Jääkiekon MM-kisoissa Sveitsi pelaa Kanadaa vastaan. Alppimaa on pelannut erinomaisen lohkovaiheen ja esiintynyt vahvasti edukseen. Joukkue on voittanut toistaiseksi kaikki ottelunsa. Keski-eurooppalaiset ovat olleet parilla kierroksilla edes pienissä ongelmissa, mutta muuten tekeminen on ollut niin tuloksellisesti kuin otteiden valossa enemmän kuin kohdallaan. Vaahterapaidat pelasivat viimeksi tiukan ottelun Suomea vastaan, jossa hallitseva maailmanmestari oli parempi kahden osuman erolla. Maaleista viimeinen tehtiin tyhjiin. Joukkue on saanut otteluistaan yhtä lailla pelkkiä voittoja.

Sveitsi on pelannut kahdella edellisellä kierroksella voitollisesti Iso-Britanniaa ja Tanskaa vastaan iskemällä kiekkoa reppuun toistakymmentä kertaa. Alppimaa esiintyi viimeksi Tanskaa vastaan siten, että voitto irtosi murskajaisissa kahdeksan maalin erolla. Numerot olivat pelillisesti ja maaliodottamien valossa yläkanttiin, sillä Sveitsin ei olisi kuulunut viimeistellä sentään niin kovassa tahdissa. Ottelussa pelattiin yhteen maaliin, mutta kuten todettu, niin mukana oli myös datan kannalta suhteettoman kovaa viimeistelyä. Tosin juuttien maaliodottama jäi pieneksi, joten sekin kuvasti suurta tasoeroa.

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.

 

Kanada oli Suomea vastaan ensimmäisessä erässä avauskympillä yllättävän suurissa ongelmissa. Vaahterapaidat joutuivat nopeasti kahden maalin tappioasemaan. Hallitseva maailmanmestari ei ollut alussa hereillä. Tilanne muuttui kuitenkin pian sen jälkeen. Mitä pidemmälle ottelu eteni, niin sen paremmin Kanada pääsi pelaamaan omalla normaalilla tasollaan. Ottelussa luotiin maaliodottamaa enemmän mitä oli syytä ennakoida. Vaahterapaidat eivät olleet kuitenkaan datankaan valossa oleellisesti Leijonia vahvempi miehistö, joten ei olisi ollut väärin, vaikka ratkaisua oltaisiin haettu pitkän kaavan kautta.

Sveitsi on pelannut viime vuosien tapaan vahvaa lohkovaihetta. Alppimaan ongelmat ovat löytyneet pudotuspeleistä. Sveitsin parhaat pistemiehet ovat olleet Roman Josi ja Nico Hischier. Josi on viimeistellyt kolme osumaa ja seitsemän syöttöpistettä. Hischierillä on viisi maalia ja neljä syöttöpistettä. Alppimaan parhaat pistemiehet löytyvät pistepörssin kärkipaikoilta. Kanadan paras pistemies on ollut Connor Bedard viidellä osumalla ja yhdellä syöttöpisteellä. Sveitsi voittaa 30 prosentilla. Ilta menee jatkoille 23 prosentin arviolla. Kanada voittaa 47 prosentilla. Yli 5,5 maalia tulee 51 prosentilla ja alle 5,5 osumaa 49 pinnalla.

Vedonlyöntisivustot ja bonukset jääkiekkoon

100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
Ei bonusrahaa. Kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x bonus.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x talletus ja bonus.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus
100 % 500 € tai kasinolle 100 % 1 000 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 10x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
100 % 150 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
Ei bonusta. Kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta. Kasinolla 40x bonus.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Riskitön veto korvataan 50 € saakka. Kasinolla kierrätys 30x talletus ja bonus.
20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 250 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
Ei bonusrahaa. Kasinolle jopa 500 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla ei kierrätystä.
100 % 150 € tai kasinolle 100 % 500 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
Yllätysveto 50 € asti + korotettu kerroin tai kasinolle 100 % 500 € + 111 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Yllätysvedossa minimipanos 30 €. Korotetussa kertoimessa maksimipanos 50 €. Vähintään kaksi vetokohdetta. Kasinolla 35x.
Bonuksia
Winnerz

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback

Budsino

Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €

Betkwiff

Yllätysveto 50 € asti + korotettu kerroin tai kasinolle 100 % 500 € + 111 ilmaiskierrosta

Kingmaker

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 25 ilmaiskierrosta

RTbet

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta