Jääkiekon Liigassa vastakkain asettuvat Pelicans ja Lukko. Lahtelaisten alkukausi on mennyt kauniisti sanottuna kaikkea muuta kuin kaksisesti, sillä kotijoukkue on ollut karmeassa pelivireessä. Turkoosipaidat eivät ole päässeet vielä pelaamaan lainkaan materiaalinsa ja taitotasonsa mukaisesti. Isännät ovat esiintyneet vain muutamassa ottelussa aidosti rosterinsa oikeuttamalla tavalla. Alkukauden suurin alisuorittaja on ollut muuten todella heikossa pelivireessä. Vierasjoukkue on pelannut suureksi osaksi hyvän alkukauden ja esiintynyt edukseen. Raumalaiset ovat saaneet hyvin onnistumisia ja pelanneet muutenkin vahvasti. Keltasiniset ovatkin olleet alkukaudesta huomattavasti Pussinokkia vahvempi miehistö.

Pelicansin alkukausi on ollut monella tavalla murheellinen. Kotijoukkueen pitäisi olla materiaalinsa ja taitotasonsa puolesta valmis menestymään laajalla rintamalla ja tavoittelemaan historiansa ensimmäistä Suomen mestaruutta. Lahtelaiset ovat olleet kuitenkin onnettomassa pelivireessä ja saaneet vain hyvin vähän onnistumisia. Pussinokat ei ole pelannut missään tapauksessa läheskään rosterinsa mukaisesti, vaikka hämeläiset ovat olleet kuitenkin tuloksiaan parempi ryhmä. Tappioita ja epäonnistumisia on tullut jo liian kovassa tahdissa. Matkassa on ollut epäonnea. Se ei silti muuta sitä, että turkoosipaitojen otteet ja etenkään lukuisat tappiot eivät ole olleet kokoonpanoon nähden pääasiassa mistään kotoisin.

Lukko on ollut suureksi osaksi vahvassa pelivireessä ja saanut menestystä laajalla kattauksella. Raumalaiset ovat esiintyneet hyvin ja majailevat ansaitusti Liigan kärkipäässä napaten varsinaisella peliajalla seitsemän voittoa. Keltasinisten pelillinen anti on mennyt parissa edellisessä ottelussa lievästi laskuun, sillä raumalaisten maaliodottamat eivät ole olleet aivan niin hyviä kuin aikaisemmissa otteluissa. Viimeksi CHL:ssä Servetten kaataneet satakuntalaiset voivat olla kuitenkin pääasiassa tyytyväisiä tekemiseensä ja pääsevät myös Lahden iltaan vahvasta tilanteesta. Yksi Lukon hyvän alkukauden parhaista pelaajista on löytynyt tolppien välistä, sillä vieraiden Samuel Harvey on ollut mainiossa pelivireessä.

Siinä missä Pelicansin osakkeet ovat olleet lähes koko alkukauden laskussa, niin Lukon tilanne on ollut täysin päinvastoin. Vierasjoukkue lähtee otteluun myös tien päällä ansaittuna ennakkosuosikkina. Lahtelaisten maaliodottamat ovat olleet parissa edellisessä ottelussa nousussa, joten turkoosipaidoilta on lupa odottaa lähiaikoina myös vahvaa tuloksellista parannusta. Se on toki itsestäänselvyys katsoessa isäntien materiaalia ja taitotasoa. Toki on myös sanottava, että esimerkiksi Pussinokkien avainhahmot eivät ole onnistuneet muiden pelaajien tavoin vielä lainkaan hyvin. Kettupaidat nappaavat täyden pistepotin noin 43 prosentin todennäköisyydellä, joten hyvät pelivalinnat löytyvät raumalaisten voitosta.

Pelivalinta: Lukko
Kerroin: 2,40

Kerroin valittu: 19.10.2023 klo 13.40
Arvio: 43 %
Bookkeri: Fezbet

Vedonlyöntisivustot ja bonukset jääkiekkoon

100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
Ei bonusrahaa. Kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x bonus.
30 € ilmaisveto tai kasinolle 20 ilmaiskierrosta ilman talletusta + 100 % 500 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Talleta ja tee korkeintaan 30 € yksittäinen veto. Ilmaisveto annetaan vedon ratkettua. Panos vähennetään ilmaisvedosta. Kasinolla 30x bonus.
Vedonlyöntiin ja kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x tai kasinolla 35x talletus ja bonus
Ilmaisvetoja 50 €:llä tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + 5 € live-kasinolle
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedoista vähennetään panokset. Kasinolla ei kierrätystä.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
100 % 150 € tai kasinolle 125 % 250 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 45x bonus.
Ilmaisveto 100 % 100 € tai kasinolle 100 % 120 € + 120 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa vähintään viidesti talletuksesi verran. Ilmaisvedot käteistä. Kasinolla 40x bonus.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa. Kasinolle jopa 10 % viikoittainen cashback
Bonusehdot
Kaikille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla ei kierrätystä.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Vedonlyöntiin ja kasinolle cashback 25 € asti
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Tuplaa talletuksesi enintään 25 € asti tai saat rahasi takaisin käteisenä.
25 € ilmaisveto tai kasinolle 5 € live-kasinolle + 200 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa aluksi vähintään 25 €:lla. Ilmaisveto annetaan vedon ratkettua. Panos ei kuulu mahdolliseen voittoon. Kasinolla ei kierrätystä.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
10 € ilmaisveto tai kasinolle 100 % 200 € + 20 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa vähintään 20 €:llä +2,00 kertoimella. Ilmaisvedosta vähennetään panos. Kasinolla 35x bonus.
100 % 200 € tai kasinolle jopa 120 % 240 € + 100 ilmaiskierrosta + bonus crab
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
100 % 150 € tai 25 € ilmaisveto tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus. Ilmaisveto 25 € asti. Kasinolla 30x talletus ja bonus.
200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
Bonuksia
iBet

100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä

Boom Casino

Ei bonusrahaa. Kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta

Luckster

100 % 100 € tai kasinolle 100 % 200 €

Betkwiff

Korotettu kerroin tai kasinolle 150 ilmaiskierrosta

SG Casino

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta