Jalkapallon EM-karsinnat jatkuvat, kun Kazakstan pelaa Suomea vastaan. Molemmat miehistöt ovat aloittaneet urakkansa EM-karsinnoissa tuloksellisesti kiitettävän hyvin. Kotijoukkue on kerännyt neljästä ensimmäisestä ottelustaan kolme voittoa ja yhden tappion. Huuhkajat on samalla saldolla lohkon ykkösenä paremmalla maalierolla. Varsinkin isännät ovat pelanneet tähän mennessä loistavat EM-karsinnat ja esiintyneet vahvasti odotuksia paremmin. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Qaršyğalar on voittanut kolme karsintaottelua putkeen. Samalla kyse on keltapaitojen historian kannalta parhaasta saumasta edetä arvoturnaukseen. Hawks lähtee torstain otteluun silti Astanassakin ansaittuna altavastaajana.
Kazakstan on yllättänyt varmasti lähes kaikki jalkapallon ystävät pelaamalla toistaiseksi upeat EM-karsinnat ja ollen tuloksellisesti yksi koko EM-karsintojen parhaista onnistujista. Kotijoukkue on ollut kuitenkin samalla ylisuorittanut ja liikaa pisteitä napsinut ryhmä, jonka ei pitäisi olla kolmessa voitossa. Keltapaidat avasivat urakkansa ansaitulla tappiolla Slovenialle. Hawks jäi pelillisesti ja maaliodottamien valossa toiseksi. Isännät esiintyivät toisella kierroksella Tanskaa vastaan ja nappasivat upean voiton, mutta se tuli onnekkaasti. Qaršyğalar ei ollut pelillisesti ja maaliodottamissa parempi miehistö. Matka jatkui odotetulla voitolla San Marinosta ja täydellä pistepotilla Pohjois-Irlannista. Tasapeli olisi kuitenkin ollut oikein.
Kazakstan on mennyt jalkapallossa ehdottomasti eteenpäin, vaikka kotijoukkue pelaa suureksi osaksi hyvin samalla tavalla kuin Huuhkajien edellisellä vierailulla Astanassa. Isännät ovat pystyneet parantamaan varsinkin puolustamistaan, mutta keltapaitojen hyökkäyksissä on edelleen liian suuria etäisyyksiä. Qaršyğalarin vahvuus ei löydy pallollisesta pelaamisesta, jossa Hawks pystyisi hyökkäämään sillä monipuolisuudella ja laajuudella mitä yllättäjän kovat tulokset voivat antaa helposti ymmärtää. Kazakstan puolustanee tänään viiden alakerralla antaen vieraiden pitää palloa sen ulkopuolella ja iskien vastaan sekä erikoistilanteista. Keltapaidoilla on ollut kuitenkin vastustajien erikoistilanteissa selkeitä ongelmia.
Suomi aloitti EM-karsinnat ansaitulla tappiolla Tanskaa vastaan, sillä Huuhkajat oli jo valmiiksi niin suuri altavastaaja, että pisteenkin saaminen olisi ollut sinivalkoisilta komea onnistuminen. Vierasjoukkue pelasi kahdella seuraavalla kierroksella voitollisesti Pohjois-Irlantia ja Sloveniaa vastaan. Toisesta ottelusta tullut voitto irtosi pelillisesti ja maaliodottamien valossa ansaitusti. Samaa ei kuitenkaan voinut sanoa taistosta Sloveniaa vastaan. Vastustaja ei jäänyt datassa kakkoseksi. Ottelun olisi pitänyt päättyä pistejakoon. Numerot eivät kuvanneet ottelua kaksisesti. Vastustaja oli vain pieni altavastaaja. Viimeksi irtosi kuuden maalin voitto San Marinosta, ja silloin lopullinen ratkaisu syntyi puoliaikaan mennessä.
Suomi on materiaaliltaan ja taitotasoltaan kiistatta Kazakstania parempi miehistö, mutta keltapaidat nauttivat keskimääräistä suuremmasta kotiedusta tekonurmen kera ja Huuhkajien matkustamisesta. Vierasjoukkue on joutunut matkustamaan pitkän kaavan kautta, ja Qaršyğalarin kotietu on lohkon isoin. Suomi lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta kuten on käynyt ilmi, niin Kazakstan on kotonaan erittäin yllätysvalmis ja hyvän itseluottamuksen omaava miehistö, joka on pärjännyt paljon odotuksia paremmin. Huuhkajat voittaa karvan yli 45 prosentilla. Tasapeliin päädytään 29 prosentin arviolla ja isäntien voittoon 24 prosentilla. Yli 2,5 maalia tulee 43 prosentin ja alle 2,5 maalia 57 pinnan arvioilla.