Jalkapallon EM-kisat pelataan Saksassa 14. kesäkuuta – 14. heinäkuuta 2024. Jalkapallon EM-kisat on järjestyksessään 17. kerta ja toiset pelkästään Saksassa pelattavat futiksen EM-kisat. Turnaus pelattiin edellisen kerran kolme vuotta sitten eri puolilla Eurooppaa, vaikka se oli tarkoitus järjestää normaalisti jo vuotta aiemmin. Se ei kuitenkaan ollut mahdollista koronapandemian vuoksi, mutta tapahtuman nimi säilyi muodossa “UEFA Euro 2020″. Turnauksen hallitseva voittaja on Italia, joka kaatoi kolme vuotta sitten pelattujen EM-kisojen loppuottelussa Englannin pitkän kaavan kautta rankkareilla.

Jalkapallon EM-karsinnat

Jalkapallon EM-kisoihin valittiin 24 joukkuetta, joista 23 selvitettiin EM-karsintojen kautta. Saksa oli varmistanut paikkansa EM-kisojen isäntämaana, sillä joukkueella ei ollut mahdollisuutta pudota turnauksesta jo ennen lohkovaiheen käynnistymistä. EM-karsintojen lohkot arvottiin syksyllä 2022. Joukkueet laitettiin 10 lohkoon. EM-karsintoihin osallistuivat kaikki UEFA:n jäsenmaat pois lukien Venäjää, joka ei saanut yhä osallistumisoikeutta hyökkäyssotansa vuoksi. Lohkojen parhaat joukkueet selvittivät tiensä suoraan EM-kisoihin. Turnaukseen pystyi yltämään myös Kansojen liigan menestyksen kautta.

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.

 

Suomi jalkapallon EM-karsinnoissa

Suomi oli mukana EM-karsintojen H-lohkossa, jossa muut joukkueet olivat Tanska, Slovenia, Kazakstan, Pohjois-Irlanti ja San Marino. Huuhkajien pärjääminen oli ajateltu realistisesti lohkon kakkospaikan näkökulmasta, mutta valkopaidat jäivät valitettavasti lohkonsa kolmanneksi. Tanska ja Slovenia keräsivät 22 pistettä ja ylsivät suoraan EM-kisoihin. Suomi pääsi vielä mukaan Kansojen liigan pudotuspeleihin, joissa Huuhkajat kohtasi Walesin. Lohikäärmeet nappasi kuitenkin Cardiffissa pelatussa ottelussa selkeän voiton numeroin 4-1, joten siinä meni myös valkopaitojen viimeinen mahdollisuus.

Jalkapallon EM-kisojen lohkot

EM-kisoissa mukana olevat joukkueet on laitettu neljän maan ryhmiin siten, että lohkoja on yhteensä kuusi kappaletta. Saksa pelaa heti ensimmäisessä A-lohkossa, jossa muut maat ovat Skotlanti, Unkari ja Sveitsi. Yksi mielenkiintoisimmista lohkoista on lohko B, jossa yhteen iskevät Espanja, Italia, Kroatia ja Albania. Lohko B:ssä on mukana kolme kovaa futismaata ja heikko Albania, jolle on tarjolla lähes varmuudella vain pisteautomaatin rooli. Lisäksi muun muassa lohko D kuuluu heittämällä parhaiden lohkojen joukkoon, sillä mestarisuosikki Ranska ja Hollanti pelaavat Itävaltaa ja Puolaa vastaan.

LOHKO A:LOHKO B:
SaksaEspanja
SkotlantiItalia
UnkariKroatia
SveitsiAlbania
  
LOHKO C:LOHKO D:
EnglantiRanska
TanskaHollanti
SerbiaItävalta
SloveniaPuola
  
LOHKO E:LOHKO F:
BelgiaPortugali
SlovakiaTshekki
UkrainaTurkki
RomaniaGeorgia

Otteluohjelma

Perjantai 14.6.

Klo 22.00 Saksa – Skotlanti

Lauantai 15.6.

Klo 16.00 Unkari – Sveitsi
Klo 19.00 Espanja – Kroatia
Klo 22.00 Italia – Albania

Sunnuntai 16.6.

Klo 16.00 Puola – Hollanti
Klo 19.00 Slovenia – Tanska
Klo 22.00 Serbia – Englanti

Maanantai 17.6.

Klo 16.00 Romania – Ukraina
Klo 19.00 Belgia – Slovakia
Klo 22.00 Itävalta – Ranska

Tiistai 18.6.

Klo 19.00 Turkki – Georgia
Klo 22.00 Portugali – Tshekki

Keskiviikko 19.6.

Klo 16.00 Kroatia – Albania
Klo 19.00 Saksa – Unkari
Klo 22.00 Skotlanti – Sveitsi

Torstai 20.6.

Klo 16.00 Slovenia – Serbia
Klo 19.00 Tanska – Englanti
Klo 22.00 Espanja – Italia

Perjantai 21.6.

