Jalkapallon Suomen Cupissa yhteen iskevät PPJ ja JäPS/47. Kotijoukkue on pelannut Kakkosen A-lohkossa kolmella ensimmäisellä kierroksella ilman voittoja. Isännät ovat napanneet kaksi tasapeliä ja yhden tappion. Helsinkiläiset ovat päässeet pisteiden makuun NJS:ää ja Atlantis 2:sta vastaan. Taisto päättyi viimeksi maalittomaan pistejakoon. Vierasjoukkue nousi viime sesongin päätteeksi niin ikään Kakkoseen. Järvenpääläisten alkukausi on edennyt kolmen tappion merkeissä. Kaikki vieraiden tappiot ovat olleet kuitenkin tiukkoja maalin iltoja, jotka ovat kääntyneet vastustajille.

PPJ:n alkukausi on edennyt hyvin odotusten mukaisesti. Isännät pelasivat toisella kierroksella tappiollisesti GrIFKiä vastaan, mutta Pallo-Pojat Juniorit on venynyt muuten kahteen pistesuoritukseen. Kotijoukkue kuuluu myös alkaneella sesongilla Kakkosen A-lohkossa alempaan keskikastiin. PPJ pelasi viimeksi Atlantis 2:sta vastaan siten, että vastustaja oli ansaitusti ennakkosuosikin asemassa. Ottelussa ei nähty kuitenkaan maaleja, vaikka kummallakin seuralla oli hyvä tilaisuus viimeistellä useampiakin osumia. Mitä pidemmälle ottelu eteni, niin sen enemmän alkoi tulla hyviä maalipaikkoja.

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.

 

JäPS/47 pelasi loistavasti edenneen viime sesongin ja nousi sen päätteeksi ansaitusti Kakkoseen. Vierasjoukkueen startti on ollut kuitenkin tuloksellisesti vaikea, sillä järvenpääläiset eivät ole saaneet vielä pistetiliään auki. Toisaalta kuten jo mainittu, niin vieraat ovat kokeneet kolme maalin tappiota ja olisivat voineet hyvin venyä vähintään yhteen tasapeliin. Viimeksi tappio tuli FC Kiffeniä vastaan, kun vastustaja osui reilut 20 minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä. GrIFK meni toisella kierroksella avausjaksolla kahden maalin johtoon, mutta yksi taukoa edeltänyt kavennus ei riittänyt pidemmälle.

PPJ ja JäPS/47 ovat materiaaliltaan ja taitotasoltaan sen verran lähekkäin, että kotijoukkueen ei kuulu olla tällaisessa ottelussa suinkaan vedonlyöntimarkkinan mukainen ennakkosuosikki. Isännät ovat rosteriltaan hieman vahvempi ryhmä ja pelanneet tuloksellisesti paremman alkukauden mukaan lukien Suomen Cupissa tullut voitto FC Kiffenistä. Varsinkaan oleellisesta tasoerosta ei silti voi puhua. Vieraat kävivät viimeksikin lopussa lähellä tasoitusta tolppaan päätyneen vedon muodossa. JäPS/47:lle on tiedossa komeita ylikertoimia, sillä vierasjoukkue nappaa voiton noin 22 prosentin arviolla.

Pelivalinta: JäPS/47
Kerroin: 7,01

Kerroin valittu: 7.5.2024 klo 12.10
Arvio: 22 %
Bookkeri: 31bet

Vedonlyöntisivustot ja bonukset jalkapalloon

200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x talletus ja bonus.
Ei bonusrahaa. Kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x bonus.
Ilmaisveto 100 % 100 € tai kasinolle 100 % 120 € + 120 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa vähintään viidesti talletuksesi verran. Ilmaisvedot käteistä. Kasinolla 40x bonus.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Kasinolla 40x bonus.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 50 € + 20 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 15x talletus ja bonus tai kasinolla 20x talletus ja bonus.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.
100 % 500 € tai kasinolle 100 % 1 000 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 10x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Niitä voi saada 5x. Kasinolla 40x bonus.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa. Kasinolle jopa 500 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla ei kierrätystä.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 250 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
100 % 150 € tai kasinolle 100 % 500 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla 40X bonus.
Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Riskitön veto korvataan 50 € saakka. Kasinolla kierrätys 30x talletus ja bonus.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
Vedonlyöntiin ja kasinolle cashback 25 € asti
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Tuplaa talletuksesi enintään 25 € asti tai saat rahasi takaisin käteisenä.
Bonuksia
Lucky Jungle

100 % 150 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta

Winzie

100 % 100 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta

Monsino

100 % 100 € tai kasinolle jopa 250 ilmaiskierrosta

Unlimit Casino

Ei bonusrahaa. Kasinolle jopa 500 ilmaiskierrosta

Winnerz

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback