TP-47 – Närpes Kraft 13.5.2023

Vedonlyöntisivut » TP-47 – Närpes Kraft 13.5.2023

Jalkapallon miesten Kakkosessa yhteen iskevät TP-47 ja Närpes Kraft. Kotijoukkue on useamman vuoden tauon jälkeen Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla, sillä isännät ovat olleet mukana edellisen kerran Kakkosessa kaudella 2018. Torniolaisten matka on alkanut kahdella tappiolla, sillä sarjanousija on jäänyt ilman pisteitä KuPS Akatemiaa ja RoPSia vastaan. Vierasjoukkue oli viime kaudella komeasti lohko C:n viidentenä ja aloittanut uuden sesonkinsa nappaamalla kahdella kierroksella kaksi vähämaalista pistejakoa. Tasurit ovat tulleet OLSia ja KuPS Akatemiaa vastaan.

TP-47:n paluu Kakkoseen on ollut kiistatta maalien muodossa vaikea, mutta kotijoukkue on pelannut kahdella ensimmäisellä kierroksella tuloksiaan paremmin ja olisi voinut saada jotain mukaansa etenkin ensimmäisestä ottelustaan KuPS Akatemiaa vastaan. Vastustaja pääsi puolen tunnin kohdalla kaksi maalia edelle, mutta osumista toinen tuli omasta pelaajasta. Torniolaisten materiaali on Kakkoseen kuitenkin sen verran kelvollinen, että tulokkaalla on täysin realistiset saumat pitää itsensä sarjassa myös ensi kaudelle. Toki etenkin punavalkoisten alakerta on ollut alussa kovin epävarma.

Närpes Kraft on saanut kahdella ensimmäisellä kierroksella kaksi tasapeliä, mutta vierasjoukkue ei ole ollut pelillisesti vielä lainkaan kaksisessa iskussa. Keltasiniset jäivät maaliodottamissa molemmissa otteluissa toiseksi ja olisivat ansainneet kokea kaksi tappiota. Vieraat ovat olleet alkukaudella jopa hieman onnekkaita, sillä esimerkiksi viimeksi vastustajalla olisi ollut datan kannalta hyvät saumat juhlia voittoa. Närpes Kraft oli yksi viime kauden parhaista onnistujista, mutta vastaavaa menestystä on vierasjoukkueen osalta vaikea nähdä. Keltasiniset ovat lähtökohtaisesti vain lohkon alempaa keskikastia.

TP-47 ja Närpes Kraft ovat materiaaliltaan lähellä toisiaan, sillä vierasjoukkue on vain vähän parempi miehistö. Varsinaisesta tasoerosta on mahdotonta puhua. Sinikeltaiset ovat saaneet sentään kaksi pistejakoa, mutta kuten todettu, niin vieraat jäivät molemmissa datan kannalta toiseksi. Kotijoukkueelle löytyy näillä kertoimilla loistavaa pelattavaa, vaikka punavalkoisten puolustus on ollut kiistatta haparoiva. Omissa soi viimeksi avausjaksolla kolmesti. Torniolaisten ei kuulu olla silti altavastaajan asemassa, vaan sarjanousija nappaa ensimmäisen pistesuorituksensa ja samalla voittonsa vähän yli 40 prosentilla.

Pelivalinta: TP-47
Kerroin: 3,55

Kerroin valittu: 12.5.2023 klo 11.00
Arvio: 42 %
Bookkeri: 10xbet

Vedonlyöntisivustot ja bonukset jalkapalloon

100 % 150 €. Kasinolle: 100% 100 € + 25x
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 6x talletus ja bonus. Kasino: 40x B.
Vaihtuvat tarjoukset. Kasinolle: 100% 100 € + 100x
Bonusehdot
Vain uusille pelaajille

Ei bonusta tällä hetkellä. Kasinolle: 40x B.
Ilmaisveto 100 % 30 €. Kasinolle: 100% 100 € + 30x
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Vaatii aluksi 30 € talletuksen ja pelaamisen vähintään 1,80 kertoimella. Kasino: 50x B.
30 € ilmaisveto. Kasinolle: 20x ilman talletusta + 100% 500€
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Talleta ja tee korkeintaan 30 € yksittäinen veto. Ilmaisveto annetaan vedon ratkettua. Panos vähennetään ilmaisvedosta. Kasino: 30x B
100 % 100 € tai 25 € ilmaisveto tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus.
100 % 100 €. Kasinolle: 100% 200€ + 250x
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 4x talletus ja bonus vähintään 1,80 kertoimilla. Kasinolle: 20x T+B.
100 % 50 €. Kasinolle: 100% 200€
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 6x talletus ja bonus vähintään 1,80 kertoimella. Kasino: 40x T+B
100 % 100 €. Myös kasinolle
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 8 kertaa talletus ja bonus. Kasino: 40x B.
25 € ilmaisveto. 5 € livekasinolle + 200 kierrosta slotteihin.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Tee aluksi vähintään 25 € vetokuponki +1,80 kertoimella. Ilmaisveto annetaan sen ratkettua. Ilmaisvedon panos ei kuulu mahdolliseen voittoon. Kasino: Ei kierrätystä.
100 % 100 €. Myös kasinolle.
Bonusehdot
Vain uusille pelaajille

Kierrätysvaatimus 8x. Kasino: 35x T+B.
100 % 200 € tai kasinolle jopa 120 % 240 € + 100 ilmaiskierrosta + bonus crab
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 5x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 200 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 9x bonus tai kasinolla 35 kertaa bonus.
100 % 200 €. Kasinolle: 100% 500 € + 200x
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 5x talletus ja bonus. Kasino: 35x T+B.
10 € ilmaisveto. Kasinolle: 100% 150 € + 50x
Bonusehdot
Vain uusille pelaajille

Panosta vähintään 15 €:llä. Ilmaisvedosta vähennetään panos. Kasino: 35x B.
100 % 100 € tai kasinolle 150 % 150 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus.
10 € ilmaisveto. Kasinolle: 100% 50 €.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei kierrätystä. Kasino: 35x B.
100 % 100 €. Kasinolle: 100% 200€
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 4x talletus ja bonus vähintään 1,80 kertoimilla. Kasinolle: 20x T+B.
100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus 5x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
Vaihtuvat kampanjat
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta

Suositut
SG Casino

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta

iBet

100 % 150 €. Kasinolle: 100% 100 € + 25x

OhMySpins

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta

Yugibet

100 % 100 € tai 25 € ilmaisveto tai kasinolle 100 % 200 €

LightCasino

100 % 200 € tai kasinolle jopa 120 % 240 € + 100 ilmaiskierrosta + bonus crab