Jalkapallon EM-kisoissa vastakkain asettuvat Ranska ja Puola. Gallian kukot on napannut kahdelta ensimmäiseltä kierrokselta vähämaalisen voiton Itävaltaa vastaan ja maalittoman pistejaon Hollannin kanssa. Sinivalkoiset ovat tehneet taas kerran vain pakollisen eivätkä yhtään enempää. Joukkueen pelaaminen on ollut jälleen kerran sitä, että kentällä ei olla hakemassa tyylipisteitä tai esiintymässä esteettisesti hyvin. Punavalkoisten matka on sisältänyt ansaitusti tulleet kaksi tappiota ja pian alkavan kotimatkan. Joukkue on ollut vaisu ja ei ole tarjonnut itselleen saumoja taistella jatkopaikoista.

Ranskan pelaamisessa ei keskitytä siihen, että se näyttäisi upealta tai suureen yleisöön vetoavalta. Keskiössä on vain tuloksen saaminen eikä ihmisten viihdyttäminen. Sen on voinut huomata vähän liian hyvin jo tässäkin turnauksessa. Gallian kukot on voitto- ja menestyskone välittämättä siitä miltä pelaaminen voi monen mielestä näyttää. Patonkimaa esiintyi viimeksi maaleitta Hollannin kanssa, ja vaikka vastustaja teki yhden kyseenalaisen paitsioon tuomitun osuman, niin Les Bleus oli silti pelillisesti ja maaliodottamien valossa parempi joukkue. Kylian Mbappé on tekemässä paluuta kentälle.

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.

 

Puolan turnaus on ollut vaikea ja se tulee päättymään tämän illan jälkeen. Punavalkoiset ovat kokeneet pelillisesti ja maaliodottamien näkökulmasta kaksi oikeutettua tappiota. Viimeksi selkäranka katkesi käytännössä reilu kymppi ennen varsinaisen peliajan tullut tulleen kolmannen osuman seurauksena. Joukkueen saumat olivat ennakkoon nimenomaan Itävaltaa vastaan, mutta siitäkään ei tullut lopulta mitään. Vastustaja jätti otteiltaan Biało-czerwonin ansaitusti ilman pisteitä. Varsinkaan selkeästi epävarman ja hapuolevan alakerran haasteet eivät ole tulleet joukkueen rosterin kannalta yllätyksenä.

Ranskalla on vielä pelattavaa, sillä sinivalkoiset voivat voittaa lohkon. Se edellyttää myös sitä, että Hollanti ei kaada Itävaltaa. Gallian kukot on monestakin syystä suuri ennakkosuosikki, ja sitä korostaa entisestään se, että Puolan motivaatio ja taistelutahto ovat lähes varmuudella vain keskinkertaisia. Punavalkoisten pelihuumori lienee kaukana parhaastaan ja usko ylipäätään tällaisessa ottelussa pärjäämiseen. Ranska voittaa 77 prosentin arviolla. Ottelu päättyy tasapeliin 16 prosentin arviolla. Puola voittaa seitsemällä prosentilla. Yli 2,5 maalia tulee 60 prosentin arviolla ja alle 2,5 osumaa 40 pinnalla.

Vedonlyöntisivustot ja bonukset jalkapalloon

100 % 250 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 7x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x talletus ja bonus.
100 % 200 € tai kasinolle 300 € aloitusbonus + 10 % cashback + 10 % rakeback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Kierrätys vedonlyönnissä 6x bonus tai kasinolla pelaa yhtä 10 € erää kohti 400 €. Kasinon bonus maksetaan käteisenä.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Kasinolla 40x bonus.
Ilmaisveto 100 % 100 € tai kasinolle 100 % 120 € + 120 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa vähintään viidesti talletuksesi verran. Ilmaisvedot käteistä. Kasinolla 40x bonus.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Riskitön veto korvataan 50 € saakka. Kasinolla kierrätys 30x talletus ja bonus.
Ei bonusrahaa. Kasinolle 20 superspinniä
Bonusehdot
Osittain kaikille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x. Lisäksi cashbackit.
Yllätysveto 50 € asti + korotettu kerroin tai kasinolle 100 % 500 € + 111 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Yllätysvedossa minimipanos 30 €. Korotetussa kertoimessa maksimipanos 50 €. Vähintään kaksi vetokohdetta. Kasinolla 35x.
Ei bonusta. Kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta. Kasinolla 40x bonus.
100 % 150 € tai kasinolle 100 % 500 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Niitä voi saada 5x. Kasinolla 40x bonus.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x tai kasinolla 40x.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 250 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 50 € + 20 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 15x talletus ja bonus tai kasinolla 20x talletus ja bonus.
Bonuksia
Slotuna

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta + 1 bonus crab

Optibet

Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta

Winnerz

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback

Budsino

Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €

Novibet

100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta