Jääkiekon Liigassa yhteen iskevät Pelicans ja HPK. Kotijoukkueen alkukausi on ollut edelleen tuloksellisesti vaikea, mutta lahtelaiset ovat pelanneet otteidensa valossa huomattavasti sitä paremmin. Isännät eivät ole olleet missään tapauksessa niin heikkoja mitä turkoosipaitojen tulokset ovat antaneet ymmärtää. Vierasjoukkue on saanut otettua piste-eroa viimeisenä olevaan SaiPaan, mutta se onkin pääasiassa ainoa asia, jota hämeenlinnalaisilta on voinut realistisesti odottaa. Kerhon materiaali ja taitotaso ovat niin rajalliset, että vieraiden rosterilla on vaikea luvata sen parempaa myöskään tulevissa otteluissa. Ritaripaidat ovat käyneet silti lähiaikoina kolme pelillisesti tasaista ottelua ja saaneet kuusi pistettä.

Pelicans on yhä pisteiden muodossa Liigan suurin alisuorittaja, mutta tuloksellisesti pahasti pakkasen puolella oleva kotijoukkue on kärsinyt huonosta onnesta ja olisi ansainnut huomattavasti enemmän menestystä. Lahtelaiset eivät ole pelanneet toki materiaalinsa ja taitotasonsa mukaisesti, mutta turkoosipaitojen ei pitäisi olla viimeisten joukossa. Pussinokat on maaliodottamien valossa Liigan parempaa puoliskoa, joten isännät ovat kokeneet ansaitsemattoman paljon tappioita ja vaikeuksia. Pelicans pelasi viikolla CHL:n toisen ottelun Tshekissä ja nappasi sieltä vähämaalisen tasapelin. Se ei kuitenkaan riittänyt jääfarssin jälkeen jatkoon. Liigassa on takana tappio KooKoolle, joskin numerot olivat yläkanttiin.

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.

 

HPK on repinyt Liigan mittapuulla turhan vaatimattomasta materiaalistaan ja taitotasostaan irti vähintään kohtalaisen hyvin onnistumisia, mutta vierasjoukkue on siitä huolimatta edelleen sarjan heikoin miehistö yhdessä SaiPan kanssa. Hämeenlinnalaisten rosterilla ei voi yksinkertaisesti edellyttää muuta kuin sijoituksia viimeisten sakissa. Ritaripaidat pelasivat edellisellä kierroksella voitollisesti Sportia vastaan. Viimeiseen kolmeen otteluun on tullut myös muun muassa tappio KalPaa vastaan, vaikka vastustaja jäi maaliodottamien valossa kakkoseksi. Petteri Nikkilän ja Juuso Hietasen paluu ovat olleet HPK:n kannalta tärkeitä palasia, sillä vierasjoukkueen alakerta on ollut muutenkin niin kovalla koetuksella.

Pelicansin ympärillä on riittänyt kaikenlaista turbulenssia, sekoilua ja ties mitä kaukalon ulkopuolisiakin asioita. Kotijoukkue on siitä huolimatta niin vahvasti HPK:ta laadukkaampi miehistö, että turkoosipaitojen kuuluu olla kotonaan hieman alle 60 prosentin ennakkosuosikki. Lahtelaiset lähtevät taistoon arviolta 58 prosentin voittajaehdokkaana. Hämeenlinnalaiset eivät ole pelanneet lähiaikoina missään nimessä heikosti ja olisivat siis ansainneet menestystä myös KalPaa vastaan. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että vieraat ovat olleet myös maaliodottamien valossa Liigan toiseksi heikoin ryhmä. Tasoeron pitäisi olla edelleen huomattavasti sarjataulukkoa isompi. Pussinokille on luvassa lievästi hyvää pelattavaa.

Pelivalinta: Pelicans
Kerroin: 1,78

Kerroin valittu: 22.11.2023 klo 12.35
Arvio: 58 %
Bookkeri: Pinnacle

Vedonlyöntisivustot ja bonukset jääkiekkoon

100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
Ei bonusrahaa. Kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x bonus.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x talletus ja bonus.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus
100 % 500 € tai kasinolle 100 % 1 000 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 10x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
100 % 150 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
Ei bonusta. Kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta. Kasinolla 40x bonus.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Riskitön veto korvataan 50 € saakka. Kasinolla kierrätys 30x talletus ja bonus.
20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 250 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
Ei bonusrahaa. Kasinolle jopa 500 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla ei kierrätystä.
100 % 150 € tai kasinolle 100 % 500 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
Yllätysveto 50 € asti + korotettu kerroin tai kasinolle 100 % 500 € + 111 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Yllätysvedossa minimipanos 30 €. Korotetussa kertoimessa maksimipanos 50 €. Vähintään kaksi vetokohdetta. Kasinolla 35x.
Bonuksia
Winnerz

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback

Budsino

Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €

Betkwiff

Yllätysveto 50 € asti + korotettu kerroin tai kasinolle 100 % 500 € + 111 ilmaiskierrosta

Kingmaker

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 25 ilmaiskierrosta

RTbet

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta