Jalkapallon Italian Serie A:ssa vastakkain asettuvat Lazio ja Fiorentina. Kotijoukkueen alkukausi on edennyt tuloksellisesti odotettua heikommin, sillä taivaansiniset majailevat vain niukasti kympin sakissa ja ovat pelanneet materiaaliinsa ja taitotasoonsa nähden alakanttiin. Vierasjoukkueen alkukausi on mennyt tuloksellisesti odotettua vahvemmin, sillä violettipaidat ovat komeasti viidentenä ja esiintyneet syksyllä pykälän paremmin mitä vieraiden materiaali ja taitotaso olisivat oikeuttaneet. Molemmat miehistöt olivat tositoimissa myös viimeksi Mestarien liigassa ja Konferenssi-liigassa Feyenoordia ja Cukarickia vastaan. Roomalaiset pelasivat Chämppäriä keskiviikkona ja Viola Konferenssi-liigaa torstaina.
Lazio on pelannut lokakuun aikana neljä kilpailullista ottelua, joista kotijoukkue on napannut kolme voittoa ja esiintynyt muutenkin suureksi osaksi hyvin. Taivaansinisten alkukausi ei ole ollut aivan linjassa materiaalin ja taitotason kanssa, mutta roomalaiset ovat pelanneet viime viikkoina laadukkaasti lukuun ottamatta Mestarien liigassa tullutta tappiota Feyenoordille. Sekin oli vain pisteiden muodossa pettymys. Ottelun ei olisi pitänyt päättyä vastustajan kahden maalin voittoon. Biancocelesti on esiintynyt kotimaassa parilla viime kierroksella voitollisesti Atalantaa ja Sassuoloa vastaan. Toiseksi edellisessä ottelussa tullut voitto oli pelillisesti ja maaliodottamien valossa ansaittu. Sama juttu oli edellisessä taistossa.
Fiorentina oli tositoimissa viimeksi Konferenssi-liigassa Cukarickia vastaan. Violettipaidat ratkaisivat ottelun odotetusti nopeassa tahdissa, sillä koitos oli viimeistään puoliaikaan mennessä ohi. Ottelun voittajasta ei ollut epäselvyyttä käytännössä ensimmäisen jakson puolen välin jälkeen. Viola lähti otteluun niin jättimäisenä ennakkosuosikkina, että vastustajalla ei pitänytkään olla mitään palaa taistella pisteistä. Vieraat ovat pelanneet saapasmaassa viimeksi voitollisesti Napolista ja hävinneet Empolille. Toiseksi edellisessä ottelussa tullut täysi pistepotti irtosi pelillisesti ja maaliodottamien valossa sen verran onnekkaasti, että tasapeli olisi ollut oikeutettu. Viimeksi tullut tappio oli datan kannalta myös ansaittu.
Lazio on materiaaliltaan ja taitotasoltaan pykälän Fiorentinaa laadukkaampi miehistö, ja vierasjoukkueella saattaa olla ongelmia varsinkin puolustuksen poissaolojen kanssa. Siinä missä roomalaisilla ei pitäisi olla ongelmia loukkaantumisten kanssa, niin violettipaidoilla on todennäköisesti haasteita varsinkin alakerran laitaosastolla. Viola pelasi edellisen ottelunsa päivää myöhemmin, mutta vieraille ei voi antaa siitä juurikaan miinusta johtuen jo heikosta vastustajasta ja pienestä rasituksesta. Biancocelesti lähtee otteluun noin 44 prosentin ennakkosuosikkina, joten parhaat pelivalinnat löytyvät kotijoukkueen menestyksestä. Taivaansiniset voisivat olla hyvin tällä hetkellä otteiltaan jopa neljän ottelun voittoputkessa.
Pelivalinta: Lazio
Kerroin: 2,33
Kerroin valittu: 29.10.2023 klo 23.00
Arvio: 44 %
Bookkeri: Lucky Casino