Pelicans – Tappara 25.4.2023

Vedonlyöntisivut » Pelicans – Tappara 25.4.2023

Jääkiekon Liigan finaalit jatkuvat tänään neljännellä kohtaamisella, kun Pelicans ja Tappara pelaavat toisen kerran Lahdessa. Ottelusarja on Kirvesrintojen eduksi voitoin 2-1, mutta turkoosipaidat onnistuivat voittamaan viimeksi Tampereella käytännössä pakkopaikassa. Tilanne oli viimeksi yksinkertainen, sillä lahtelaisten oli pystyttävä nappaamaan ottelusarjan ensimmäisen voittonsa, sillä muuten Pussinokilla ei olisi ollut käytännössä enää edes minimaalista saumaa pelata Suomen mestaruudesta. Sinioranssit ovat yhä todella vahvoilla, mutta ottelusarja on nyt kuitenkin taas elossa.

Tappara lähti finaaleihin luonnollisesti suurena ennakkosuosikkina ja oli monien papereissa jo lähes varma Suomen mestari juhlittuaan ottelusarjan toista voittoaan viimeksi Lahdessa. Pelicansin osalta ajateltiin, että turkoosipaitojen on hoidettava vähintään Hämeessä pelattavat ottelut, jotta homma ei mene liian mahdottomaksi. Ensimmäinen Isku Areenan taisto päättyi Kirvesrintojen eduksi, mutta Pussinokat oli viimeksi Tampereella erinomaisessa pelivireessä ja jätti tamperelaiset lopulta vaille kunnon mahdollisuutta. Hämeläiset olivat kokonaisuutena parempia ja ansaitsivat voittonsa.

Pelicans pelasi ensimmäisessä Lahden taistossa maalitilanteiden valossa Tapparaa paremmin ja olisi ansainnut illasta enemmän kuin kahden maalin tappion ja niistä toisen tyhjiin, mutta erityisesti heikko erikoistilannepelaaminen kostautui liikaa. Lahtelaisten ylivoima ei toiminut myöskään Tampereen edellisessä ottelussa, mutta Pussinokat pystyi jättämään Kirvesrinnat selvästi telineisiin ja toisaalta Patrik Bartosak oli maalilla mainiossa pelivireessä. Ottelu ratkesi käytännössä hämeläisten kolmanteen osumaan. Iikka Kangasniemi oli Bartosakin ohella yksi turkoosien parhaista avainpelaajista.

Tappara on ollut kahdessa edellisessä ottelussa odotuksia heikompi ja esiintynyt yllättävän kehnosti. Tamperelaiset ovat kärsineet yksittäisistä ohipeleistä, mutta Kirvesrinnat on muuten niin konemainen vastustaja, että on ollut erikoista miten hallitseva Suomen mestari on ollut kahdessa edellisessä ottelussa niinkin vaisu. Tappara lähtee tiistain otteluun jo jopa suurten paineiden alaisuudessa, sillä Kirvesrinnat on tällaisella menolla menettämässä otettaan, jos Pelicans pääsee pelaamaan samalla tavalla kuin viime taistoissa. Vieraat ovat kuitenkin yhä jättimäisiä ennakkosuosikkeja menemään päätyyn saakka.

Pelicans juhlii ottelusarjan tasoitusta varsinaisen peliajan puitteissa 27 prosentin todennäköisyydellä. Ottelussa haetaan ratkaisua pitkän kaavan kautta 26 prosentin arviolla. Tappara palaa normaalille tasolleen ja etenee voiton päähän Suomen mestaruudesta 47 prosentin arviolla. Yli 4,5 maalia toteutuu noin 45 prosentin todennäköisyydellä. Alle 4,5 osumaa nähdään noin 55 prosentilla. Kirvesrinnat voittaa Liigan noin 88 prosentin arviolla. Lahtelaisten mahdollisuudet ovat hieman yli 10 prosentissa.

Vedonlyöntisivustot ja bonukset Liigaan

100 % 150 €. Kasinolle: 100% 100 € + 25x
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 6x talletus ja bonus. Kasino: 40x B.
Vaihtuvat tarjoukset. Kasinolle: 100% 100 € + 100x
Bonusehdot
Vain uusille pelaajille

Ei bonusta tällä hetkellä. Kasinolle: 40x B.
Ilmaisveto 100 % 30 €. Kasinolle: 100% 100 € + 30x
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Vaatii aluksi 30 € talletuksen ja pelaamisen vähintään 1,80 kertoimella. Kasino: 50x B.
30 € ilmaisveto. Kasinolle: 20x ilman talletusta + 100% 500€
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Talleta ja tee korkeintaan 30 € yksittäinen veto. Ilmaisveto annetaan vedon ratkettua. Panos vähennetään ilmaisvedosta. Kasino: 30x B
100 % 100 € tai 25 € ilmaisveto tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus.
100 % 100 €. Kasinolle: 100% 200€ + 250x
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 4x talletus ja bonus vähintään 1,80 kertoimilla. Kasinolle: 20x T+B.
100 % 50 €. Kasinolle: 100% 200€
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 6x talletus ja bonus vähintään 1,80 kertoimella. Kasino: 40x T+B
100 % 100 €. Myös kasinolle
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 8 kertaa talletus ja bonus. Kasino: 40x B.
25 € ilmaisveto. 5 € livekasinolle + 200 kierrosta slotteihin.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Tee aluksi vähintään 25 € vetokuponki +1,80 kertoimella. Ilmaisveto annetaan sen ratkettua. Ilmaisvedon panos ei kuulu mahdolliseen voittoon. Kasino: Ei kierrätystä.
100 % 100 €. Myös kasinolle.
Bonusehdot
Vain uusille pelaajille

Kierrätysvaatimus 8x. Kasino: 35x T+B.
100 % 200 € tai kasinolle jopa 120 % 240 € + 100 ilmaiskierrosta + bonus crab
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 5x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 200 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 9x bonus tai kasinolla 35 kertaa bonus.
100 % 200 €. Kasinolle: 100% 500 € + 200x
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 5x talletus ja bonus. Kasino: 35x T+B.
10 € ilmaisveto. Kasinolle: 100% 150 € + 50x
Bonusehdot
Vain uusille pelaajille

Panosta vähintään 15 €:llä. Ilmaisvedosta vähennetään panos. Kasino: 35x B.
100 % 100 € tai kasinolle 150 % 150 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus.
10 € ilmaisveto. Kasinolle: 100% 50 €.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei kierrätystä. Kasino: 35x B.
100 % 100 €. Kasinolle: 100% 200€
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 4x talletus ja bonus vähintään 1,80 kertoimilla. Kasinolle: 20x T+B.
100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 5x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
Vaihtuvat kampanjat
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta

Suositut
SG Casino

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta

iBet

100 % 150 €. Kasinolle: 100% 100 € + 25x

OhMySpins

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta

Yugibet

100 % 100 € tai 25 € ilmaisveto tai kasinolle 100 % 200 €

LightCasino

100 % 200 € tai kasinolle jopa 120 % 240 € + 100 ilmaiskierrosta + bonus crab