Jääkiekon U20 MM-kisat jatkuu, kun Latvia kohtaa Suomen. Viininpunaiset ovat kokeneet kahdella ensimmäisellä kierroksella kaksi rumaa tappiota. Otteluista ensimmäinen päättyi kuuden maalin tappioon Ruotsia vastaan, kun taas viimeksi pelattu taisto Kanadaa vastaan tuotti vaatimattomasti 10 maalin selkäsaunan. Latvia on päästänyt omiin 16 maalia ja ei ole osunut vielä itse kertaakaan. Viininpunaisten materiaali ja taitotaso ovat auttamatta hyvin kevyitä. Nuoret Leijonat on pelannut toistaiseksi surkean turnauksen. Sinivalkoiset kärsivät viimeksi sensaatiomaisen tappion Saksalle.

Latvia on aloittanut urakkansa kahdella karulla tappiolla, mutta heti perään on sanottava, että ne eivät välttämättä kerro lainkaan koko totuutta. Viininpunaiset tiesivät itsekin hyvin sen, että mahdollisuudet Ruotsia ja Kanadaa vastaan ovat täysin olemattomat. Onkin hyvin mahdollista, että joukkue on keskittynyt jo valmiiksi enemmän kahteen seuraavaan otteluunsa. Latvia on tietysti rosterinsa valossa kirkkaasti turnauksen häntäpäätä, mutta kuten todettu, niin viininpunaisten kahdesta rumasta tappiosta ei pidä vetää kuitenkaan sitä johtopäätöstä, että vastaan olisi tulossa mikään ylikävely-ryhmä.

Suomen turnauksen surkeasta startista on puhuttu ja kirjoitettu paljon. Se on ollut täysin ansaittua. Nuoret Leijonat on ollut suoraan sanottuna hävettävän huono. Pitää muistaa, että ei ole tällaisessa turnauksessa maailmanloppu hävitä Saksalle, mutta huonot peliesitykset ovat. Sinivalkoiset voittivat viimeksi maaliodottamat, mutta siinä kaikki. Vastustaja loi aivan liikaa maaliodottamaa ja selkeästi odotuksia enemmän. Suomen tappiossa Kanadalle ei ollut mitään ihmeellistä, sillä vaahterapaidat olivat selkeitä ennakkosuosikkeja. Tappio Saksalle oli kuitenkin monella tavalla todella pahaa katsottavaa.

Suomen kokoonpanosta on vaikea löytää juuri onnistujia tai välttämättä edes normaalilla tasollaan esiintyviä pelaajia. Niklas Kokko oli Kanadaa vastaan hyvässä iskussa ja joukkueensa parhaimmistoa. Sama meno ei jatkunut Saksaa vastaan. Nuorten Leijonien puolustuspään pelaaminen on ollut niin Kanadaa kuin Saksaa vastaan haparoivaa ja epävarmaa. Hyökkäyspäässä vain nelosketju saattoi olla viimeksi tekemiseensä kohtalaisen tyytyväinen. Suomi ei harjoitellut torstaina, vaan Nuoret Leijonat keskittyi lepäämiseen ja palavereihin. On kysymysmerkki oliko hyvä jättää ne väliin.

Enää ei keskustella siitä minkä joukkueen Suomi toivoisi puolivälierissä vastaan, vaan mennäänkö sinne Nuorten Leijonien osalta ollenkaan? Sinivalkoisten paikka pudotuspeleissä ei ole Saksalle kärsityn tappion takia lainkaan varmaa. Lisäksi vastaan olisi tulossa pahin mahdollinen eli USA. Suomen eteneminen mitalipeleihin vaikeutui Saksalle kärsityn tappion takia merkittävästi. Nuoret Leijonat ei voi kuitenkaan enää tehdä muuta kuin hoitaa kunnialla nyt etenkin ottelunsa Latviaa vastaan pelaamalla oikeasti materiaalinsa ja taitotasonsa mukaisesti. Lauri Mikkola tekee tänään vähintään muutamia muutoksia.

Suomi oli turnauksen alla mestarisuosikkien suurimpia haastajia, mutta Nuoret Leijonat on mennyt rankinginsakin valossa selkeään laskuun. Sinivalkoiset ovat pakkovoiton paikassa, mutta rehellisesti sanottuna tällaisessa ottelussa ei saa olla mitään vaikeuksia. Se olisi jo vähän liikaa huomioiden mitä turnauksessa on jo ehtinyt tapahtua. Tasoero on yhä todella iso. Latvia nappaa voiton kahdeksan prosentin todennäköisyydellä. Ottelussa päädytään jatkoille 11 prosentin arviolla. Suomi voittaa 81 prosentin todennäköisyydellä. Yli 5,5 maalia toteutuu 56 prosentilla ja alle 5,5 osumaa 44 prosentin arviolla.

Vedonlyöntisivustot ja bonukset jääkiekkoon

100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
Ilmaisveto 100 % 100 € tai kasinolle 100 % 120 € + 120 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa vähintään viidesti talletuksesi verran. Ilmaisvedot käteistä. Kasinolla 40x bonus.
200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
25 € ilmaisveto tai kasinolle 5 € live-kasinolle + 200 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa aluksi vähintään 25 €:lla. Ilmaisveto annetaan vedon ratkettua. Panos ei kuulu mahdolliseen voittoon. Kasinolla ei kierrätystä.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x tai kasinolla 40x.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus
Ei bonusrahaa. Kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 1 000 € + 20 superkierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 35x bonus
Vedonlyöntiin ja kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x tai kasinolla 35x talletus ja bonus
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 100 € + 20 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 15x talletus ja bonus tai kasinolla 20x talletus ja bonus.
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Kasinolla 40x bonus.
100 % 500 € tai kasinolle 100 % 1 000 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 10x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
Ilmaisvetoja 50 €:llä tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + 5 € live-kasinolle
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedoista vähennetään panokset. Kasinolla ei kierrätystä.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
Vedonlyöntiin ja kasinolle cashback 25 € asti
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Tuplaa talletuksesi enintään 25 € asti tai saat rahasi takaisin käteisenä.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
100 % 150 € tai kasinolle 125 % 250 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 45x bonus.
10 € ilmaisveto tai kasinolle 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

EI kierrätystä.
Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Riskitön veto korvataan 50 € saakka. Kasinolla kierrätys 30x talletus ja bonus.
Bonuksia
iBet

100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä

Tonybet

Ilmaisveto 100 % 100 € tai kasinolle 100 % 120 € + 120 ilmaiskierrosta

Novibet

100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta

PowerUp Casino

100 % 200 € tai kasinolle 120 % 240 € + jopa 100 ilmaiskierrosta + cashbackit

Rabona

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta + 1 Bonus Crab + cashbackit