Jääkiekon Liigassa yhteen iskevät JYP ja Sport. Kotijoukkue on esiintynyt kahdella edellisellä kierroksella kahden voiton merkeissä, kun isännät ovat napanneet täydet pistepotit Tapparaa ja SaiPaa vastaan. Jyväskyläläiset ovat olleet muutenkin viime aikoina vahvassa pelivireessä ja esiintyneet hyvin edukseen. Vierasjoukkueesta voi sanoa täysin samaa. Vaasalaiset ovat pelanneet odotuksiin nähden korkealla tasolla ja saaneet onnistumisia laajalla rintamalla. Kotkapaidat saapuvat Jyväskylään neljän ottelun voittoputkessa, joka on pitänyt sisällään muun muassa kahdessa edellisessä illassa voitot Lukkoa ja Pelicansia vastaan. Pohjanmaalaiset eivät ole kuitenkaan pelanneet vielä tämän viikon puolella yhtään ottelua.
JYP pelasi edellisellä kierroksella SaiPan vieraana ja lähti otteluun luonnollisesti ennakkosuosikkina, mutta ei kukaan voinut olettaa, että ottelusta tulisi tuloksellisesti niin yksipuolinen näytös. Pitää kuitenkin heti sanoa, että jyväskyläläiset eivät olleet pelillisesti ja maaliodottamien valossa läheskään niin hyvä miehistö mitä numerot antoivat ymmärtää. Mukana oli erinomaista viimeistelyä ja vastustajan surkeaa tekemistä etenkin puolustuksen ja maalivahtien rintamalla. Ottelu ratkesi avauserässä. Hurrikaani sai osan maaleistaan lähes ilmaiseksi. Se ei silti muuta sitä, että keskisuomalaiset ovat tehneet viime otteluissaan hienoa jälkeä ja nappasivat myös esimerkiksi toiseksi edellisellä kierroksella ryöstön Tapparan vieraana.
Sport on pelannut kirkkaasti odotuksia paremman alkukauden, ja vaasalaiset ovatkin olleet tähän mennessä yksi syksyn parhaista ja iloisista onnistujista. Kotkapaidat ovat voittaneet viime viikkoina kaikki ottelunsa pois lukien yhtä koitosta Tapparaa vastaan. Vierasjoukkueen vahvuus on löytynyt korkealla tasolla toimineesta puolustuksesta ja vahvasta maalivahtien työskentelystä. Miroslav Svoboda on ollut pohjanmaalaisten maalilla hyvässä iskussa. Kiitos on kuulunut myös hienosti sujuneille erikoistilanteille. Sport pääsee viikkonsa avaavaan otteluun vahvasta tilanteesta ja raikkaana. Vierasjoukkue ratkaisi viimeksi ottelunsa Pelicansia vastaan melkein heti kolmannen erän alussa tulleeseen osumaan.
JYP lähtee torstain näytökseen kotonaan lievänä ennakkosuosikkina, mutta Sport on pelannut sen verran vahvasti, että vierasjoukkueelle tarjotut kertoimet rikkovat pelikelpoisuuden rajan. Vaasalaisten täysi pistepotti toteutuu noin 34 prosentin todennäköisyydellä, ja vaikka Hurrikaani saapuu otteluun yhtä lailla korkealla itseluottamuksella ja fiiliksellä, niin vieraiden kertoimissa on silti näillä arvioilla hieman ilmaa. Suureksi osaksi vain kotietunsa turvin ennakkosuosikkeina olevat jyväskyläläiset saivat viimeksi maalien muodossa onnistumisia hyvin laajalla kattauksella, mutta kuten todettu, niin niitä sai viimeistellä aivan liian halvalla. Loppu oli pelkkää pelailua. Numerot kuitenkin repsahtivat tapahtumiin nähden rajuiksi.
Pelivalinta: Sport
Kerroin: 3,01
Kerroin valittu: 2.11.2023 klo 10.20
Arvio: 34 %
Bookkeri: Pinnacle