Luultavasti tiedät jo, mitä on vedonlyönti. Entä Euteller, tiedätkö mitä se on? Mikäli et, niin voit halutessasi katsoa aiheesta videon Youtubesta.
Vedonlyöntisivustot ja bonukset toimivat sääntöjen ja ehtojen mukaisesti. Muista noudattaa bonusehtoja!
Vedonlyönti on vain aikuisille. Ikäraja on 18 vuotta. Pelaa maltilla.
Miten Euteller vedonlyönti toimii?
Euteller on vuonna 2007 markkinoille saapunut verkkomaksupalvelu, jonka avulla asiakkaat voivat tehdä rahansiirtoja myös vedonlyönnissä. Kyseessä on suomalainen rahansiirtotapa, joka on ehtinyt olla toiminnassa noin 15 vuoden ajan. Euteller vedonlyönti tarjoaa asiakkaille hyvät puitteet hoitaa rahaliikennettä suomalaisten pankkitunnuksilla suureksi osaksi samalla tavalla kuin esimerkiksi Trustlyn, Briten tai Zimplerin kohdalla. Eutellerin käyttö on hyvin yksinkertaista, sujuvaa ja helppoa käytännössä kaikkien suomalaisten pankkien asiakkaille. Maksupalvelu on erityisesti kotimaisuutta arvostavien vedonlyöjien suosiossa. Euteller on jäänyt myös vedonlyönnin maailmassa erityisesti Trustlyn varjoon, mutta maksupalvelu tarjoaa silti hyvän vaihtoehdon myös ruotsalaiselle markkinajohtajalle.
Euteller vedonlyönti onnistuu hyvin pitkälti samalla tavalla kuin Trustlyn, Briten tai Zimplerin parissa. Euteller vedonlyönti on mahdollista tänä päivänä joko perinteisillä vedonlyöntisivustoilla tai nykyisin myös ilman rekisteröitymistä pelkästään omilla pankkitunnuksilla. Jos olet joskus kokeillut pelata vedonlyöntiä esimerkiksi Trustlylla, niin Eutellerin käyttö ei juurikaan eroa siitä myöskään betsaamisessa. Talletukset ja nykyisin myös monesti kotiutukset hoituvat omilla pankkitunnuksilla. Euteller soveltui vielä vähän aikaa sitten pitkälti vain talletuksiin, mutta tilanne on kehittynyt siten, että osalla vedonlyöntisivustoja voi tehdä myös Euteller kotiutuksia. Maksupalvelu on pitkän linjan luotettava ja tasapainoinen toimija, joka on pystynyt kehittymään ja parantamaan saatavuuttaan myös tällä saralla.
Vedonlyönti Eutellerillä onnistuu valitsemalla itselle parhaiten soveltuva vedonlyöntisivusto, rekisteröitymällä tai kirjautumalla sinne tai tunnistautumalla pankkitunnuksilla ja tekemällä talletuksen. Euteller vedonlyönti onnistuu esimerkiksi yllä olevan listauksen vedonlyöntisivustoilla. Tarjontaa ei ole yhtä paljon kuin muutamalla enemmän esillä olevalla maksupalvelulla, mutta Euteller vedonlyönti onnistuu hyvin monella laadukkaalla vedonlyöntisaitilla. Asiakkaat tarvitsevat vain omat pankkitunnukset, joiden avulla suoritetaan talletukset ja kotiutukset niillä vedonlyöntisivustoilla, jotka hyväksyvät myös kotiutukset tällä menetelmällä.
Siinä missä Euteller suunniteltiin aluksi vain maksamiseen eikä rahan vastaanottamiseen, niin tilanne on tosiaan muuttunut ja kehittynyt niin, että asiakkaat voivat tehdä monessa tapauksessa myös kotiutuksia takaisin omalle pankkitilille. Läheskään kaikki vedonlyöntisivustot, jotka hyväksyvät Eutellerillä tehtäviä talletuksia, eivät kelpuuta kyseistä maksutapaa kotiutuksille, vaan silloin rahansiirrot toiseen suuntaan tulee hoitaa muulla keinolla. Onneksi kotiutukset hyväksytään jatkuvasti entistä useammalla vedonlyöntisivustolla myös Eutellerin kautta, mutta asia kannattaa aina tarkistaa ja varmistaa tarvittaessa esimerkiksi kyseisen vedonlyöntisivuston asiakaspalvelusta.
Euteller vedonlyönti järkevästi
Suosittelemme noudattamaan myös Eutellerin kautta tehtävässä vedonlyönnissä hyväksi havaittuja ohjeita, joiden avulla betsaamista voi tehdä järkevämmin, fiksummin ja usein myös kannattavammin. Pelataan aina vain parhaat kertoimet ja todelliset ylikertoimet, jotka tuottavat positiivista odotusarvoa ja ovat pitkässä juoksussa hyviä valintoja. Ei tehdä talletuksia vain siksi, että pitää pelata jotain. Kannattaa myös pitää kirjaa omasta pelaamisesta ja pelibudjetista sekä merkata kaikki pelatut vetokupongit panosten kera muistiin. Euteller on hyvä maksupalvelu hoitaa rahaliikennettä, mutta turhaan ei kannata tehdä varsinkaan talletuksia, jos ei löydy mitään aidosti hyvää pelattavaa. Kannattaa tehdä myös kerroinvertailua ja rekisteröityä mieluiten useille vedonlyöntisivustoille, jotta saa aina parhaat kertoimet.
Eutelleriä tukevat pankit
Suomalainen maksupalvelu on käytössä alla olevien pankkien asiakkailla. Voit vielä tarkistaa alla olevasta listasta sen, että pääset halutessasi käyttämään maksupalvelua. Mukana ovat muun muassa Nordea, Säästöpankki, Osuuspankki ja S-Pankki. Käytännössä kaikki suomalaiset vähintään 18 vuotta täyttäneet henkilöt voivat hoitaa rahaliikennettä maksupalvelun kautta. Yhteistyötä tehdään suomalaisittain hyvin pitkälti samalla tavalla kuin esimerkiksi Trustlylla. Lähinnä muutamat sijoituspankit ovat sellaisia, jotka eivät kuulu myöskään tähän listaukseen. Sama tilanne on myös muun muassa Trustlylla ja muilla verkkopankkimaksuja välittävillä yrityksillä.
- Nordea
- Säästöpankki
- Osuuspankki
- S-Pankki
- Aktia
- POP
- Danske Bank
- Handelsbanken
- Ålandsbanken
- Oma SP
Euteller vahvuudet ja heikkoudet
- Luotettava ja turvallinen maksupalvelu
- Suomalainen maksutapa noin 15 vuoden kokemuksella
- Rahansiirrot tapahtuvat suomalaisilla pankkitunnuksilla
- Nykyään mahdollista tehdä myös kotiutuksia
- Eutellerin käyttöön voi liittyä yhä pieniä maksuja tai kuluja
- Saatavuus ei ole yhtä hyvä kuin esimerkiksi Trustlylla
- Kotiutukset eivät aina onnistu Eutellerin kautta
Vastuullinen pelaaminen
Maksupalvelu haluaa edistää vastuullista pelaamista samalla tavalla kuin muut tunnetut ja suositut rahansiirtotavat. Vastuullisen pelaamisen tulee olla keskiössä myös silloin, kun Eutelleriä käytetään rahansiirtoihin. Monet maksutapaa tukevat vedonlyöntisivustot tarjoavat asiakkaille mahdollisuuden huolehtia omasta pelaamisesta esimerkiksi erilaisten rahansiirtorajoitusten kautta. Suosittelemme asettamaan omat rahansiirtorajoitukset mahdollisimman nopeasti, koska niiden avulla pelaaminen pysyy paremmin hyvässä kontrollissa. Eutellerin käytössä on hyvää myös se, että rahansiirtoihin voi käyttää vain omalta pankkitililtä löytyviä rahoja. Pelaaminen luotolla ei ole mahdollista. Tarvittaessa rahansiirrot voi estää ainakin osalla pankeista ottamalla yhteyttä niiden asiakaspalveluun.
Yhteenveto
Euteller on takuuvarma maksupalvelu, joka on ollut toiminnassa jo varsin pitkään ja pystynyt toisaalta kehittymään ja menemään monella osa-alueella myös yhä parempaan suuntaan. Siinä missä monet myös suomalaiset vedonlyöjät ovat tottuneet käyttämään enemmän varsinkin Trustlya, niin kotimainen maksutapa on kuitenkin hyvä vaihtoehto ja toimii pitkälti siis samalla tavalla. Niiden käytössä on pari pientä eroavaisuutta, mutta käytännössä sitä ei välttämättä edes huomaa. Jos osaat käyttää omaa verkkopankkiasi, niin osaat silloin käyttää myös Eutelleriä. Lisäksi suomalaisen Finanssivalvonnan alaisuudessa toimiva Euteller on myös jatkossa luotettava ja turvallinen valinta, sillä rahalaitosten lupamääräykset ovat Suomessa maailman tiukimmasta päästä ja valvontaan panostetaan resursseja.
Katso myös muut vedonlyöntisivut ilman rekisteröitymistä sivustot!