Jääkiekon Liigassa pelataan tänään finaaleiden viides kohtaaminen, kun Tappara ja Pelicans iskevät yhteen Tampereen Nokia areenassa. Ottelusarja on edennyt vaiheeseen, jossa Kirvesrinnat on voiton päässä Suomen mestaruudesta ja lähtee katkaisemaan finaaleja kotonaan upeasti pelanneita lahtelaisia vastaan. Pussinokat onnistui kuitenkin viimeksi Tampereella tekemään ryöstön käytännössä pakkopaikassa ja piti finaalit elossa. Vierailla on nyt selkä seinää vasten vain yksi tie ja se on pidentää huipennusta ja viedä ottelusarja kuudenteen taistoon. Turkoosipaidat ovat erittäin vaikeassa paikassa, mutta sinioranssit tarvitsevat vielä viimeisen silauksen.
Tappara oli ennen tiistaita ottelusarjan kahdessa edellisessä taistossa yllättävän heikossa pelivireessä ja esiintyi kaikkea muuta kuin odotetulla tavalla, mutta kotijoukkue palasi takaisin normaalille tasolleen viimeksi Lahdessa ja esiintyi taas suureksi osaksi materiaalinsa ja taitotasonsa mukaisesti. Kirvesrinnat oli edellisessä ottelussa Lahdessa erinomaisessa pelivireessä ja voitti ansaitusti. Paremmuudesta ei jäänyt kahta sanaa, ja myös ottelun maaliodottamat menivät tamperelaisten eduksi. Sinioranssit olivat selvästi ärsytettyjä ja pelasivat yhden ottelusarjaan parhaan yksittäisen taistonsa. Niin oli etenkin kahdessa ensimmäisessä erässä.
Pelicansilla olisi ollut viimeksi Lahdessa mahdollisuus tulla ottelusarjassa jo tasoihin, vaikka lähes kaikki odottivat ja olettivat, että ottelusarja oli kahden ensimmäisen taiston jälkeen taputeltu. Pussinokat osoitti kuitenkin upeaa sitkeyttään, taistelutahtoaan ja uskoaan omaan tekemiseensä noustuaan Tampereella voittoon ja pitämällä ottelusarjan elossa. Lahtelaiset ovat olleet pelillisesti parissa ottelussa suureksi osaksi parempi miehistö, mutta Kirvesrinnat pysyi varsinkin ensimmäisellä Lahden reissullaan tuloksessa kiinni hämmästyttävän hyvin. Turkoosipaidoilla olisi ollut erinomainen sauma viedä ottelu vähintään jatkoille.
Pelicans on tehnyt finaaleissa kotonaan vasta yhden maalin ja senkin viimeksi käytännössä ottelun jo ratkettua. Lahtelaiset saivat kuitenkin edellisellä Tampereen vierailullaan hienosti hyökkäyspään onnistumisia ja pelasivat toisaalta myös puolustuspäässä vahvasti. Pussinokat voitti toiseksi edellisen kohtaamisen ansaitusti ja jätti Tapparan telineisiin. Osat kuitenkin vaihtuivat viime ottelussa, ja Kirvesrinnat on nyt äärettömän lähellä juhlia taas Suomen mestaruutta. Lahtelaisten pitäisi voittaa kolme kertaa putkeen, ja sitä on vaikea pitää enää mitenkään realistisena. Hämeläisillä oli viimeksi todella selviä ongelmia etenkin merkkauspelaamisen kanssa.
Tappara lähtee viidenteen otteluun noin 61 prosentin ennakkosuosikkina. Tamperelaiset voittavat varsinaisella peliajalla karvan yli kuusi kertaa kymmenestä. Ottelussa haetaan ratkaisua pitkän kaavan kautta noin 22 prosentin arviolla. Pelicans onnistuu puolestaan venyttämään finaaleja seuraavaan taistoon ilman jatkoaikaa 17 prosentin arviolla. Yli 4,5 maalia nähdään 49 prosentin arviolla ja alle 4,5 osumaa 51 prosentilla. Kirvesrinnat voittaa Suomen mestaruuden noin 96 prosentin todennäköisyydellä, kun taas lahtelaisten mahdollisuudet ovat hieman alle viidessä prosentissa.