Jääkiekon Liigassa SaiPa pyrkii yllättämään Lukon. Kotijoukkueen alkukausi on edennyt odotetun vaikeasti. Lappeenrantalaiset ovat saaneet vasta yhden voiton. Keltamustat lähtivät Liigaan rankingin heikoimpana miehistönä yhdessä HPK:n kanssa, joten isäntien heikossa alkukaudessa ei ole ollut mitään yllättävää. Eteläkarjalalaiset kokivat edellisellä kierroksella ruman tappion JYPille, vaikka ottelu oli huomattavasti numeroita tasaisempi. Se ei silti muuta sitä, että Idän ihmeellä riittää pelaamisensa kanssa tekemistä. Vierasjoukkue on ollut vahvassa pelivireessä, vaikka raumalaiset kokivat viimeksi niukan tappion Tapparalle. Kettupaidat ovat pelanneet pääasiassa hyvin ja olisivat ansainneet viimeksikin pisteitä.

SaiPa on hävinnyt alkukaudesta kaikki ottelunsa pois lukien yhtä kierrosta, kun lappeenrantalaiset nappasivat täyden pistepotin KooKoota vastaan. Keltamustat ovat olleet muuten odotetun huonossa pelivireessä ja kokeneet vaikeuksia kaukalon molemmissa päissä. Isännät pelasivat viimeksi siis rumaan tappioon päättyneen ottelun JYPiä vastaan, mutta kuten todettu, niin numerot olivat vahvasti yläkanttiin. Vastustajan olisi pitänyt voittaa vain pienellä marginaalilla. Eteläkarjalalaisten heikkoudet löytyivät vaisusta alivoimasta ja epävarmasta maalivahtityöskentelystä. Jan Lukas oli ollut ennen Jyväskylän reissua huomattavasti paremmassa iskussa, mutta uusin taisto meni myös hänen kannaltaan pieleen.

Lukko on esiintynyt viime aikoina hyvin, vaikka vierasjoukkue koki viimeksi lopussa maalin tappion Tapparaa vastaan. Raumalaiset eivät jääneet kuitenkaan pelillisesti ja maaliodottamien valossa heikommaksi miehistöksi, joten kettupaidat olisivat ansainneet yltää vähintään jatkoajalle. Ottelun olisi pitänyt päättyä lievänä ennakkosuosikkina taistoon lähteiden satakuntalaisten maalin voittoon. Lukon voimaluku löytyy lähes heti kärjen alapuolelta, joten sekin kuvastaa hyvin vierasjoukkueen tekemisen tasoa. Muutos on ollut merkittävä ensimmäisten kierrosten jälkeen. Kettupaidat ovat vahvistaneet äskettäin myös puolustustaan, sillä kokenut Joonas Järvinen on saapunut satakuntalaisten alakertaan.

Siinä missä SaiPalle on helppo luvata myös jatkossa vaikeuksia, niin Lukko on esiintynyt sen verran hyvin, että vierasjoukkueen kuuluu olla Lappeenrannassakin selkeä ennakkosuosikki. Keltamustien edellisestä ottelusta ei pidä tehdä suuria johtopäätöksiä, vaikka omissa soi seitsemän kertaa, mutta eteläkarjalalaisten pelaaminen on ollut muuten läpi alkukauden vaisua. Satakuntalaiset ovat materiaaliltaan ja taitotasoltaan huomattavasti Idän ihmettä edellä ja varmasti hyvin motivoituneet edellisellä kierroksella kokemansa epäonnekkaan tappion vuoksi. Tasoeroa on Lappeenrannan illassa reilusti. Lukko on noin 54 prosentin ennakkosuosikki, joten parhaat pelivalinnat löytyvät vierasjoukkueen menestyksestä.

Pelivalinta: Lukko
Kerroin: 1,94

Kerroin valittu: 4.10.2023 klo 15.00
Arvio: 55 %
Bookkeri: iBet

Vedonlyöntisivustot ja bonukset jääkiekkoon

100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
Ei bonusrahaa. Kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x bonus.
30 € ilmaisveto tai kasinolle 20 ilmaiskierrosta ilman talletusta + 100 % 500 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Talleta ja tee korkeintaan 30 € yksittäinen veto. Ilmaisveto annetaan vedon ratkettua. Panos vähennetään ilmaisvedosta. Kasinolla 30x bonus.
Vedonlyöntiin ja kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x tai kasinolla 35x talletus ja bonus
Ilmaisvetoja 50 €:llä tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + 5 € live-kasinolle
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedoista vähennetään panokset. Kasinolla ei kierrätystä.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
100 % 150 € tai kasinolle 125 % 250 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 45x bonus.
Ilmaisveto 100 % 100 € tai kasinolle 100 % 120 € + 120 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa vähintään viidesti talletuksesi verran. Ilmaisvedot käteistä. Kasinolla 40x bonus.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa. Kasinolle jopa 10 % viikoittainen cashback
Bonusehdot
Kaikille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla ei kierrätystä.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Vedonlyöntiin ja kasinolle cashback 25 € asti
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Tuplaa talletuksesi enintään 25 € asti tai saat rahasi takaisin käteisenä.
25 € ilmaisveto tai kasinolle 5 € live-kasinolle + 200 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa aluksi vähintään 25 €:lla. Ilmaisveto annetaan vedon ratkettua. Panos ei kuulu mahdolliseen voittoon. Kasinolla ei kierrätystä.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
10 € ilmaisveto tai kasinolle 100 % 200 € + 20 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa vähintään 20 €:llä +2,00 kertoimella. Ilmaisvedosta vähennetään panos. Kasinolla 35x bonus.
100 % 200 € tai kasinolle jopa 120 % 240 € + 100 ilmaiskierrosta + bonus crab
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
100 % 150 € tai 25 € ilmaisveto tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus. Ilmaisveto 25 € asti. Kasinolla 30x talletus ja bonus.
200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
Bonuksia
iBet

100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä

Boom Casino

Ei bonusrahaa. Kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta

Luckster

100 % 100 € tai kasinolle 100 % 200 €

Betkwiff

Korotettu kerroin tai kasinolle 150 ilmaiskierrosta

SG Casino

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta