Jalkapallon miesten Kolmosessa TPK saa vastaansa VG-62:sen. Kotijoukkue on pelannut hyvin pitkälti odotusten mukaisesti edenneen kauden hieman huonoimpien miehistöjen yläpuolella. Isännät ovat keränneet menestystä neljästä voitosta ja kolmesta pistejaosta. Turkulaiset ovat saaneet yksittäisiä onnistumisia ja olivat vähän aikaa sitten myös pienessä voittoputkessa, mutta paluu arkeen tapahtui MuSaa vastaan. Vierasjoukkue on pelannut odotuksia heikomman kauden. Naantalilaisten materiaalilla ja taitotasolla voisi operoida kuuden lähellä, mutta keltapaidat ovat nykyäänkin alemmassa keskikastissa kahdeksantena. Vieraiden rosterilla tällaisten otteluiden pitäisi olla kuitenkin hyvin hoidettavissa.
TPK on materiaalinsa ja taitotasonsa puolesta parempi miehistö kuin lohkossa viimeisenä olevat PaiHa ja Wilpas, mutta kotijoukkueen osalta oli jo kauden alussa vaikea tarjota nykyistä parempia sijoituksia. Turkulaiset eivät ole olleet samanlaisen pisteautomaatin roolissa kuin kaksi häntäpään miehistöä, mutta isännät ovat olleet muuten yksi lohkon huonoimmista ryhmistä. TPK oli vähän aikaa sitten kolmen ottelun voittoputkessa, kun kotijoukkue nappasi täydet pistepotit PaiHaa, TPS Akatemiaa ja Wilpasta vastaan. Isännät eivät kuitenkaan pelanneet muita kuin heikkoja miehistöjä vastaan. Toki oli odotettavissa, että turkulaiset pärjäävät PaiHaa ja Wilpasta vastaan. MuSalta tulikin jo puolittainen selkäsauna.
VG-62 ei ole esiintynyt kuluvalla kaudella odotuksiin nähden kaksisesti, sillä vierasjoukkueella olisi ollut osaamista parempiin tuloksiin. Keltapaidat ovat jääneet vähintään pieneksi pettymykseksi. Naantalilaiset ovat olleet kuitenkin viime aikoina hyvässä iskussa. Vieraat ovat napanneet neljästä edellisestä ottelustaan kolme voittoa. Vähän aiemmin tullut voitto Maskusta oli hyvä osoitus alisuorittajan kyvyistä. Taisto KaaPoa vastaan kääntyi lopussa niukasti vastustajan eduksi. Viimeksi irtosi täysi pistepotti TPS Akatemiasta. VG-62 teki viimeksi tien päällä seitsemän maalia PaiHalle ja pääsee otteluun muutenkin aiempaa paremmasta tilanteesta. Keltapaitojen lähiaikojen otteet ovat olleet oikeasti hyviä.
VG-62 lähtee iltaan ansaittuna ennakkosuosikkina. Naantalilaiset ovat kiistatta TPK:ta laadukkaampi miehistö, vaikka sarjataulukko ei anna siitä todenmukaista kuvaa. Vierasjoukkueen pitäisi ottaa tällainen ottelu hyvin hallintaansa. Keltapaidat ovat esiintyneet viime aikoina sen verran laadukkaasti, että materiaalinsa ja taitotasonsa puolesta heikommat turkulaiset ovat myös kotonaan ansaittuja altavastaajia. Isäntien heikkojen ryhmien voitoista ei pidä tehdä suurempia johtopäätöksiä. Parhaat pelivalinnat löytyvät VG-62:sen menestyksestä, sillä keltapaidoilla on kertoimiaan suurempi mahdollisuus juhlia voittoa. Laadukkaammat vieraat nappaavat suoran voiton vähintään 46 prosentin todennäköisyydellä.
Pelivalinta: VG-62
Kerroin: 2,31
Kerroin valittu: 7.9.2023 klo 11.45
Arvio: 46 %
Bookkeri: MyStake