Alkusanat
Urheilumaailma on kasvanut jättimäiseksi monialabisnekseksi, ja urheilulla on tärkeä rooli myös monien suomalaisten elämässä jo heti lapsuudesta alkaen. Nykyään urheilua seurataan maailman jokaisessa kolkassa, ja monia urheilusankareita pidetään roolimalleina. Tänään käymme läpi maailman suosituimmat ja harrastetuimmat urheilulajit. Oikeasti ei ole yhtä tai kahta kriteeriä, joilla nämä kaksi asiaa voisi laittaa absoluuttiseen paremmuusjärjestykseen, sillä se olisi vähän epäreilua. Siksi on hyvä käyttää useita kriteerejä, joiden yhteenlasketulla tuloksella on enemmän painoarvoa.
Miten erityisesti suosituimmat urheilulajit on mahdollista selvittää luotettavasti? Olemme koonneet alle laajat kriteerit sille, miten olemme päätyneet suosituimpien urheilulajien top10 listaukseemme. Toki ei olisi väärin valita listausta vain maailmanlaajuisen fanikunnan tai yleisön perusteella, mutta tärkeitä tekijöitä ja laajempaa perspektiiviä löytyy myös huomattavasti laajemmalta. Lisäksi asiat ja olosuhteet muuttuvat ja kehittyvät, joten mitkään listat tai kriteerit eivät ole lopullisia tai pysy aina oikeassa. Lisäksi suosituimmat urheilulajit voivat top10:n kärjessä myös vaihtaa paikkojaan.
- Maailmanlaajuinen fanikunta
- TV:n katsojamäärät
- TV-oikeuksien arvot
- Ammattisarjojen määrä maailmanlaajuisesti
- Pelaajien palkkataso
- Sponsorointi
- Näkyvyys perinteisessä mediassa
- Sosiaalisen median hyödyntäminen + internet laajasti
- Maiden määrä, jossa urheilulaji on aidosti suosittu
- Amatööripelaajien määrä maailmanlaajuisesti
- Tasa-arvon kehittäminen sukupuolten välillä
Top 10 suosituimmat urheilulajit vuonna 2022 – 2023
Sijoitus | Urheilulaji | Arvioitu fanimäärä | Suosittua erityisesti |
---|---|---|---|
1. | Jalkapallo | 3.5 biljoonaa | Esim. Eurooppa, Afrikka, Aasia |
2. | Kriketti | 2.5 biljoonaa | Esim. Aasia, Australia, Iso-Britannia |
3. | Koripallo | 2.2 biljoonaa | Esim. Yhdysvallat, Kanada, Kiina |
4. | Maahockey / jääkiekko | 2 biljoonaa | Esim. Eurooppa, Amerikka, Afrikka |
5. | Tennis | 1 biljoonaa | Esim. Eurooppa, Amerikka, Aasia |
6. | Lentopallo | 900 miljoonaa | Esim. Aasia, Eurooppa, Amerikka |
7. | Pöytätennis | 850 miljoonaa | Esim. Aasia, Eurooppa, Amerikka |
8. | Baseball | 500 miljoonaa | Esim. Yhdysvallat, Japani, Kuuba |
9. | Amerikkalainen jalkapallo / Rugby | 410 miljoonaa | Esim. USA, Ranska, Uusi-Seelanti |
10. | Golf | 390 miljoonaa | Esim. Eurooppa, Aasia, Amerikka |
Katso myös kattavasti kaikki vedonlyöntibonukset!

Siinä missä erityisesti jalkapallo pysyy varmasti myös jatkossa maailman suosituimpana urheilulajina, niin harrastetuimmat urheilulajit on vaikeampi laittaa määrällisesti paremmuusjärjestykseen. Monet suosituimmat urheilulajit ovat kuitenkin myös harrastetuimpia urheilulajeja, sillä esimerkiksi jalkapallolla, koripallolla ja tenniksellä on valtavat harrastajamäärät. Tässä tullaan osittain myös amatööripelaajien määrään, joka on muun muassa edellä mainituissa urheilulajeissa valtavan suuri. Suomessa ei monesti edes ymmärretä sitä, miten isoista urheilulajeista puhutaan myös jalkapallon ulkopuolella. Sisällä pelattavista urheilulajeista erityisesti pöytätennis on myös harrastajamäärissä huimassa suosiossa.
Muita korkealla olevia urheilulajeja
Maailmalta löytyy myös paljon muita suuren suosion urheilulajeja, joista poimimme yksittäisiä esimerkkejä. Alla olevilla urheilulajeilla on myös valtavia katsoja- ja harrastajamääriä, vaikka ne eivät ole samassa mittakaavassa maailman jättiläisten kanssa. Mukana saattaa olla myös hyvin yllättäviä nimiä, joiden ei välttämättä osaisi kuvitella sijoittuvan listauksessa niin korkealle. Hyvä esimerkki on muun muassa snooker, joka on tänä päivänä varsinkin Aasiassa mielettömän suuressa suosiossa.
Listauksessa sijoille 11-25. kuuluvat myös esimerkiksi:
- Formula 1
- Nyrkkeily
- Yleisurheilu
- Sulkapallo
- Snooker
Katso myös nettikasino Suomi bonukset!
Suosituimmat ja harrastetuimmat urheilulajit Suomessa
Käymme Suomen suosituimmat ja harrastetuimmat urheilulajit läpi toisen artikkelin merkeissä, mutta nostamme esille hieman ajatuksia siitä, miten Suomessa ja suomalaiset seuraavat maailman suosituimpia urheilulajeja. Suomessa erityisesti jääkiekko, yleisurheilu, hiihto ja jalkapallo ovat suosittuja. Formula 1 tulee viidentenä. On silti vähän yllättävää, miten jalkapallo ei kuulu uusimman tutkimuksen mukaan yhä terävimpään kärkeen. Toki Huuhkajien ja Helmareiden menestyminen on nostanut myös jalkapallon osakkeita meillä täällä Suomessa. Viime vuodesta suosiotaan ovat nostaneet myös esimerkiksi pyöräily ja kovassa kasvussa oleva frisbeegolf. Lisäksi golfin suunta on ollut nousussa.
Urheilumaailman kehitykset ja muutokset
Urheilumaailma kehittyy ja muuttuu samalla tavalla kuin koko muukin yhteiskunta, ja yksi suurimmista muutoksista ja kehityksen kohteista löytyy naisten urheilusta. Naisten urheilu ja sen kaupallinen arvo on ollut valtavasti miesten vastaavaa jäljessä, mutta on lähes varmaa, että tilanteessa nähdään lähivuosina isoja harppauksia. Naisten urheilulla ja sen kaupallisella arvolla on valtavaa potentiaalia, mitä ei olla esimerkiksi Suomessa vielä hyödynnetty juuri yhtään. Samaa ei voi sanoa Ruotsista, jossa naisten jalkapallon maajoukkueen otteluita voi olla katsomassa kymmeniä tuhansia ihmisiä.
Siinä missä myös urheilumaailma ja nimenomaan huippu-urheilu on suuressa muutoksessa, niin toivottavasti panostukset ruohonjuuritasolle pysyvät tai jopa parantuvat jatkossa. Näin saisi olla esimerkiksi meillä Suomessa. Urheilumaailman kehityksessä ja muutoksessa yksi suuri tekijä on se, että pystymme kasvattamaan nuorista urheilun uutta sukupolvea ja mahdollistamaan pieneksi maaksi laadukkaan juniorituotannon myös jatkossa. Se on ollut osassa urheilulajeja uhattuna.
Vedonlyönti ja suosituimmat urheilulajit
Siinä missä olemme käsitelleet suurimman huomion saavia maailman isoimpia urheilulajeja top 10 paremmuusjärjestyksessä, niin myös vedonlyönti näyttelee urheilumaailmassa valtavaa roolia ja on mukana lähes kaikissa urheilulajeissa ja -sarjoissa. Vedonlyönti ja urheilu ovat tänä päivänä hyvin vahvasti yhdessä, sillä erityisesti suosituimmat ja harrastetuimmat urheilulajit tarjoavat loistavan alustan vedonlyönnille. Suomessakin vedonlyönti on kasvanut suureksi ja vetoa lyödään lähes kaikista asioista ja tapahtumista. Halutessasi voit poimia käyttöösi parhaat vedonlyöntibonukset vuonna 2022 – 2023.
On tärkeä huomata, että vaikka vedonlyönti ja ylipäätänsä rahapelit näyttelevät myös suosituimpien urheilulajien ympärillä valtavaa huomiota, niin vain harvat asiakkaat pystyvät menestymään vedonlyönnissä pitkällä aikavälillä. Kannattaa pyrkiä pelaamaan aina vastuullisesti, järkevästi ja maltilla siten, että tarjoaa itselle aidot mahdollisuudet tehdä vedonlyönnissä hyvää jälkeä. Ei ole myöskään väärä tai huono tapa keskittyä vain itse urheiluun eikä pelata itse mitään. Parhaat vedonlyöntibonukset, kampanjat, tarjoukset ja muut pelaajaedut nostavat silti merkittävästi asiakkaiden saumoja.
Vedonlyöntisivustot ja bonukset
Yhteenveto
Urheilulla on valtava merkitys monen ihmisen elämässä ja se tarjoaa hienoa viihdettä, jännitystä ja elämyksiä monissa muodoissaan. Suurimmat urheilulajit kuten jalkapallo, kriketti ja koripallo ovat myös vuonna 2022-2023 globaalisti huiman suosion ja kiinnostavuuden urheilulajeja, mutta monin paikoin parantuneet olosuhteet ja mahdollisuudet tasoittavat tilannetta varmasti tulevaisuudessa. Nykyään ihmisten on helppo seurata ja tutustua myös vähemmän esillä oleviin urheilulajeihin, vaikka suurin huomio pysyy maailmanlaajuisesti myös tulevina vuosina jättilajien parissa. Yksi hieno tapa saada myös pienempiä urheilulajeja esille on olympialaiset, joissa myös muut tapahtumat pääsevät hienosti esille.
Lue lisää artikkeleita.
Usein kysytyt kysymykset
Jalkapallo on edelleen suosituin urheilulaji. Jalkapallo on monilla mittareilla selkeästi ylitse muiden.
Top 10 joukkoon kuuluvat myös muun muassa kriketti, koripallo, maahockey/jääkiekko ja tennis.
Kriteerejä ovat esimerkiksi maailmanlaajuinen fanikunta, TV:n katsojamäärät ja TV-oikeuksien arvot.
Sinua saattaa kiinnostaa myös vedonlyönti ilman rekisteröitymistä sivustot ja bonukset! Rahapelit ovat vain aikuisille. Ikäraja 18 vuotta. Pelaa maltilla ja talleta harkiten.