Jalkapallon Englannin Valioliigassa yhteen iskevät Manchester City ja West Ham. Kyseessä on viimeinen kierros, johon asetelmat ovat selvät. Kotijoukkue tulee voittamaan taas uuden mestaruuden, jos ja hyvin todennäköisesti kun isännät nappaavat täyden pistepotin lontoolaisista. Samaan aikaan pelattavassa Arsenalin ottelussa Tykkimiehet voi vain voittaa oman ottelunsa ja toivoa samalla sitä, että Hammers venyisi jollain ihmeen keinolla pistejakoon. Voitosta puhuminen olisi täysin toivotonta, mutta keskikastin Irons haluaa varmasti pelata viimeisen ottelunsa David Moyesin johdolla kunnialla.

Manchester City sai viimeksi kahden maalin voiton Tottenhamista. Taivaansiniset lähtivät otteluun vieraissakin suurena ennakkosuosikkina ja nappasivat pelillisesti ja maaliodottamien valossa ansaitusti tulleen voiton. Numeroissa oli kuitenkin hieman ilmaa, sillä maalin erolla tullut voitto olisi kuvannut iltaa datan kannalta paremmin. Mukana oli myös kauhunhetkiä Edersonin ja Kevin De Bruynen loukkaantumisten takia. Stefan Ortegan ja Erling Haalandin johdolla irronnut voitto petasi Citizensin erittäin lähelle uutta Valioliigan ykkössijaa, sillä keskittyminen on enää vain omassa ottelussa eikä Arsenalissa.

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.

 

West Ham ehti pelata yli kuukauden ajan kaikki kilpailut mukaan lukien ilman voittoja, mutta vierasjoukkue nappasi edellisellä kierroksella voiton Lutonista. Se irtosi pelillisesti ja maaliodottamien valossa ansaitusti, mutta toiseksi edellisellä kierroksella tullut ruma tappio Chelsealle oli heikon pelaamisen tulosta. Vastustaja otti silloin viiden maalin murskajaisiin päättyneen voiton. Luton oli viimeksi tauolla johtoasemassa, mutta se kääntyi oikeutetusti toisella jaksolla tulleisiin Ironsin kolmeen osumaan. Lontoolaiset ovat pelanneet viimeiset ottelunsa ilman panoksia tai pisteiden tarvetta.

Manchester City on jättisuosikki ja on enemmän kuin lähellä jyrätä taas sarjan kuninkaaksi. Pitää kuitenkin muistaa, että West Ham tuskin haluaa päättää urakkaansa Moyesin alaisuudessa pelaamalla täysin puolivaloilla ja antaa jyrätä itsensä. Tuskin mikään voi estää Citizensin mestaruusjuhlia, mutta Hammers on niin halutessaan laadukas keskikastin ryhmä ja se tuonee Arsenalillekin pientä uskoa. Manchester City voittaa 88 prosentin arviolla. Ilta päättyy tasuriin seitsemän prosentin arviolla. West Ham voittaa viidellä prosentilla. Yli 3,5 maalia tulee 64 prosentin arviolla ja alle 3,5 osumaa 36 pinnan arviolla.

Vedonlyöntisivustot ja bonukset jalkapalloon

100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
Ei bonusrahaa. Kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x bonus.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x talletus ja bonus.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus
100 % 500 € tai kasinolle 100 % 1 000 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 10x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
100 % 150 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
Ei bonusta. Kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta. Kasinolla 40x bonus.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Riskitön veto korvataan 50 € saakka. Kasinolla kierrätys 30x talletus ja bonus.
20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 250 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
Ei bonusrahaa. Kasinolle jopa 500 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla ei kierrätystä.
100 % 150 € tai kasinolle 100 % 500 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
Yllätysveto 50 € asti + korotettu kerroin tai kasinolle 100 % 500 € + 111 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Yllätysvedossa minimipanos 30 €. Korotetussa kertoimessa maksimipanos 50 €. Vähintään kaksi vetokohdetta. Kasinolla 35x.
Bonuksia
Winnerz

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback

Budsino

Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €

Betkwiff

Yllätysveto 50 € asti + korotettu kerroin tai kasinolle 100 % 500 € + 111 ilmaiskierrosta

Kingmaker

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 25 ilmaiskierrosta

RTbet

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta