Jalkapallon miesten Kolmosessa vastakkain asettuvat KPV Akatemia ja Sundom IF. Kotijoukkue on saanut menestystä seitsemästä voitosta ja kolmesta pistejaosta. Isäntien kausi on edennyt hieman odotuksia heikommin lievästi putoamisviivan paremmalla puolella. Kokkolalaisilla ei ole kuitenkaan ollut moneen kierrokseen vaaraa tippua putoamisviivan alle. Vierasjoukkue löytyy yhtä sijaa korkeammalta ja on napannut pisteitä seitsemästä voitosta ja neljästä tasapelistä. Vaasalaiset ovat onnistuneet maalinteossa kaksikosta saman verran, mutta vieraiden puolustus on ollut parempi. Seurat ovat materiaaliltaan ja taitotasoltaan lähellä toisiaan, joten Pallo-Veikot on ennakkosuosikki kotietunsa turvin.
KPV Akatemia kausi on ollut haasteellinen, vaikka kotijoukkue on pelannut ajoittain odotuksiin nähden hyvin. Isännät eivät ole kuitenkaan onnistuneet muuten kaksisesti, ja kokkolalaiset eivät ole olleet myöskään viime aikoina hyvässä pelivireessä. Pallo-Veikot on pelannut kahdella edellisellä kierroksella vähämaalisen pistejaon FF Jaro/U23:n kanssa ja tappiollisesti kahden maalin koitoksessa Esse IK:ta vastaan. Toiseksi edellisessä ottelussa tullut tasapeli oli KPV Akatemian kannalta karu, sillä vastustajan piti olla hyvin kaadettavissa, mutta lisäajalla tullut tasoitus vei mahdollisuudet voittoon. Isännät ovat saaneet viidestä edellisestä ottelustaan yhden voiton, ja uusin tappio oli pitkälti odotettu ja ansaittu.
Sundom IF on ollut viime aikoina hyvässä pelivireessä. Vierasjoukkue on saanut kolmesta edellisestä ottelustaan kaksi voittoa, joskin viimeksi tuli kuitenkin kotona kahden maalin tappio FC Kiistoa vastaan. Ottelu oli vielä puoliajalla maaleitta. Vaasalaiset pelasivat toiseksi edellisellä kierroksella täyden pistepotin merkeissä Korsnäs FF:tä vastaan onnistumalla maalinteossa neljä kertaa. Paremmuudesta ei jäänyt varsinkaan toisella puoliajalla kahta sanaa. Taisto oli vielä puoliajalla maaleitta, mutta heti sen jälkeen alkoi tapahtua. Vieraat saivat hyvin onnistumisia myös vähän aiemmin pelatussa tapahtumarikkaassa ottelussaan Närpes Kraft/2:sta vastaan, jossa voitto irtosi seitsemän maalia sisältäneen illan jälkeen.
KPV Akatemia lähtee sinänsä panoksettomaan otteluun kotonaan lievänä ennakkosuosikkina, mutta vaisuhkossa pelivireessä olleista kokkolalaisista on saatu jostain syystä jo liian selkeä voittajaehdokas. Sundom IF on rosterinsa valossa vähintään kotijoukkueen tasoinen miehistö. Lisäksi kuten todettu, niin vierasjoukkueen alakerta on toiminut kaksikosta paremmin ja hyökkäyspään pelaaminen ollut vähintään samalla tasolla. Vaasalaiset ovat olleet muutenkin viime aikoina hyvässä pelivireessä lukuun ottamatta edellisen kierroksen tappiota. Parhaat pelivalinnat löytyvät Sundom IF:n menestyksestä, sillä vierasjoukkueelle on tiedossa hyvää pelattavaa. Vaasalaiset nappaavat voiton noin 30 prosentilla.
Pelivalinta: Sundom IF
Kerroin: 3,90
Kerroin valittu: 18.9.2023 klo 14.50
Arvio: 30 %
Bookkeri: 18Bet