Tappara – Pelicans 19.4.2023

Vedonlyöntisivut » Tappara – Pelicans 19.4.2023

Jääkiekon Liigan finaalisarja avataan tänään keskiviikkona, kun Tappara ja Pelicans kohtaavat ensimmäisen kerran. Tamperelaiset lähtivät Liigaan suurimpana voittajasuosikkina ja ovat niin odotetusti kuin ansaitustikin edenneet kauden huipennukseen. Lahtelaiset ovat sen sijaan suuria yllättäjiä ja pelanneet äärimmäisen upean kauden. Turkoosipaidat ovat olleet odotuksiin nähden hämmästyttävän hyviä ja yltäneet upealla tavalla koko joukkueena isolla J-kirjaimella pelaamaan finaaleihin Suomen mestaruudesta. Kukaan Lahden ulkopuolella ei varmasti osannut odottaa näin hienoa unelmakautta.

Tappara pelasi välierissä HIFK:ta vastaan ja eteni jatkoon lopulta varsin vaivattomasti voitoin 4-1. Helsinkiläisillä oli ottelusarjan alussa mahdollisuus mennä parhaimmillaan kahden voiton etulyöntiasemaan, mutta Stadin hyvin tasaisista otteluista vain toinen päättyi Kirvesrintojen kannalta epäsuotuisasti. Tamperelaiset olivat ottelusarjassa monella osa-alueella parempia, vaikka maaliodottamat eivät kertoneetkaan niin suuresta vahvuudesta mitä maalikeskiarvo osoitti. Seurojen erot muodostuivat erityisesti yli- ja alivoimalla ja maalivahtipelissä. Varsinkin sinioranssien ylivoima oli hurjaa.

Siinä missä Tappara oli tuloksellisesti alkua lukuun ottamatta selvästi HIFK:ta parempi miehistö, niin ottelusarja oli kuitenkin numeroita tasaisempi. Helsinkiläiset veivät maaliodottamat kahdessa viimeiseksi jääneessä taistossa, ja punapaidoilla olisi ollut sauma taistella aidosti voitoista edes hieman paremmalla viimeistelyllä. Toisaalta Kirvesrinnat on niin konemainen ja tuskallinen vastustaja, että välierissäkään stadilaisten oli vaikea kuvitella pystyä ottamaan neljää voittoa. Toki materiaaleissakin oli jo valmiiksi eroa, mutta edes viimeiseksi jääneessä ottelussa olisi ollut hyvä paikka mennä jatkoille.

Pelicans on kaikilla mittareilla kauden ylivoimaisesti paras onnistuja numero yksi. Lahtelaisia ennakoitiin sesongin alla pelaamaan enintään niukasti kympin paremmalle puolelle kuuluvista sijoituksista, mutta turkoosipaidat ovat olleet vastoin kaikkia odotuksia mielettömän hyviä ja tehneet päävalmentaja Tommi Niemelän johdolla niin hienoa työtä, että ylistyssanat ovat loppuneet jo aikoja sitten kesken. Pussinokat on jo odotuksiin nähden todellinen voittaja, mutta Lahdessa maha ei ole suinkaan täynnä. Vieraat lähtevät ottelusarjaan tietysti todella vahvoina altavastaajina, mutta se sopii jättiyllättäjälle hyvin.

Pelicans pelasi välierissä Ilvestä vastaan ja järjesti lähes sensaation voittamalla Tupsukorvat neljä kertaa ja etenkin nappaamalla Tampereella pari voittoa. Lahtelaiset olivat altavastaajan asemassa ja jäivät maaliodottamissa toiseksi, mutta turkoosipaidat olivat lähes kaikissa muissa asioissa vastustajaansa parempia. Oikea miehistö meni ehdottomasti jatkoon, vaikka ottelusarjan ratkaisu game sevenissä ei olisi tullut datan valossa vääryytenä. Patrik Bartosak oli lahtelaisilla yksittäisenä pelaajana mielettömässä iskussa ja todella isona avainhahmona. Hän torjui muun muassa nollat vitospelissä.

On sanomattakin selvää, että Pelicans joutuu Tapparan kynsissä niin valtavan paikan eteen, että turkoosipaidat ovat ennakkoon heikompia niin Tampereella kuin Lahdessa pelattavissa otteluissa. Kirvesrintoja on pidettävä lähtökohtaisesti kaikkien taistojen voittajaehdokkaana. Pussinokkien suurin yksittäinen mahdollisuus on kuitenkin heti ottelusarjan alussa. Sinioranssit on saanut levätä rauhassa, mutta pitkä tauko on vähentänyt lepoedun merkitystä. Vieraat pääsevät finaaleihin ilman paineita, mutta kuorma niin fyysisesti kuin henkisesti on ollut hurjaa. Henkinen puoli lienee silti etenkin alussa hämeläisten eduksi.

Tappara lähtee finaalisarjan avaukseen varsinaisella peliajalla noin 58 prosentin ennakkosuosikkina. Ottelussa haetaan ratkaisua pitkän kaavan kautta 23 prosentin arviolla. Pelicans jatkaa huimaa Nokia-areenan virettään ja juhlii siellä jälleen voittoa 19 prosentin arviolla. Yli 4,5 maalia nähdään 47 prosentin arviolla ja alle 4,5 osumaa 53 prosentilla. Tamperelaiset voittavat Suomen mestaruuden käytännössä 80 prosentilla eli neljä kertaa viidestä. Lahtelaisten mahdollisuudet voittaa ovat 20 prosentissa eli kerran viidestä. Turkoosipaitojen on käytännössä pakko voittaa joko ensimmäinen tai toinen kohtaaminen, sillä muuten ottelusarjasta uhkaa tulla valitettavan yksipuolinen näytös.

Vedonlyöntisivustot ja bonukset Liigaan

100 % 150 €. Kasinolle: 100% 100 € + 25x
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 6x talletus ja bonus. Kasino: 40x B.
Vaihtuvat tarjoukset. Kasinolle: 100% 100 € + 100x
Bonusehdot
Vain uusille pelaajille

Ei bonusta tällä hetkellä. Kasinolle: 40x B.
Ilmaisveto 100 % 30 €. Kasinolle: 100% 100 € + 30x
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Vaatii aluksi 30 € talletuksen ja pelaamisen vähintään 1,80 kertoimella. Kasino: 50x B.
30 € ilmaisveto. Kasinolle: 20x ilman talletusta + 100% 500€
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Talleta ja tee korkeintaan 30 € yksittäinen veto. Ilmaisveto annetaan vedon ratkettua. Panos vähennetään ilmaisvedosta. Kasino: 30x B
100 % 100 € tai 25 € ilmaisveto tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus.
100 % 100 €. Kasinolle: 100% 200€ + 250x
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 4x talletus ja bonus vähintään 1,80 kertoimilla. Kasinolle: 20x T+B.
100 % 50 €. Kasinolle: 100% 200€
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 6x talletus ja bonus vähintään 1,80 kertoimella. Kasino: 40x T+B
100 % 100 €. Myös kasinolle
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 8 kertaa talletus ja bonus. Kasino: 40x B.
25 € ilmaisveto. 5 € livekasinolle + 200 kierrosta slotteihin.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Tee aluksi vähintään 25 € vetokuponki +1,80 kertoimella. Ilmaisveto annetaan sen ratkettua. Ilmaisvedon panos ei kuulu mahdolliseen voittoon. Kasino: Ei kierrätystä.
100 % 100 €. Myös kasinolle.
Bonusehdot
Vain uusille pelaajille

Kierrätysvaatimus 8x. Kasino: 35x T+B.
100 % 200 € tai kasinolle jopa 120 % 240 € + 100 ilmaiskierrosta + bonus crab
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 5x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 200 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 9x bonus tai kasinolla 35 kertaa bonus.
100 % 200 €. Kasinolle: 100% 500 € + 200x
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 5x talletus ja bonus. Kasino: 35x T+B.
10 € ilmaisveto. Kasinolle: 100% 150 € + 50x
Bonusehdot
Vain uusille pelaajille

Panosta vähintään 15 €:llä. Ilmaisvedosta vähennetään panos. Kasino: 35x B.
100 % 100 € tai kasinolle 150 % 150 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus.
10 € ilmaisveto. Kasinolle: 100% 50 €.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei kierrätystä. Kasino: 35x B.
100 % 100 €. Kasinolle: 100% 200€
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 4x talletus ja bonus vähintään 1,80 kertoimilla. Kasinolle: 20x T+B.
100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 5x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
Vaihtuvat kampanjat
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta

Suositut
SG Casino

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta

iBet

100 % 150 €. Kasinolle: 100% 100 € + 25x

OhMySpins

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta

Yugibet

100 % 100 € tai 25 € ilmaisveto tai kasinolle 100 % 200 €

LightCasino

100 % 200 € tai kasinolle jopa 120 % 240 € + 100 ilmaiskierrosta + bonus crab