Klo 16.00 Slovakia – Ukraina
Klo 19.00 Puola – Itävalta
Klo 22.00 Hollanti – Ranska

Lauantai 22.6.

Klo 16.00 Georgia – Tshekki
Klo 19.00 Turkki – Portugali
Klo 22.00 Belgia – Romania

Sunnuntai 23.6.

Klo 22.00 Sveitsi – Saksa
Klo 22.00 Skotlanti – Unkari

Maanantai 24.6.

Klo 22.00 Kroatia – Italia
Klo 22.00 Albania – Espanja

Tiistai 25.6.

Klo 19.00 Hollanti – Itävalta
Klo 19.00 Ranska – Puola 
Klo 22.00 Englanti – Slovenia
Klo 22.00 Tanska – Serbia 

Keskiviikko 26.6.

Klo 19.00 Slovakia – Romania
Klo 19.00 Ukraina – Belgia
Klo 22.00 Tshekki – Turkki
Klo 22.00 Georgia – Portugali

Lauantai 29.6.

Klo 19.00 Neljännesvälierä 2A – 2B
Klo 22.00 Neljännesvälierä 1A – 2C

Sunnuntai 30.6.

Klo 19.00 Neljännesvälierä 1C – 3D/E/F
Klo 22.00 Neljännesvälierä 1B – 3D/E/F

Maanantai 1.7.

Klo 19.00 Neljännesvälierä 2D – 2E
Klo 22.00 Neljännesvälierä 1F – 3A/B/C

Tiistai 2.7.

Klo 19.00 Neljännesvälierä 1D – 2F
Klo 22.00 Neljännesvälierä 1E – 3A/B/C/D

Perjantai 5.7.

Klo 19.00 Puolivälierä 1
Klo 22.00 Puolivälierä 2

Lauantai 6.7.

Klo 19.00 Puolivälierä 3
Klo 22.00 Puolivälierä 4

Tiistai 9.7.

Klo 22.00 Välierä 1

Keskiviikko 10.7.

Klo 22.00 Välierä 2

Sunnuntai 14.7.

Klo 22.00 Loppuottelu

Parhaat mestarisuosikit

Selkeät mestariehdokkaat ovat Englanti, Ranska ja Saksa. Kolme leijonaa arvostetaan niukasti parhaaksi voittajasuosikiksi ennen Les Bleusia. Sinipaidat ovat olleet kuitenkin viime vuosina yksi futiksen parhaista maajoukkueista, sillä joukkue on ollut neljän edellisten arvokisojen aikana kolmesti loppuotteluissa. Patonkimaa oli Qatarissa lähellä toista peräkkäistä maailmanmestaruutta. Three Lions oli viimeksi EM-kisoissa lähellä Euroopan mestaruutta, mutta kolme nuorta pelaajaa epäonnistui rankkareissa. Die Mannschaft on uinut syvissä vesissä. Joukkue sai pelata jo viimeksi lohkovaiheen ottelunsa kotona.

Isoimmat haastajat

Parhaat haastajat ovat Espanja, Portugali ja Belgia. Hollanti ja Italia ovat myös kärjen alla. La Roja oli viimeksi EM-kisoissa pelillisesti parhaita joukkueita ja koki tappion välierissä Italialle. Ryhmän urakka MM-kisoissa päättyi kuitenkin jo Marokkoa vastaan. Espanja voitti viimeksi Kansojen liigan ja sai uuden päävalmentajansa johdolla hyvän startin. Lusitaanit muistetaan MM-kisoissa Cristiano Ronaldon kyynelistä, mutta hän on yhä mukana joukkueessa. Roberto Martinezin ryhmä oli EM-karsinnoissa vahva. De Rode Duivelsin kultainen sukupolvi alkaa on ohi. Nykyinen valmennus on tehnyt selkeää nuorennusleikkausta.

Siinä missä Italia voitti viimeksi pelatun turnauksen, niin saapasmaa ei kuulu tämän vuoden EM-kisoissa lähellekään parhaiden mestariehdokkaiden joukkoon. Kyseessä ei ole alustavasti edes vahvimpien haastajien sakkiin kuuluva miehistö. Luciano Spalletti on toiminut joukkueen päävalmentajana viime syksystä lähtien, sillä hallitseva EM-kisojen voittaja vaihtoi yllättäen käskijää. Azzurri joutuu pelaamaan heti lohkovaiheessa niin Espanjaa kuin Kroatiaa vastaan. Espanja on lohkon ykkössuosikki ja Kroatia laittaa Italian varmasti kovaan testiin. Viimeksi joukkue pääsi aloittamaan matkansa helpolla lohkovaiheella.

Keskikasti

Keskikastissa on paljon joukkueita, joilla ei pitäisi olla käytännössä mitään mahdollisuutta taistella turnauksen voitosta. Tanska ja Kroatia ovat kuitenkin vielä siinä rajoilla, että niillä voi olla teoriassa pieni sauma mennä päätyyn asti. Tanska ja Kroatia ovat ehdottomasti laadukkaampia kuin seuraavaksi lueteltavat keskikastin joukkueet, mutta kumpaakaan ei voi nostaa haastajien joukkoon. Turkki, Sveitsi, Itävalta, Serbia, Skotlanti, Unkari, Puola, Ukraina ja Tshekki kuuluvat keskikastin joukkueisiin. Ukraina saa varmasti monien sympatiat, mutta keltasinistenkin mahdollisuudet pärjätä isosti ovat olemattomat.

Häntäpää

Suurimmat altavastaajat eli häntäpäähän kuuluvat joukkueet ovat Romania, Slovenia, Albania, Georgia ja Slovakia. Esimerkiksi Albania joutuu pelaamaan lähes pahimmassa mahdollisessa lohkossa eli yhdessä Espanjan, Italian ja Kroatian kanssa. Kyseinen viisikko on asetettu oikeutetusti heikommiksi joukkueiksi, ja jokaiselta ryhmältä mikä tahansa pistesuoritus olisi jo sellaisenaan kova onnistuminen. Georgia on EM-kisoissa mukana ensimmäistä kertaa. Kyseessä on ainoa ensikertalainen. Kyyti tulee olemaan todennäköisesti sen mukaista. Ainekset ovat hyvinkin jäädä nollaan pisteeseen.

Parhaat maalintekijät

Taistelu parhaasta maalintekijästä on aina yksi EM-kisojen mielenkiintoisimmista asioista. Kärkipään ehdokkaat maalikuninkuuden voittamiseksi ovat Ranskan Kylian Mbappé, Englannin Harry Kane, Portugalin Cristiano Ronaldo, Belgian Romelu Lukaku ja Englannin Jude Bellingham. Parhaiden mestarisuosikkien rostereissa viilettävät Mbappé ja Kane ovat kuitenkin kiistatta kaksi todennäköisintä ehdokasta juhlimaan maalikuninkuutta. Viimeksi pelatussa turnauksessa kaksi pelaajaa onnistui maalinteossa viisi kertaa. Kärkipaikkaa pitivät hallussaan Tshekin Patrik Schick ja Portugalin Ronaldo.

EM-kisojen stadionit

KaupunkiStadionKapasiteetti
BerliiniOlympiastadion71 000 katsojaa
MünchenMunich Football Arena66 000 katsojaa
DortmundBVB Stadion62 000 katsojaa
StuttgartStuttgart Arena51 000 katsojaa
FrankfurtFrankfurt Arena47 000 katsojaa
GelsenkirchenArena AufSchalke50 000 katsojaa
HampuriVolksparkstadion49 000 katsojaa
DüsseldorfDüsseldorf Arena47 000 katsojaa
KölnCologne Stadium43 000 katsojaa
LeipzigLeipzig Stadium40 000 katsojaa

Televisiointi

Kaikki turnauksen ottelut näytetään Ylen kanavilla. Jokainen pelipäivä sisältää studio-osuuden, jossa EM-kisojen tunnelmia välittämässä ovat toimittajat Riku Salminen, Sami Laine, Inka Henelius, Hinni Hirvonen ja Antti-Jussi Sipilä. Selostajina toimivat Matti Härkönen, Velja Engström, Simo Leinonen, Toni Saukkola, Mikko Aaltonen ja Tero Kainulainen. Lisäksi asiantuntijoina nähdään muun muassa Antti Pohja, Juho Rantala, Miika Nuutinen, Erkka V. Lehtola, Markus Halsti, Marianne Miettinen,, Toni Koskela ja Toni Korkeakunnas. Tapahtumia seurataan päivittäin myös Ylen verkkosivuilla ja sovelluksessa.

Vedonlyöntisivustot ja bonukset jalkapalloon

100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
Ei bonusrahaa. Kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x bonus.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x talletus ja bonus.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus
100 % 500 € tai kasinolle 100 % 1 000 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 10x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
100 % 150 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
Ei bonusta. Kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta. Kasinolla 40x bonus.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Riskitön veto korvataan 50 € saakka. Kasinolla kierrätys 30x talletus ja bonus.
20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 250 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
Ei bonusrahaa. Kasinolle jopa 500 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla ei kierrätystä.
100 % 150 € tai kasinolle 100 % 500 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
Yllätysveto 50 € asti + korotettu kerroin tai kasinolle 100 % 500 € + 111 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Yllätysvedossa minimipanos 30 €. Korotetussa kertoimessa maksimipanos 50 €. Vähintään kaksi vetokohdetta. Kasinolla 35x.
Bonuksia
Winnerz

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback

Budsino

Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €

Betkwiff

Yllätysveto 50 € asti + korotettu kerroin tai kasinolle 100 % 500 € + 111 ilmaiskierrosta

Kingmaker

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 25 ilmaiskierrosta

RTbet

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta