Jääkiekon Ruotsin EHT-turnauksessa Suomi kohtaa Sveitsin. Kyseessä on kuluvalla sesongilla miehistöjen kolmas kohtaaminen. Leijonat voitti maiden ensimmäisen taiston neljän maalin erolla. Ottelu oli kuitenkin pelillisesti ja maaliodottamien valossa huomattavasti numeroita tasaisempi. Ryhmien toinen koitos käytiin hieman ennen joulua, jolloin valkopaidat olivat jatkoilla parempia. Alppimaa olisi ansainnut maiden kahdesta ensimmäisestä ottelusta enemmän, mutta punapaidat lähtevät Ruotsin EHT:lle selkeästi kokemattomalla ja monien papereissa normaalia heikommalla miehistöllä.

Suomi saapuu Ruotsin EHT:lle niukasti toiseksi parhaalla rosterilla isäntämaan jälkeen. Leijonat on materiaalinsa ja taitotasonsa puolesta lievästi hyvänä kakkosena. Valkopaitojen maalilla suurinta vastuuta on tiedossa Emil Larmille. Puolustuksessa ei ole muun muassa Sveitsissä kiekkoilevia tähtistatuksen pelaajia, mutta alakerrasta löytyy silti paljon kiekollista osaamista muun muassa Valtteri Kemiläisen, Oliwer Kasken ja Tarmo Reunasen muodossa. Hyökkäyksessä yksi kiinnostavimmista nimistä on esimerkiksi Eemeli Suomen ja Niko Huuhtasen ohella SHL:ssä 25 pinnaa iskenyt Sampo Ranta.

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.

 

Sveitsi ei lähde Ruotsin EHT.lle kummoisella kokoonpanolla, sillä punapaidat ovat pelanneet kahdessa aikaisemmassa EHT-turnauksessa paremmalla rosterilla. Alppimaan materiaali ja taitotaso eivät ole tällä kerralla missään tapauksessa samalla viivalla. Mukana ei ole muun muassa monia Sveitsin liigan kärkipään pelaajia. Sama juttu koskee jo maalivahtien tilannetta. Sveitsin alakerrasta mainitaan kolmikko Michael Fora, Andrea Glauser ja Lukas Frick, kun taas punapaitojen ratkaisuvoiman kannalta tärkeitä nimiä ovat esimerkiksi Gregory Hofmann, Julian Schmutz, Tristan Scherwey ja Tyler Moy.

Suomi lähtee tapahtuman avaavaan otteluun selkeänä ennakkosuosikkina, sillä Leijonat on paperilla huomattavasti Sveitsiä laadukkaampi miehistö. Valkopaidat ovat rankingissa sen verran reilusti nimettömällä rosterilla esiintyvien punapaitojen yläpuolella, että asetelmat ovat hyvin samanlaiset kuin toisessa ottelussa Tshekin ja Ruotsin välillä. Siinä Tre Kronor on ennakkoon vahvoilla. Suomi voittaa 53 prosentin arviolla. Ottelussa mennään jatkoille 21 prosentin arviolla. Sveitsi voittaa 26 prosentin todennäköisyydellä. Yli 5,5 maalia tulee 42 prosentin arviolla ja alle 5,5 osumaa 58 prosentilla.

Vedonlyöntisivustot ja bonukset jääkiekkoon

100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
Ei bonusrahaa. Kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x bonus.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x talletus ja bonus.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus
100 % 500 € tai kasinolle 100 % 1 000 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 10x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
100 % 150 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
Ei bonusta. Kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta. Kasinolla 40x bonus.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Riskitön veto korvataan 50 € saakka. Kasinolla kierrätys 30x talletus ja bonus.
20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 250 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
Ei bonusrahaa. Kasinolle jopa 500 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla ei kierrätystä.
100 % 150 € tai kasinolle 100 % 500 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
Yllätysveto 50 € asti + korotettu kerroin tai kasinolle 100 % 500 € + 111 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Yllätysvedossa minimipanos 30 €. Korotetussa kertoimessa maksimipanos 50 €. Vähintään kaksi vetokohdetta. Kasinolla 35x.
Bonuksia
Winnerz

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback

Budsino

Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €

Betkwiff

Yllätysveto 50 € asti + korotettu kerroin tai kasinolle 100 % 500 € + 111 ilmaiskierrosta

Kingmaker

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 25 ilmaiskierrosta

RTbet

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta