Jalkapallon EM-kisoissa Skotlanti haastaa Sveitsin. Tartan Army olisi halunnut jättää todennäköisesti avauksen väliin tai saada edes jotain aikaiseksi, kun Saksa teki mitä halusi. Numerot olivat sinipaitojen kannalta rumat, mutta lukemat eivät kuvanneet iltaa heikosti. Ottelu oli täysin yhteen maaliin pelaamista. Alppimaa esiintyi ensimmäisessä ottelussaan voitollisesti, kun punapaidat kaatoivat Unkarin. Täysi pistepotti meni tapahtumien valossa oikeaan paikkaan, vaikka vastustaja tuli vielä toisella jaksolla maalin päähän. Joukkue lähtee myös toiselle kierrokselle ennakkosuosikin asemassa.

Skotlannista ei jäänyt ensimmäisen kierroksen jälkeen jäljelle mitään, kun Saksa laittoi homman pakettiin sinipaitojen kannalta ikävän nopeassa tahdissa. Tietysti oli selvää, että Tartan Army ei pääsisi kuin yksittäisille maalipaikoille, mutta ottelu oli siihenkin nähden joukkueelta jopa hämmästyttävän heikko. Ei ollut puhettakaan siitä, että Saksa olisi ollut missään vaiheessa edes teoriassa ongelmissa. Skotlannin puolustaja Ryan Porteus sai suoran punaisen, joten hän ei ole rosterissa. Sinipaidat eivät ole kuitenkaan materiaaliltaan ja taitotasoltaan niin heikkoja mitä ottelu Saksaa vastaan näytti.

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.

 

Sveitsi nappasi avauksestaan tapahtumien valossa ansaitun voiton, sillä vastustaja jäi oikeutetusti ilman pisteitä. Punapaidat esiintyivät avauksessaan suureksi osaksi hyvin ja rosterinsa mukaisesti. Alppimaan keskikentän pohja pystyy dominoimaan pelivälinettä myös Skotlannin tasoista joukkuetta vastaan, jolla on itseluottamus ja fiilis koetuksella surkean avauksen takia. Rossocrociati on paperilla kiistatta laadukkaampi joukkue, vaikka oli yllättävää, että Xherdan Shaqiri ja Zeki Amdouni eivät olleet Unkaria vastaan aloittaneita hyökkääjiä. Kwadwo Duah ja Michel Aebischer pelasivat kuitenkin hyvin.

Skotlannin selkäranka voi hyvin katketa, jos Sveitsi menee johtoon. Sinipaidat ovat selkeästi avaustaan parempia, mutta ennakkosuosikista ei ole silti epäselvyyttä. Sveitsi on sen verran parempi miehistö, että punapaidat pystyvät hallitsemaan hyvin ottelun kulkua vain välttävän tasokkuuden omaavaa joukkuetta vastaan, jonka lähtökohdat ovat vaikeat. Tartan Army osannee silti varautua todennäköisesti Rossocrociatiin paremmin kuin Unkari. Skotlanti voittaa 20 prosentilla. Ilta päättyy tasuriin 27 prosentin arviolla. Sveitsi voittaa 53 prosentin arviolla. Yli 2,5 maalia tulee 45 prosentin arviolla ja alle 2,5 osumaa 55 pinnalla.

Vedonlyöntisivustot ja bonukset jalkapalloon

100 % 250 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 7x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x talletus ja bonus.
100 % 200 € tai kasinolle 300 € aloitusbonus + 10 % cashback + 10 % rakeback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Kierrätys vedonlyönnissä 6x bonus tai kasinolla pelaa yhtä 10 € erää kohti 400 €. Kasinon bonus maksetaan käteisenä.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Kasinolla 40x bonus.
Ilmaisveto 100 % 100 € tai kasinolle 100 % 120 € + 120 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa vähintään viidesti talletuksesi verran. Ilmaisvedot käteistä. Kasinolla 40x bonus.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Riskitön veto korvataan 50 € saakka. Kasinolla kierrätys 30x talletus ja bonus.
Ei bonusrahaa. Kasinolle 20 superspinniä
Bonusehdot
Osittain kaikille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x. Lisäksi cashbackit.
Yllätysveto 50 € asti + korotettu kerroin tai kasinolle 100 % 500 € + 111 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Yllätysvedossa minimipanos 30 €. Korotetussa kertoimessa maksimipanos 50 €. Vähintään kaksi vetokohdetta. Kasinolla 35x.
Ei bonusta. Kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta. Kasinolla 40x bonus.
100 % 150 € tai kasinolle 100 % 500 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Niitä voi saada 5x. Kasinolla 40x bonus.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x tai kasinolla 40x.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 250 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 50 € + 20 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 15x talletus ja bonus tai kasinolla 20x talletus ja bonus.
Bonuksia
Slotuna

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta + 1 bonus crab

Optibet

Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta

Winnerz

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback

Budsino

Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €

Novibet

100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta