Jääkiekon MM-kisoissa yhteen iskevät Tshekki ja Tanska. Isäntämaa on saanut kolmesta ensimmäisestä ottelustaan kaksi voittoa ja yhden tappion. Voitoista ensimmäinen irtosi pitkän kaavan kautta Suomesta, kun taas voitto Norjasta tuli varsinaisen peliajan puitteissa. Viimeksi taisto Sveitsiä vastaan ratkesi vastustajalle niin ikään koko rahalla kestäneen ottelun päätteeksi. Juutit avasi urakkansa selkeällä voitolla Itävallasta ja pelasi perään tappiollisesti Kanadaa vastaan. Danish Lions pelasi kolmannella kierroksella Norjaa vastaan olemalla kiistaton ennakkosuosikki. Koitos päättyi silti heikosti.

Tshekki on pelannut toistaiseksi hyvin edenneen turnauksen. Isäntämaan ranking on ollut kolmen ensimmäisen kierroksen jälkeen pienessä nousussa, vaikka joukkue jäi viimeksi Sveitsiä vastaan vain yhteen pisteeseen. Alppimaa oli viimeksi marginaalisen altavastaajan asemassa, joten rankkareilla tullut vastustajan voitto oli vain minimaalinen yllätys. Tshekin otteluissa maaliodottamat ovat olleet hyvin linjassa sen mukaan mitä oli lupa ennakoida, mutta toteutuneissa osumissa on ollut siihen nähden laskua. Se on näkynyt hyökkäyspään tehottomuutena. Toisessa päässä Lukas Dostal on ollut vahvassa iskussa.

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.

 

Tanska pelasi eilen Norjaa vastaan ja omasi ennakkoon hyvät mahdollisuudet juhlia turnauksen toista voittoaan. Juutit esiintyi kuitenkin kaikkea muuta kuin hyvin ja koki kahden maalin tappion. Danish Lions sai syyttää tappiosta vain itseään, mikä korostui vielä kolmannen erän lopun sekoiluna. Ottelu oli toki muuten tasainen, mutta esimerkiksi lopussa maalivahdin pois ottamisen kanssa oli aivan turhaan isoja ongelmia kostautuen nopeasti omissa. Tanskan alakerta on ollut maaliodottamissa hieman parempi mitä olisi voinut ennakoida, mutta juuttienkin viimeistely on ollut maaliodottamia jäljessä.

Tshekki lähtee otteluun luonnollisesti suurena ennakkosuosikkina huomattavasti paremman materiaalinsa ja taitotasonsa, kotietunsa ja lepoetunsa muodossa. Isäntämaa ei pelannut eilen, joten joukkue on päässyt valmistautumaan rauhassa. Samaa ei voi sanoa Tanskasta, joka oli varmasti odotusten kannalta pettynyt eiliseen esitykseensä. Aineksia piti olla paljon parempaan. Joukkueen ranking on ollut alun jälkeen laskussa. Tshekki voittaa 73 prosentin arviolla. Ottelu etenee jatkoille 15 prosentin arviolla. Tanska voittaa 12 prosentilla. Yli 5,5 maalia tulee 43 prosentin arviolla ja alle 4,5 osumaa 57 pinnalla.

Vedonlyöntisivustot ja bonukset jääkiekkoon

200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x talletus ja bonus.
Ei bonusrahaa. Kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x bonus.
Ilmaisveto 100 % 100 € tai kasinolle 100 % 120 € + 120 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa vähintään viidesti talletuksesi verran. Ilmaisvedot käteistä. Kasinolla 40x bonus.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Kasinolla 40x bonus.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 50 € + 20 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 15x talletus ja bonus tai kasinolla 20x talletus ja bonus.
100 % 500 € tai kasinolle 100 % 1 000 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 10x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Niitä voi saada 5x. Kasinolla 40x bonus.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa. Kasinolle jopa 500 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla ei kierrätystä.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 250 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
100 % 150 € tai kasinolle 100 % 500 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla 40X bonus.
Vedonlyöntiin ja kasinolle cashback 25 € asti
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Tuplaa talletuksesi enintään 25 € asti tai saat rahasi takaisin käteisenä.
Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Riskitön veto korvataan 50 € saakka. Kasinolla kierrätys 30x talletus ja bonus.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
Bonuksia
Winnerz

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback

Kingmaker

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 25 ilmaiskierrosta

RTbet

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta

Novibet

100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta

Talismania

100 % 200 € tai kasinolle 200 % 500 € + cashbackit