Jalkapallon Mestarien liigassa yhteen iskevät PSV ja Dortmund. Hollantilaiset selvittivät tiensä jatkoon samasta lohkosta yhdessä Arsenalin kanssa, mutta kyseessä ei ollut kummoisen vaatimustason omannut kattaus. Kotijoukkue on ollut Eredivisiessä hurjassa pelivireessä ja voittanut lähes kaikki ottelunsa, mutta se on kertonut myös vastustajien tasosta. Mukaan on mahtunut 20 voiton ohella pari tasapeliä. Vierasjoukkue oli lohkovaiheessa täysin erilaisen tehtävän edessä, sillä keltamustat pelasivat kovatasoisessa lohkossa. Saksalaiset voittivat sen, joskaan vieraat eivät olleet lohkonsa paras miehistö.

PSV:n pelaamisessa Eredivisessä ei ole ollut vastustajien kannalta suurta mielenkiintoa, jos otetaan huomioon, että kotijoukkue on osunut vaatimattomasti 70 kertaa ja päästänyt omiin niukasti kaksinumeroisen määrän palloja. Isäntien kannalta ongelmaksi muodostuu kuitenkin helposti se, että Hollannin liigassa pelaaminen on lievästi sanottuna eri asia kuin kohtaamiset Euroopan huippuja vastaan. Viimeksi kotimaassaan voiton Heracles Almelosta napanneiden eindhovenilaisten itseluottamuksen pitäisi olla korkealla, vaikka vähän aiemmin pelattu ottelu Ajaxin kanssa päättyi vain tasapeliin.

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.

 

Dortmund pelasi lohkovaiheessa erittäin odotetussa ja suurta mielenkiintoa keränneessä porukassa PSG:n, AC Milanin ja Newcastlen kanssa. Keltamustat eivät olleet otteidensa valossa lohkon voittoon ansaitusti yltänyt ryhmä, ja esimerkiksi vähämaalinen tasapeli PSG:n kanssa ei kuvannut iltaa kaksisesti. Vastustaja oli pelillisesti ja maaliodottamien valossa vahvempi miehistö. Aiempi voitto AC Milanista ei tullut myöskään datan kannalta ansaitusti. Vastustajan ei olisi pitänyt yltää vähintään tasapeliin. Saksalaiset ovat Bundesliigassa neljäntenä. Vierailla on alla vähämaalinen tasapeli Wolfsburgin kanssa.

Lähtökohdat ovat siinä mielessä hyvin erilaiset, että PSV on päässyt kulkemaan Eredivisiessä käytännössä voitosta voittoon, mutta pelaamalla kaikkea muuta kuin kovia ryhmiä vastaan. Dortmundilta ei löydy enää Jude Bellinghamin jälkeen mitään supertähtiä, mutta vierasjoukkue selvitti tiensä huomattavasti kovatasoisemmasta lohkosta. Saksalaiset eivät lukeudu paperilla Euroopan parhaisiin ryhmiin. PSV voittaa 45 prosentin arviolla. Ottelu päättyy tasapeliin 26 prosentin todennäköisyydellä. Dortmund voittaa 29 prosentin arviolla. Yli 2,5 maalia tulee 57 prosentilla ja alle 2,5 osumaa 43 pinnalla.

Vedonlyöntisivustot ja bonukset jalkapalloon

100 % 250 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 7x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x talletus ja bonus.
100 % 200 € tai kasinolle 300 € aloitusbonus + 10 % cashback + 10 % rakeback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Kierrätys vedonlyönnissä 6x bonus tai kasinolla pelaa yhtä 10 € erää kohti 400 €. Kasinon bonus maksetaan käteisenä.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Kasinolla 40x bonus.
Ilmaisveto 100 % 100 € tai kasinolle 100 % 120 € + 120 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa vähintään viidesti talletuksesi verran. Ilmaisvedot käteistä. Kasinolla 40x bonus.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Riskitön veto korvataan 50 € saakka. Kasinolla kierrätys 30x talletus ja bonus.
Ei bonusrahaa. Kasinolle 20 superspinniä
Bonusehdot
Osittain kaikille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x. Lisäksi cashbackit.
Yllätysveto 50 € asti + korotettu kerroin tai kasinolle 100 % 500 € + 111 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Yllätysvedossa minimipanos 30 €. Korotetussa kertoimessa maksimipanos 50 €. Vähintään kaksi vetokohdetta. Kasinolla 35x.
Ei bonusta. Kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta. Kasinolla 40x bonus.
100 % 150 € tai kasinolle 100 % 500 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Niitä voi saada 5x. Kasinolla 40x bonus.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x tai kasinolla 40x.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 250 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 50 € + 20 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 15x talletus ja bonus tai kasinolla 20x talletus ja bonus.
Bonuksia
Slotuna

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta + 1 bonus crab

Optibet

Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta

Winnerz

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback

Budsino

Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €

Novibet

100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta