Jääkiekon Liigassa pelataan tänään yksi ottelu, kun Tappara kohtaa rakkaan naapurinsa Ilveksen. Tiedossa on upea Tampereen paikallinen, jota on mahdollista katsoa myös ilmaiseksi Subilta. Kirvesrintojen alkukausi on ollut vähintään tuloksellisesti todella vahva, sillä hallitseva Suomen mestari on edennyt viiden voiton merkeissä, joista neljä on tullut varsinaisella peliajalla. Sinioranssit pelasivat edellisellä kierroksella voitollisesti pitkän kaavan kautta KooKoosta. Tupsukorvien alkukausi on edennyt kaikkea muuta kuin onnistuneesti. Keltapaidat ovat olleet yllättävän vaisuja ja kokeneet kolmesta edellisestä ottelustaan yhtä monta tappiota. Nimellisen vierasjoukkueen startti on ollut maksimissaan välttävä.

Tappara lähti Liigaan toiseksi suurimpana ennakkosuosikkina heti HIFK:n jälkeen, joten Kirvesrinnat ei ollut myös vahvasta alkukaudestaan huolimatta alkujaan sarjan suurin mestariehdokas. Sinioranssien ensimmäiset ottelut ovat edenneet kuitenkin sen verran vahvasti, että nimellinen kotijoukkue on esiintynyt suureksi osaksi materiaalinsa ja taitotasonsa mukaisesti sekä saanut onnistumisia laajalla rintamalla. Tapparasta voisi nostaa esille muutenkin paljon alkukaudesta hyvää jälkeä tehneitä pelaajia. Yksittäisenä pelaajana varsinkin puolustuksen Otto Leskinen on ollut sinioransseilla komeassa pelivireessä. Christian Heljanko on ollut vakuuttavassa iskussa ja tehnyt heti alkukaudesta erinomaista työtä.

Ilveksen alkukausi ei ole ollut varmasti millään tavalla keltapaitoja tyydyttävä. Tupsukorvien startti on ollut jopa vaatimaton tai vähintään selkeästi odotuksia heikompi. Nimellinen vierasjoukkue on ollut pelillisesti ja maaliodottamien valossa kehnossa pelivireessä mukaan lukien tekeminen corsi-lukemissa. Kissapedot eivät ole päässeet pelaamaan vielä lainkaan rosterinsa mukaisella tavalla, joskin pistesaldo on vaisuista peliesityksistä huolimatta vähintään kohtuullinen. Voimalukukin on silti vaisulla tasolla. Ilveksellä on torstain paikallisessa todella paljon näytettävää ja todistettavaa, sillä keltapaidat ovat olleet sen verran kehnoja, että varsinkin nimellisen vierasjoukkueen on laitettava aidosti jo lähes parasta pöytään.

Tappara ja Ilves lähtivät Liigaan rankingissa hyvin lähellä toisiaan, mutta sinioranssit ovat menneet alkukaudesta myös sen valossa pykälän Tupsukorvia parempaan suuntaan. Hallitsevan Suomen mestarin pelaaminen on ollut oleellisesti parempaa. Kirvesrinnat pelasi edellisen kerran eilen, joten keltapaidat pääsevät otteluun paremmin levänneenä. Sillä ei pitäisi olla viikon avaavan ottelun jälkeen suurta vaikutusta. Tappara lähtee otteluun noin 48 prosentin ennakkosuosikkina. Kirvesrinnat voittaa lähes kerran kahdesta. Taistossa haetaan ratkaisua jatkoilta 23 prosentin todennäköisyydellä. Ilves palaa raiteilleen ja juhlii voittoa noin 29 prosentin arviolla. Yli 4,5 maalia nähdään 55 prosentin arviolla ja alle 4,5 maalia 45 prosentilla.

Vedonlyöntisivustot ja bonukset jääkiekkoon

100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
Ei bonusrahaa. Kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x bonus.
30 € ilmaisveto tai kasinolle 20 ilmaiskierrosta ilman talletusta + 100 % 500 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Talleta ja tee korkeintaan 30 € yksittäinen veto. Ilmaisveto annetaan vedon ratkettua. Panos vähennetään ilmaisvedosta. Kasinolla 30x bonus.
Vedonlyöntiin ja kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x tai kasinolla 35x talletus ja bonus
Ilmaisvetoja 50 €:llä tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + 5 € live-kasinolle
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedoista vähennetään panokset. Kasinolla ei kierrätystä.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
100 % 150 € tai kasinolle 125 % 250 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 45x bonus.
Ilmaisveto 100 % 100 € tai kasinolle 100 % 120 € + 120 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa vähintään viidesti talletuksesi verran. Ilmaisvedot käteistä. Kasinolla 40x bonus.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa. Kasinolle jopa 10 % viikoittainen cashback
Bonusehdot
Kaikille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla ei kierrätystä.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Vedonlyöntiin ja kasinolle cashback 25 € asti
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Tuplaa talletuksesi enintään 25 € asti tai saat rahasi takaisin käteisenä.
25 € ilmaisveto tai kasinolle 5 € live-kasinolle + 200 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa aluksi vähintään 25 €:lla. Ilmaisveto annetaan vedon ratkettua. Panos ei kuulu mahdolliseen voittoon. Kasinolla ei kierrätystä.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
10 € ilmaisveto tai kasinolle 100 % 200 € + 20 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa vähintään 20 €:llä +2,00 kertoimella. Ilmaisvedosta vähennetään panos. Kasinolla 35x bonus.
100 % 200 € tai kasinolle jopa 120 % 240 € + 100 ilmaiskierrosta + bonus crab
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
100 % 150 € tai 25 € ilmaisveto tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus. Ilmaisveto 25 € asti. Kasinolla 30x talletus ja bonus.
200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
Bonuksia
iBet

100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä

Boom Casino

Ei bonusrahaa. Kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta

Luckster

100 % 100 € tai kasinolle 100 % 200 €

Betkwiff

Korotettu kerroin tai kasinolle 150 ilmaiskierrosta

SG Casino

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta