Jääkiekon Sveitsin EHT-turnaus päättyy, kun yhteen iskevät Sveitsi ja Suomi. Kotijoukkue on kokenut kahdesta ensimmäisestä ottelustaan kaksi tappiota, joista ensimmäinen tuli varsinaisella peliajalla Ruotsia vastaan ja jälkimmäinen jatkojen kautta Tshekkiä vastaan. Leijonat on ollut selkeä pettymys alkaen jo Karjala-turnauksesta. Sinivalkoiset ovat hävinneet neljästi putkeen, jota voi pitää Jukka Jalosen aikakaudella poikkeuksellisena. Suomen pelaaminen ei ole lähtenyt EHT:llä vielä millään tavalla lentoon, sillä Leijonat on ollut niin Karjala-turnauksessa kuin Sveitsissä taapertanut miehistö.

Sveitsi pelasi eilen Tshekkiä vastaan hyvin kaksijakoisen ottelun. Punavalkoiset olivat ensimmäisessä erässä kuskin paikalla, mutta samaa ei voinut sanoa toisesta erästä. Kotijoukkueella oli silloin muutamia pahoja ongelmia puolustuksessa. Vastustaja iski niistä kaksi osumaa. Kolmas erä oli taas alppimaalta huomattavasti parempaa tekemistä. Jatkoille päätyminen ei ollut tapahtumien valossa vääryys. Sveitsin pelaaminen on ollut kahdessa ensimmäisessä ottelussa vaihtelevaa, sillä taisto Ruotsia vastaan noudatti samaa kaavaa, jossa osa ottelusta oli vahvaa ja osa heikkoa tekemistä.

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.

 

Suomi on hävinnyt Karjala-turnauksen alun jälkeen kaikki neljä otteluaan, joten Leijonat on ollut kaikkea muuta kuin kaksisessa pelivireessä ja esiintynyt myös jopa vahvasti odotuksia heikommin. Sinivalkoiset eivät ole päässeet pelaamaan juuri missään kohdassa kunnolla materiaalinsa ja taitotasonsa mukaisesti. On totta, että vieraiden rosteri on kokenut Karjala-turnauksesta isoja muutoksia, mutta senkään piikkiin ei voi laittaa kaikkia vaikeuksia ja ongelmia. Suomi on kokenut kahdesta ensimmäisestä ottelustaan kaksi ansaittua tappiota. Leijonat pelasi eilen Ruotsia vastaan ja jäi otteiltaan toiseksi.

Normaalisti ei olisi Suomenkaan kannalta suurta merkitystä sillä, että miten yksittäinen EHT-tason ottelu tai turnaus päättyy, sillä tärkein anti on kuitenkin pelaajien näyttöpaikoissa. Se alkaa kuitenkin varmasti painamaan Leijonien mieltä, jos Karjala-turnauksen alun jälkeen menee monta ottelua ilman yhtäkään voittoa. Tuloksellisesti tärkeimmät ottelut pelataan vasta myöhemmin, mutta sinivalkoiset eivät ole olleet myöskään Sveitsin EHT:llä sellaisessa iskussa, että vieraat olisivat ansainneet edes yhden pisteen. Haasteet alkoivat käytännössä heti Tshekkiä vastaan pelatun taiston avauserässä.

Sveitsi on paperilla aavistuksen Suomea heikompi miehistö, mutta kotijoukkueen tekeminen on ollut kokonaisuutena parempaa. Isäntien kuuluu lähteä otteluun marginaalisena ennakkosuosikkina. Punavalkoiset pääsevät pelaamaan turnauksen viimeisen ottelun varmasti ärsyyntynyttä ja näyttöhaluista Leijonia vastan. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että sinivalkoiset ovat olleet vaisuja. Sveitsi nappaa voiton 40 prosentin todennäköisyydellä. Ottelussa päädytään jatkoille 22 prosentin arviolla. Suomi ottaa voiton 38 prosentilla. Yli 5,5 maalia nähdään 40 prosentin arviolla ja alle 5,5 osumaa 60 pinnalla.

Vedonlyöntisivustot ja bonukset jääkiekkoon

100 % 250 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 7x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x talletus ja bonus.
100 % 200 € tai kasinolle 300 € aloitusbonus + 10 % cashback + 10 % rakeback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Kierrätys vedonlyönnissä 6x bonus tai kasinolla pelaa yhtä 10 € erää kohti 400 €. Kasinon bonus maksetaan käteisenä.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Kasinolla 40x bonus.
Ilmaisveto 100 % 100 € tai kasinolle 100 % 120 € + 120 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa vähintään viidesti talletuksesi verran. Ilmaisvedot käteistä. Kasinolla 40x bonus.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Riskitön veto korvataan 50 € saakka. Kasinolla kierrätys 30x talletus ja bonus.
Ei bonusrahaa. Kasinolle 20 superspinniä
Bonusehdot
Osittain kaikille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x. Lisäksi cashbackit.
Yllätysveto 50 € asti + korotettu kerroin tai kasinolle 100 % 500 € + 111 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Yllätysvedossa minimipanos 30 €. Korotetussa kertoimessa maksimipanos 50 €. Vähintään kaksi vetokohdetta. Kasinolla 35x.
Ei bonusta. Kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta. Kasinolla 40x bonus.
100 % 150 € tai kasinolle 100 % 500 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Niitä voi saada 5x. Kasinolla 40x bonus.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x tai kasinolla 40x.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 250 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 50 € + 20 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 15x talletus ja bonus tai kasinolla 20x talletus ja bonus.
Bonuksia
Slotuna

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta + 1 bonus crab

Optibet

Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta

Winnerz

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback

Budsino

Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €

Novibet

100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta