustat ovat hävinneet jokaisen. Yksi otteluista pelattiin Turkin Cupissa, mutta muut ovat olleet kotimaan pääsarjasta. İstanbul’un Takımı on pelannut kahdella edellisellä kierroksella tappiollisesti Samsunsporia ja Rizesporia vastaan. Uusin tappio oli odotettu, sillä vastustaja oli selkeä voittajaehdokas. Taiston ainokainen syntyi heti alussa. Koitos oli kuitenkin pelillisesti ja maaliodottamien kannalta hyvin tasainen.
Hatayspor on pelannut marraskuussa vain kaksi ottelua, joista vierasjoukkue on napannut yhden voiton ja hävinnyt toisen. Güneyin Yıldızı pelasi toiseksi edellisellä kierroksella dramaattisen ottelun Samsunsporia vastaan. Vastustaja nousi ensin tasoihin vartti ennen varsinaisen peliajan päätöstä ja lopulta ohi ottelun viimeisillä hetkillä. Ratkaiseva osuma syntyi, kun lisäaikaa oltiin pelattu jo kymppi. Se ei ollut kuitenkaan pelillisesti ja maaliodottamien kannalta väärin. Vastustaja oli otteidensa valossa vahvempi ryhmä. Vieraat saivat maajoukkuetaukoa edeltäneellä kierroksella komean päänahan Galatasaraysta. Voitto oli yksi kierroksen yllätyksistä. Vastustaja oli datankin näkökulmasta vain hieman vahvempi ryhmä.
Istanbulsporin alkukausi on ollut monella tavalla vaikea, ja kotijoukkue ei ole onnistunut rikkomaan vielä edes 10 maalin tehtyä rajaa. Toki on sanottava, että isännät ovat kärsineet myös huonosta onnesta ja esiintyneet pelillisesti ja maaliodottamien valossa tuloksiaan paremmin. Siitä yksi osoitus tuli juuri viime ottelussa. Tosin oli oikein, että esimerkiksi taistossa Pendikspor vastustaja osui useamman kerran. Hatayspor on ollut muutenkin selkeästi parempi kentän molemmissa päissä, ja vierasjoukkue pääsi maajoukkuetauolle huomattavasti vahvemmista asetelmista. Güneyin Yıldızın kuuluu olla kertoimiaan suurempi ennakkosuosikki, sillä vieraat lähtevät otteluun noin 45 prosentin voittajaehdokkaana.
Pelivalinta: Hatayspor
Kerroin: 2,55
Kerroin valittu: 12.11.2023 klo 22.00
Arvio: 45 %
Bookkeri: Pinnacle