Jalkapallon miesten Ykkösessä yhteen iskevät TPS ja EIF. Kotijoukkue on pelannut kolmella edellisellä kierroksella voitoitta. Mustavalkoiset esiintyivät viimeksi pisteittä kahden maalin erolla HIFK:ta vastaan. Turkulaiset pelasivat odotuksiin nähden heikosti, joskin taisto oli kuitenkin pelillisesti ja maaliodottamien valossa hyvin tasainen. Raitapaidat pelasivat toiseksi edellisessä ottelussaan ansaitusti vauhdikkaan pistejaon SJK Akatemian kanssa. Vierasjoukkue on ollut tuloksellisesti hurjassa iskussa ja kulkenut voitosta voittoon. Tammisaarelaiset ovat tehneet hienoa jälkeä ja saapuvat Turkuun upeassa voittoputkessa. Vihreäpaidoilla on mahdollisuus varmistaa paikkansa kärjessä ennen viimeistä kierrosta.
TPS näytti yhdessä vaiheessa miehistöltä, jolla olisi voinut olla realistinen sauma taistella paikoista Ykkösen kärkipäässä. Kotijoukkue ei pystynyt kuitenkin pitämään yllä pelaamisen tasoaan ja ollut varsinkin taas kauden viimeisillä hetkillä vaisu. Siitä hyvä esimerkki tuli viimeksi, vaikka kuten todettu, niin pistejako olisi kuvannut iltaa paremmin. Vastustaja sai pelata yli puoliajan verran myös ylivoimalla. Turkulaiset ovat samoissa pisteissä viidentenä olevan SJK Akatemian kanssa, joten isännillä on vielä viimeisille kierroksille paljon pelattavaa. Se ei silti muuta sitä, että raitapaidat eivät ole esiintyneet kuin ajoittain materiaalinsa ja taitotasonsa mukaisesti. Turussa juhlitaan Kasper Hämäläisen komean uran viimeisiä hetkiä.
EIFillä on takana 11 voitollista ottelua esiintyen pääasiassa vakuuttavasti, joten vierasjoukkue on ollut niin pelillisesti kuin maaliodottamien valossa isoksi osaksi hienossa pelivireessä. Tammisaarelaiset ovat tehneet hienoa jälkeä ja pystyneet menestymään laajalla rintamalla pelaten myös keskinkertaisia otteluita. Vihreäpaidat pelasivat viimeksi voitollisesti SJK Akatemiasta. Täysi pistepotti oli pelillisesti ja maaliodottamien valossa ansaittu, vaikka se tuli pomppumaalilla. Toiseksi edellisessä ottelussa tullut voitto MP:stä ei ollut varsinaisesti väärin, mutta voiton olisi pitänyt tulla maalin erolla. Vastustaja ei jäänyt otteidensa valossa juuri kakkoseksi. Hieman aiemmin oli tullut hyvin samantyyppinen voitto HIFK:sta.
EIF on ollut tietysti tuloksellisesti mainiossa pelivireessä ja lähtee myös Turun otteluun ansaitusti ennakkosuosikkina. Toisaalta kuten jo hieman yllä mainittu, niin tammisaarelaiset eivät ole olleet myöskään lähiaikoina koko aikaa parempi miehistö otteidensa tai maaliodottamien kannalta. Vihreäpaidat ovat olleet silti datankin näkökulmasta hyvässä pelivireessä ja tehneet sen verran kovaa jälkeä, että vierasjoukkue pääsee tavoittelemaan nousunsa varmistusta hyvästä tilanteesta. EIF on ollut kiitettävässä iskussa, mutta vierasjoukkueella on ollut myös hyvää onnea ja varianssin positiivista puolta. Parhaat pelivalinnat löytyvät EIFin suorasta voitosta, sillä Ekenäs lähtee iltaan noin 47 pinnan ennakkosuosikkina.
Pelivalinta: EIF
Kerroin: 2,25
Kerroin valittu: 1.10.2023 klo 22.20
Arvio: 47 %
Bookkeri: Galaksino