Jääkiekon Karjala-turnaus päättyy tänään odotettuun Suomen ja Ruotsin kohtaamiseen. Leijonat on pelannut Karjala-turnauksessa kahdessa ensimmäisessä ottelussaan voitollisesti neljän maalin näytöksessä Sveitsistä ja kokien ruman tappion Tshekkiä vastaan. Sinivalkoiset olivat eilen vahvasti heikompi miehistö ja jäivät ansaitusti jalkoihin päästäen omiin kuusi osumaa ja yhden vielä tyhjiin. Keltasiniset ovat pelanneet tappiollisesti yllättävän heikosti edenneessä ensimmäisessä ottelussaan Tshekkiä vastaan ja ottamalla voiton Sveitsiä vastaan. Eilen irronnut voitto tuli tiukan taistelun päätteeksi maalin erolla. Tre Kronor ehti mennä ottelussa jo kolme maalia edelle, mutta taistosta muodostui vielä hankala.

Suomi aloitti Karjala-turnauksen nappaamalla tuloksellisesti selkeän voiton Sveitsistä, mutta Leijonat ei ollut pelillisesti ja maaliodottamien valossa lainkaan niin vahvasti alppimaata vahvempi miehistö. Sinivalkoisten olisi kuulunut saada ensimmäisestä ottelustaan vain niukan voiton, ja vastustajalla oli varsinkin ensimmäisessä erässä paremmat maalipaikat. Eilinen ottelu Tshekkiä vastaan sisälsi Suomen osalta monia merkkausvirheitä, huolimattomuutta ja heikkoa maalivahtityöskentelyä. Roope Taponen ei ollut Leijonien tolppien välissä kaksinen, mutta ei häntä myöskään autettu juuri millään tavalla. Taponen oli useampaan kertaan yksin, joten häntä oli turhaa syyttää varsinkaan yksin rumista lukemista.

Ruotsi meni eilen Sveitsiä vastaan toisen erän alussa jo reiluun johtoasemaan, josta kiitos kuului varsinkin alppimaan epävarmalle maalivahtipelille. Tre Kronor alkoi kuitenkin ottaa sen verran paljon rangaistuksia ja esiintyä alivoimallaan heikosti, että vastustaja pääsi vielä otteluun hyvin mukaan. Taistosta muodostuikin lopulta yhden maalin näytös, jossa keltasiniset olivat kuitenkin lievästi vahvempi miehistö. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että Kolme kruunua otti viimeisessä erässä lyhyen ajan sisään neljä rangaistusta, joista vastustaja pystyi viimeistelemään kaksi osumaa. Siinä missä Suomi ja Tshekki pelasivat eilen hyvin avointa jääkiekkoa, niin sama tilanne oli Ruotsin ja Sveitsin taistossa. Se koski etenkin Leijonia.

Suomi ja Ruotsi ovat materiaaliltaan ja taitotasoltaan erittäin lähellä toisiaan, mutta on selvää, että Leijonat hakee Karjala-turnauksen päättävään taistoon parhaan rosterinsa. Se tarkoittaa sitä, että Christian Heljanko palaa varmasti sinivalkoisten tolppien väliin. Keltasiniset ovat olleet tähän mennessä otteidensa valossa niukasti vahvempi miehistö, vaikka isännät avasivat urakkansa mainitulla neljän maalin voitolla. Se oli kuitenkin reilusti yläkanttiin. Sunnuntain huipennus on voimasuhteiltaan äärimmäisen tasainen, sillä Suomi voittaa 39 prosentin arviolla, ottelussa päädytään jatkoajalle 24 prosentin todennäköisyydellä ja Ruotsin voittoon 37 prosentilla. Yli 4,5 maalia tulee 54 prosentin arviolla ja alle 4,5 osumaa 46 pinnalla.

Vedonlyöntisivustot ja bonukset jääkiekkoon

100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
Ei bonusrahaa. Kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x bonus.
30 € ilmaisveto tai kasinolle 20 ilmaiskierrosta ilman talletusta + 100 % 500 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Talleta ja tee korkeintaan 30 € yksittäinen veto. Ilmaisveto annetaan vedon ratkettua. Panos vähennetään ilmaisvedosta. Kasinolla 30x bonus.
Vedonlyöntiin ja kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x tai kasinolla 35x talletus ja bonus
Ilmaisvetoja 50 €:llä tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + 5 € live-kasinolle
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedoista vähennetään panokset. Kasinolla ei kierrätystä.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
100 % 150 € tai kasinolle 125 % 250 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 45x bonus.
Ilmaisveto 100 % 100 € tai kasinolle 100 % 120 € + 120 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa vähintään viidesti talletuksesi verran. Ilmaisvedot käteistä. Kasinolla 40x bonus.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa. Kasinolle jopa 10 % viikoittainen cashback
Bonusehdot
Kaikille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla ei kierrätystä.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Vedonlyöntiin ja kasinolle cashback 25 € asti
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Tuplaa talletuksesi enintään 25 € asti tai saat rahasi takaisin käteisenä.
25 € ilmaisveto tai kasinolle 5 € live-kasinolle + 200 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa aluksi vähintään 25 €:lla. Ilmaisveto annetaan vedon ratkettua. Panos ei kuulu mahdolliseen voittoon. Kasinolla ei kierrätystä.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
10 € ilmaisveto tai kasinolle 100 % 200 € + 20 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa vähintään 20 €:llä +2,00 kertoimella. Ilmaisvedosta vähennetään panos. Kasinolla 35x bonus.
100 % 200 € tai kasinolle jopa 120 % 240 € + 100 ilmaiskierrosta + bonus crab
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
100 % 150 € tai 25 € ilmaisveto tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus. Ilmaisveto 25 € asti. Kasinolla 30x talletus ja bonus.
200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
Bonuksia
iBet

100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä

Boom Casino

Ei bonusrahaa. Kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta

Luckster

100 % 100 € tai kasinolle 100 % 200 €

Betkwiff

Korotettu kerroin tai kasinolle 150 ilmaiskierrosta

SG Casino

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta