Tässä artikkelissa käymme läpi tutusti lyhyellä kaavalla urheilu-uutisia viimeisen viikon ajalta. Mukana on muun muassa laajasti erilaisia pallopelejä jalkapallosta, jääkiekkoon ja tenniksestä snookeriin. Tiedossa on myös erittäin valitettavia koripalloaiheisia uutisia, jotka ovat järkyttäneet urheilulajin ystäviä eri puolilla maailmaa. NBA-seura Golden State Warriorsin apuvalmentaja Dejan Milojevic kuoli äkilliseen sydänkohtaukseen. Lopuksi otetaan esille paljon ongelmistan esillä olleen Viaplayn uusimmat talousaihetta sivuavat urheilu-uutiset, jotka ovat suomalaisten kannalta sekä hyviä että huonoja.

Jääkiekon Liigassa on pelattu tällä viikolla taas runsaasti otteluita keskiviikosta lauantaille. Ehdottomasti mielenkiintoisinta antia on ollut seurata JYPin ja SaiPan tekemistä, sillä niin Jyväskylässä kuin Lappeenrannassa napattiin viikon kahdesta ensimmäisestä ottelusta vastoin kaikkia odotuksia kaksi voittoa. Miehistöt kohtasivat toisensa lauantaina Hippoksella, jolloin keltamustat ottivat viikon sisään jo kolmannen voittonsa. JYPin tilanne on etenkin Sami Nikun osalta edelleen hyvin hankala, sillä keskisuomalaisten tähtipuolustaja ei ollut kokoonpanossa myöskään viimeksi SaiPaa vastaan.

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.

 

Jääkiekon CHL:ssä pelattiin välierien toiset ottelut, ja Raumalla isännöinyt Lukko omasi enemmän kuin hyvät mahdollisuudet yltää upeasti finaaliin kukistamalla sveitsiläisen Servetten. Keltamustat menivät ensimmäisessä erässä kahden maalin johtoasemaan, mutta alppimaan suomalaiset huippunimet toivat joukkueensa tasoihin ja veivät myös maalin edelle. Valtteri Filppula, Sami Vatanen ja kumppanit pitivät lopulta huolen siitä, että kettupaitojen matka päättyi neljän sakkiin. Toisessa välierässä Vitkovice vei toisen ottelun Skellefteåta vastaan, mutta se ei riittänyt tshekkiläisten jatkopaikkaan.

Tenniksen kauden ensimmäinen Grand Slam -turnaus Australian avoimet on saatu hyvään vauhtiin. Turnausta on ehditty pelata jo ensimmäisen viikon osalta. Emil Ruusuvuori selvitti tiensä toiselle kierrokselle ottamalla voiton avauksestaan, mutta suomalaisen paukut eivät kuitenkaan aivan riittäneet enää toisella kierroksella Daniil Medvedevin kaatamiseen. Ruusuvuori johti yhtä maailman parasta pelaajaa jo parhaimmillaan siten, että voitto oli enää muutaman pisteen päässä. Tilanne kuitenkin kääntyi niin, että viimeisessä erässä kentällä oli enää todellisuudessa yksi pelaaja. Siinä ei ollut enää mitään jakoja.

Jalkapallon Veikkausliigan runkosarjan otteluohjelma kaudelle 2024 on saatu valmiiksi. Heti ensimmäisellä kierroksella pelataan muun muassa KuPSin ja HJK:n taisto ja Ilveksen isännöimä ottelu uudella Tammelan stadionilla FC Lahtea vastaan. Otteluohjelmaa laadittaessa pyrittiin aiempaa enemmän mielenkiintoisempaan katsojakokemukseen kokonaisvaltaisesti. Veikkausliigan runkosarjan päätöskierros kaudella 2024 pelataan sunnuntaina 1.9., minkä jälkeen jatketaan edelliskausilta tutuilla kuuden parhaan joukkueen Mestaruussarjalla ja sijoille 7.-12. runkosarjassa yltäneiden Haastajasarjalla.

Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA palkitsi alkuviikosta Lionel Messin viime kauden parhaana miesjalkapalloilijana. Yhdysvaltojen MLS-sarjan Inter Miamiin siirtynyt argentiinalainen päihitti kilpailevat ehdokkaat PSG:ssä pelaavan Kylian Mbappén ja Manchester Cityn supertähden Erling Haalandin. Messi vei palkinnon myös vuotta aiemmin, kun hän oli johdattanut maansa MM-kultaan Qatarissa. MM-kulta ei tämän vuoden valintaan vaikuttanut, sillä valinnoissa katsottiin pelaajien esityksiä aikavälillä 19.12.2022–20.8.2023. MM-kisojen huipennus käytiin päivää aikaisemmin 18. joulukuuta 2022.

Koripallossa viikon järkyttävin uutinen tuli NBA-seura Golden State Warriorsilta, joka kertoi apuvalmentajansa Dejan Milojevicin kuolleen 46-vuotiaana. Milojevic joutui tiistai-iltana sairaalaan Salt Lake Cityssä saatuaan sydänkohtauksen joukkueen ravintolaillallisella. Golden State Warriors kertoi seuraavana päivänä, että Milojevic on kuollut. Milojevic ehti toimia joukkueensa apuvalmentajana syksystä 2021 lähtien. Ennen NBA-pestiään Milojevic valmensi kotimaassaan Serbiassa. Warriorsin oli tarkoitus pelata torstain vastaisena yönä Utah Jazzia vastaan, mutta ottelu siirrettiin myöhemmäksi.

Suomessa uutisoitiin noin puolitoista viikkoa sitten, että Ronnie O’Sullivan saapuu pelaamaan Suomeen kaksi näytösottelua. Ne pidetään Tampereella kesäkuun alussa. Suomalaisten innostus snookeria kohtaan on ollut kuitenkin niin valtavaa, että tällä viikolla tiedotettiin, että O’Sullivan tulee pelaamaan Tampereella myös kolmannen näytösottelun. O’Sullivanin näytösottelut Suomessa myytiin loppuun hämmästyttävän pikaisesti. Tahti oli niin nopeaa, että lajissa kaiken nähnyt O’Sullivanin manageri Jason Francis hämmästyi. Francis otti yhteyttä Robin Hulliin ja tarjosi vierailun pidentämistä.

Lopuksi mainitaan lyhyesti Viaplaysta, joka on ollut paljon esillä surkean taloustilanteensa takia. Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin, että Ruotsissa syyllistettiin Suomea Viaplayn ongelmista. Yhtiöstä lähetettiin sittemmin viesti suomalaisille asiakkaille. Viaplayltä vahvistettiin, että Suomessa oli vuoden lopussa tavoitetta vähemmän tilaajia, mutta se oli vain osasyy. Tämän viikon perusteella suomalaisille asiakkaille ei kuitenkaan ole tiedossa hinnankorotuksia. Lähellä konkurssia käynyt Viaplay pelastui viime viikolla, kun sen uusiksi pääomistajiksi tulivat ranskalainen Canal Plus ja tshekkiläinen PPF.

Vedonlyöntisivustot ja bonukset urheiluun

100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
Ei bonusrahaa. Kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x bonus.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x talletus ja bonus.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus
100 % 500 € tai kasinolle 100 % 1 000 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 10x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
100 % 150 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
Ei bonusta. Kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta. Kasinolla 40x bonus.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Riskitön veto korvataan 50 € saakka. Kasinolla kierrätys 30x talletus ja bonus.
20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 250 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
Ei bonusrahaa. Kasinolle jopa 500 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla ei kierrätystä.
100 % 150 € tai kasinolle 100 % 500 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
Yllätysveto 50 € asti + korotettu kerroin tai kasinolle 100 % 500 € + 111 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Yllätysvedossa minimipanos 30 €. Korotetussa kertoimessa maksimipanos 50 €. Vähintään kaksi vetokohdetta. Kasinolla 35x.
Bonuksia
Winnerz

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback

Budsino

Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €

Betkwiff

Yllätysveto 50 € asti + korotettu kerroin tai kasinolle 100 % 500 € + 111 ilmaiskierrosta

Kingmaker

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 25 ilmaiskierrosta

RTbet

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta