Jääkiekon Liigassa yhteen iskevät KalPa ja HPK. Kotijoukkue on ollut lähiaikoina tuloksellisesti heikossa pelivireessä, sillä kuopiolaiset ovat kokeneet pääasiassa useita tappioita ja jäivät muun muassa edellisellä kierroksella maaleitta KooKoota vastaan. Keltamustat ovat pelanneet kuitenkin huomattavasti tuloksiaan vahvemmin ja olisivat ansainneet nähtyä enemmän pisteitä. Vierasjoukkueen tilanne on täysin päinvastoin. Hämeenlinnalaiset ovat olleet tuloksellisesti odotuksiin nähden komeassa pelivireessä, mutta kuudesta edellisestä ottelustaan upealla tavalla peräti viisi voittoa napannut Kerho on kerännyt liikaa pisteitä, ollut onnekas ja nauttinut varianssin positiivisesta puolesta. Vieraiden startti on ollut silti komea.
KalPa on pelannut kahdella edellisellä kierroksella tappiollisesti yhdeksän maalin illassa HIFK:ta vastaan ja ilman pisteitä vähämaalisessa koitoksessa KooKoota vastaan. Kotijoukkue on kärsinyt alkukaudesta huonosta viimeistelystä ja epäonnesta, sillä kuopiolaiset ovat pelanneet ehdottomasti tuloksiaan vahvemmin. Savolaiset eivät ole saaneet ansaitsemiaan tuloksia, ja siitä hyvä esimerkki tuli edellisessä ottelussa KooKoota vastaan. Maaliodottamaa lähes viiden osuman verran rakentaneet keltamustat olisivat ansainneet napata täyden pistepotin tai joka tapauksessa venyä vähintään jatkoajalle. Vastustajan ei olisi pitänyt juhlia voittoa. Viimeistelyssä on riittänyt huonoa tuuria, ja se jatkui siis taas viime ottelussa.
HPK on ollut tuloksellisesti odotusten vastaisesti kovassa pelivireessä, sillä vierasjoukkue lähti Liigaan heikoimpana miehistönä yhdessä SaiPan kanssa. Hämeenlinnalaiset ovat pelanneet siihen nähden kiitettävän alkukauden ja menestyneet hienosti. Kerho on saanut siis kuudesta edellisestä ottelustaan vain voittoja lukuun ottamatta HIFK:ta vastaan, jossa vastustaja vei jatkoilla. Vieraat ovat pelanneet sen jälkeen voitollisesti Jukureista ja täyden pistepotin merkeissä Ässistä. HPK:lla on ollut kuitenkin mukana vahvasti hyvää onnea. Vierasjoukkue ei ole ollut läheskään näin hyvä mitä vieraiden tulokset ovat kertoneet. Kerhon tuloksissa on ollut selkeästi ilmaa, sillä vieraiden ei olisi pitänyt saada näin kovaa tulosta.
KalPa lähtee otteluun vahvana ennakkosuosikkina, vaikka saattaisi helposti ajatella, että HPK on ollut niin hyvässä pelivireessä, että hämeenlinnalaisia aliarvioidaan. Asia ei ole näin, että keltamustat ovat kaikesta huolimatta materiaaliltaan, taitotasoltaan ja otteidensa valossa vierasjoukkuetta parempi ryhmä. On toki totta, että Kerho pääsee otteluun hienosta tilanteesta, korkealla itseluottamuksella ja ennen kaikkea uskolla omaan tekemiseen. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että isännät lähtevät otteluun lähes 60 pinnan ennakkosuosikkina. KalPan ongelmat viimeistelyn kanssa eivät voi jatkua pitkään. Kotijoukkue on ollut maaliodottamissakin sen verran HPK:ta edellä, että keltamustille on tiedossa hyvää pelattavaa.
Pelivalinta: KalPa
Kerroin: 1,74
Kerroin valittu: 19.10.2023 klo 14.45
Arvio: 59,5 %
Bookkeri: Tonybet