Tässä artikkelissa käymme tutusti läpi mitä urheilussa on tapahtunut viime päivien aikana. Mukana on luonnollisesti eniten jääkiekkoa ja jalkapalloa, kun Liigan finaalit saatiin valmiiksi, NHL:ssä on jatkettu pudotuspelejä ja alle 18-vuotiaiden MM-kisat on saatu hyvään vauhtiin Suomessa. Jalkapalloa on pelattu muun muassa Veikkausliigassa ja Valioliigassa. Salibandyssa pelattiin ratkaiseva seitsemäs finaali, kun taas Korisliigassa on taisteltu pääsystä finaaleihin. Snookerin MM-kisat ovat myös jatkuneet, tenniksessä lähestytty Ranskan avoimia ja lopuksi Suomen pettymyksestä cheerleadingin MM-finaalissa.

Tappara voitti jo kolmannen peräkkäisen Suomen mestaruutensa. Finaalit ratkesivat Tampereella sunnuntaina viidennessä taistossa, jossa sinioranssit peittosivat Pelicansin lukemin 3–0. Kirvesrinnat oli ennen viidettä ottelua jo valtavan suuri ennakkosuosikki voittamaan Suomen mestaruuden, sillä lahtelaisten aidot mahdollisuudet katosivat suurelta osin perjantaina koettuun tappioon ensimmäisessä jatkoerässä. Rikard Grönborg onnistui viemään Tapparan heti avauskaudellaan päätyyn asti, vaikka monet epäilivät sinioranssien päättyneen sesongin todellista iskukykyä muutosten takia.

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.

 

NHL:ssä on jatkettu pudotuspelien ensimmäisen kierroksen parissa. Sunnuntai-ilta ja edellinen yö pitivät sisällään neljän ottelun kattauksen, kun Colorado Avalanche murskasi Winnipeg Jetsin, Vancouver Canucks voitti jatkoilla Nashville Predatorsin, New York Rangers kukisti Washington Capitalsin ja Edmonton Oilers voitti Los Angeles Kingsin. New York Rangers ehti jo selvittää tiensä jatkoon nappaamalla voiton ottelusarjastaan suoraan neljässä koitoksessa. Heikosti pärjännyt Toronto Maple Leafs on yhden tappion päässä pudota heti ensimmäisellä kierroksella Boston Bruinsia vastaan.

Alle 18-vuotiaiden MM-kisat on alkanut Suomen osalta erinomaisesti, sillä Pikkuleijonat on saanut kolmesta ensimmäisestä ottelustaan yhtä monta voittoa. Suomi pelasi ensimmäiessä ottelussaan voitollisesti Latviaa vastaan, jatkoi samaa rataa Norjaa vastaan ja esiintyi viimeksi voitollisesti Slovakiasta. Pikkuleijonat on viimeistellyt tähän mennessä 14 maalia ja antanut omiin vain yhden osuman, joten sinivalkoisten startti on ollut enemmän kuin kohdillaan. Suomi pelasi viimeksi sunnuntaina Slovakiaa vastaan siten, että ottelu ratkesi heti ensimmäisessä erässä Pikkuleijonien osuessa neljästi.

Veikkausliigan uusin ottelukierros pelattiin perjantaista sunnuntaille. Ensimmäisessä taistossa FC Inter nappasi odotetusti voiton EIFiä vastaan. Lauantaina FC Haka ja HJK pelasivat vähämaalisen tasapelin, KuPS otti voiton FC Lahdesta ja VPS nappasi pisteet AC Oulun kustannuksella. Sunnuntaina pelattiin kaksi ottelua, kun SJK kukisti Gnistanin ja Ilves otti voiton IFK Mariehamnista. Varsinkin tamperelaisten voitto saarelaisista oli tupsukorville tärkeä onnistuminen, sillä keltapaitojen alkukausi on ollut muuten kaikkea muuta kuin onnistunut. Veikkausliigan kärjessä ovat tappioitta aloittaneet SJK ja VPS.

Valioliigassa jatkettiin tiukkaa taistelua niin mestaruuden kuin säilymisen puolesta. Liverpool ehti pilata lisää omia mahdollisuuksiaan nousta vielä pelaamaan mestaruudesta, kun punapaidat jäivät vieraissa ilman voittoa West Hamista. Liverpoolilla ei enää ole käytännössä mitään palaa yltää pelaamaan mestaruudesta. Arsenal nappasi sunnuntaina voiton Tottenhamista ja Manchester City Nottinghamista, joten Gunners ja taivaansiniset ratkaisevat varmuudella Valioliigan ykkössijan. Toisessa päässä Nottingham, Luton ja Burnley ovat putoamisviivan lähellä toisistaan parin pisteen sisällä.

Espoon Oilers juhli sunnuntaina pitkästä aikaa salibandyn miesten Suomen mestaruutta. Oilers kaatoi Tampereella Hakametsän jäähallissa pelatussa F-liigan finaalisarjan seitsemännessä ottelussa Classicin numeroin 6–4. Espoolaiset veivät finaalit nimiinsä voitoin 4–3. Ratkaisufinaalin ykköstykki oli Oilersin Justus Kainulainen, joka viimeisteli hattutempun ja syötti yhden osuman. Mestaruus on Oilersin miehille viides. Espoolaisten aiemmat kullat ovat vuosilta 1999, 2002, 2003 ja 2006, joten OIlers palasi mestariksi vajaan 20 vuoden jälkeen. Classic voitti kuusi mestaruutta peräkkäin 2016–2022.

Korisliigassa on pelattu välieriä Seagullsin ja Kauhajoen välillä ja Katajan kohdatessa BC Nokian. Seagulls ja Kauhajoki ovat ehtineet pelata ottelusarjansa neljä ensimmäistä taistoa siten, että molemmat seurat ovat napanneet kaksi voittoa vieraissa. Kumpikaan ei ole saanut vielä kotonaan yhtään voittoa. Ottelusarjan edellinen näytös pelattiin Kauhajoella, jossa Seagulls nappasi selkeästi tulleen voiton. Karhu oli viimeksi jopa onnettoman heikko onnistumalla viimeistelemään 50 pistettä. Kataja ja BC Nokia ovat pelanneet vasta kolme kertaa. BC Nokia on voittanut kahdesti ja omaa etulyöntiaseman.

Snookerin MM-kisoissa on päästy pelaamaan toisen kierroksen otteluita ja osa myös loppuun asti. Ensimmäinen kierros piti sisällään useamman yllätyksen, kun muun muassa Mark Selby ja Luca Brecel putosivat jatkosta saman tien. Sama juttu oli Mark Williamsin kohdalla, joka hävisi katkaisufreimiin edenneen taiston Si Jiahuita vastaan. Tosin Brecelin tappio David Gilbertiä vastaan ei ollut suuri yllätys. Toisen kierroksen otteluita on pelattu normaalisti kolmessa jaksossa. Ensimmäiset puolivälieräparit on saatu jo valmiiksi, sillä Gilbert tulee pelaamaan Stephen Maguirea vastaan ja Judd Trump Jak Jonesia vastaan.

Tenniksessä on lähestytty kauden toista Grand Slamia pelaamalla valmistavia turnauksia ennen pian alkavaa Ranskan avoimia. Käynnissä on muun muassa suuri Madridin turnaus, jossa on mukana myös Rafael Nadal, joka on onnistunut saamaan Madridissa kahdesta ensimmäisestä ottelustaan kaksi voittoa. Nadalin pitäisi olla tällä menolla kunnossa myös Pariisissa, mutta espanjalaisen tärkein tehtävä on ollut saada pelituntumaa. Nadal pelaa seuraavan ottelunsa maanantaina alkuillasta. Turnauksen ykkössijoitettu pelaaja on italialainen Jannik Sinner. Madridissa on pelattu myös naisten turnausta.

Lopuksi mainitaan, että Suomen naisten cheermaajoukkue ei menestynyt MM-finaalissa toivotulla tavalla. Suomi jäi kilpailussa MM-pronssille, mikä oli odotuksiin nähden iso pettymys. Suomi onnistui erinomaisesti semifinaalissa, minkä myötä joukkue pääsi finaaliin kärkipaikalta. USA ja Ruotsi nousivat kuitenkin virheiden vuoksi Suomen edelle. Suomi jäi USA:sta lähes 10 pisteen päähän. Ruotsi oli 5,78 pistettä edellä. MM-kisat pidettiin Orlandossa. Suomi nappasi juniorisarjoista kolme mitalia. Naisten maajoukkue on voittanut MM-kisat neljästi. Viime vuonna mestaruusputki katkesi hopeaan.

Vedonlyöntisivustot ja bonukset urheiluun

200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
100 % 150 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x talletus ja bonus.
Ei bonusrahaa. Kasinolle 100 % 100 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x bonus.
Ilmaisveto 100 % 100 € tai kasinolle 100 % 120 € + 120 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa vähintään viidesti talletuksesi verran. Ilmaisvedot käteistä. Kasinolla 40x bonus.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Kasinolla 40x bonus.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 50 € + 20 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 15x talletus ja bonus tai kasinolla 20x talletus ja bonus.
100 % 500 € tai kasinolle 100 % 1 000 € + 100 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 10x talletus ja bonus tai kasinolla 35x talletus ja bonus.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Niitä voi saada 5x. Kasinolla 40x bonus.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa. Kasinolle jopa 500 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla ei kierrätystä.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 250 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
100 % 150 € tai kasinolle 100 % 500 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla 40X bonus.
Vedonlyöntiin ja kasinolle cashback 25 € asti
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Tuplaa talletuksesi enintään 25 € asti tai saat rahasi takaisin käteisenä.
Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Riskitön veto korvataan 50 € saakka. Kasinolla kierrätys 30x talletus ja bonus.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
Bonuksia
Winnerz

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback

Kingmaker

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 25 ilmaiskierrosta

RTbet

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta

Novibet

100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta

Talismania

100 % 200 € tai kasinolle 200 % 500 € + cashbackit