Jääkiekon Liigassa Kärpät pelaa Tapparaa vastaan. Ottelu esitetään koko kansalle ilmaiseksi Maikkarilla. Kotijoukkue on esiintynyt kahdella edellisellä kierroksella voitollisesti yhdeksän maalin jatkoilla päättyneessä näytelmässä JYPiä vastaan ja voitollisesti varsinaisen peliajan puitteissa TPS:stä. Vierasjoukkue on pelannut parilla viime kierroksella tappiollisesti pitkän kaavan kautta Ässiä vastaan ja ilman pisteitä Sportia vastaan. Tamperelaisilla on alla kaksi vaikeampaa ottelua, mutta ennakkoon parempi ja laadukkaampi kirvesrinnat lähtee Oulussa käytävään otteluun ansaittuna ennakkosuosikkina.

Kärpät on ehtinyt pelata neljä kierrosta uuden päävalmentajansa Ville Mäntymaan alaisuudessa. Oululaiset esiintyivät viimeksi voitollisesti TPS:ää vastaan, mutta numerot eivät kuvanneet iltaa kaksisesti. Vastustaja oli pelillisesti ja maaliodottamien valossa sen verran hyvässä iskussa, että kaveri olisi ansainnut jotain mukaansa. Isäntien pelaaminen on ollut maaliodottamien näkökulmasta hyvin lähellä toteutuneita tapahtumia. Kärppien tekeminen on mennyt Mäntymaan alaisuudessa edeltäjäänsä viihdyttävämpään ja aloitteellisempaan suuntaan. Ottelut ovat olleet tapahtumarikkaampia.

Kärppien vähemmän upeasti esiintyvä NHL-sankari Nick Ritchie sai Turun tempustaan kahdeksan ottelun pelikiellon, ja hänen toimintansa sai myös oululaisten seurajohdon tyrmäyksen. Kotijoukkueen nimekäs hankinta on tällaisella tekemisellään sitä luokkaa, että ei hyvää päivää. Meno on ollut isäntien kannalta enemmän uhkapeliä. Turussa tapahtuneessa tilanteessa ei ollut jääkiekon kanssa mitään tekemistä. Tuskin kukaan Kärpissä odotti, että Ritchie olisi hyvässä kunnossa, mutta nykymenolla kotijoukkueen on turha odottaa häneltä voittavia tekoja myöskään ison pelikiellon jälkeen.

Tappara kärsi toiseksi edellisellä kierroksella tappion pelillisesti ja maaliodottamien valossa hyvin tasaisessa ottelussa Ässiä vastaan. Silloin tamperelaiset olisivat voineet ottaa myös voiton jatkoilla, vaikka vastustaja oli datankin näkökulmasta aavistuksen lähempänä voittoa. Kirvesrinnat koki viimeksi pelillisesti ja maaliodottamien kannalta ansaitusti tulleen tappion Sportia vastaan. Hallitseva Suomen mestari jäi oikeutetusti ilman pisteitä. Sinioranssien pelaamisessa ei ole ollut kuitenkaan yhä maaliodottamien suhteen valossa mitään vikaa, vaikka ylisuorittamista on nähty varsinkin hyökkäyspäässä.

Kärpillä on ollut vaikeaa Liigan parhaita miehistöjä vastaan, ja kotijoukkueen pelaaminen onkin ollut Tapparan tasoisia ryhmiä vastaan kaikkea muuta kuin odotetulla tasolla. Kirvesrinnat on voittanut aiemmat taistot yhteensä maalein 8-2. Oululaiset ovat saaneet lähiaikoina kaksi voittoa, mutta isäntien pelaaminen ei ole ollut edelleenkään rosterinsa mukaista. Kärpät nappaa täyden pistepotin 35 prosentin arviolla. Ottelussa haetaan ratkaisua jatkoilta 23 prosentin arviolla. Tappara ottaa voiton 42 prosentin todennäköisyydellä. Yli 5,5 maalia toteutuu 45 prosentilla ja alle 5,5 osumaa 55 prosentin arviolla.

Vedonlyöntisivustot ja bonukset jääkiekkoon

100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
Ilmaisveto 100 % 100 € tai kasinolle 100 % 120 € + 120 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa vähintään viidesti talletuksesi verran. Ilmaisvedot käteistä. Kasinolla 40x bonus.
200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
25 € ilmaisveto tai kasinolle 5 € live-kasinolle + 200 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa aluksi vähintään 25 €:lla. Ilmaisveto annetaan vedon ratkettua. Panos ei kuulu mahdolliseen voittoon. Kasinolla ei kierrätystä.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x tai kasinolla 40x.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus
Ei bonusrahaa. Kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 1 000 € + 20 superkierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 35x bonus
Vedonlyöntiin ja kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x tai kasinolla 35x talletus ja bonus
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 100 € + 20 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 15x talletus ja bonus tai kasinolla 20x talletus ja bonus.
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Kasinolla 40x bonus.
100 % 500 € tai kasinolle 100 % 1 000 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 10x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
Ilmaisvetoja 50 €:llä tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + 5 € live-kasinolle
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedoista vähennetään panokset. Kasinolla ei kierrätystä.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
Vedonlyöntiin ja kasinolle cashback 25 € asti
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Tuplaa talletuksesi enintään 25 € asti tai saat rahasi takaisin käteisenä.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
100 % 150 € tai kasinolle 125 % 250 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 45x bonus.
10 € ilmaisveto tai kasinolle 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

EI kierrätystä.
Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Riskitön veto korvataan 50 € saakka. Kasinolla kierrätys 30x talletus ja bonus.
Bonuksia
iBet

100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä

Tonybet

Ilmaisveto 100 % 100 € tai kasinolle 100 % 120 € + 120 ilmaiskierrosta

Novibet

100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta

PowerUp Casino

100 % 200 € tai kasinolle 120 % 240 € + jopa 100 ilmaiskierrosta + cashbackit

Rabona

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta + 1 Bonus Crab + cashbackit