Tässä artikkelissa käymme tutusti läpi mitä urheilussa on tapahtunut kesäkuun lähestyessä pian loppuaan. Mukana on edelleen erityisesti jalkapalloa ja jääkiekkoa, sillä NHL:n finaalisarja on edennyt jännittävästi seitsemänteen otteluun ja futiksen EM-kisoissa on päästy puolestaan lohkovaiheen viimeisen kierroksen pariin. Pitkän radan EM-kisoissa Belgradissa on saatu hienoja suomalaisuutisia mitalin muodossa. Suomelle tulee kaikkien aikojen nuorin edustaja Pariisin olympialaisiin. Hiihdosta on saatu myös isoja suomalaisuutisia. Lisäksi tenniksessä on lähestytty kauden kolmatta Grand Slamia.

Edmonton Oilers on yltänyt NHL:n finaalisarjassa kuilun partaalta jo tasoihin ja taistelemaan jo enemmän kuin hyvin Stanley Cupista. Edmonton Oilers kaatoi Florida Panthersin kolmannen kerran peräkkäin ja siirsi mestaruuden ratkaisun Suomen aikaa maanantain ja tiistain välisenä yönä pelattavaan legendaariseen game seveniin. Florida Panthers johti finaalisarjaa jo 3–0 ennen neljättä ottelua, mutta nyt finaalisarja on tasatilanteessa 3–3. Edmonton Oilersista tuli kolmas joukkue sarjan historiassa, joka on noussut NHL:ssä finaalisarjan aikana näin isosta tappioasemasta aina seiskapeliin saakka.

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.

 

EM-futis on tullut pisteeseen, jossa on saatu lohkovaiheen kaksi ensimmäistä kierrosta valmiiksi. Kolme joukkuetta on ehtinyt varmistaa paikkansa jatkossa. Saksa, Espanja ja Portugali ovat voittaneet molemmat ottelunsa ja ovat siten varmasti jatkossa. Turnauksen vakuuttavin joukkue on ollut Saksa, joka on tehnyt kahdessa ensimmäisessä ottelussaan seitsemän osumaa. Esimerkiksi Englanti on esiintynyt puolestaan odotuksia heikommin. Kolme leijonaa on ollut vaisu ja saanut vain nihkeän voiton Serbiasta ja pistejaon Tanskaa vastaan. Unkari ja Puola ovat vielä toistaiseksi ilman pisteitä.

Veikkausliigassa pelattiin juhannuksen alla Yöttömän yön kierros, joka pidettiin myöhään illalla ja sisältäen täyden kuuden ottelun kattauksen. HJK nappasi kahden maalin voiton KuPSista ja on noussut samalla jo Veikkausliigan ykköseksi. KuPS menetti toisella jaksolla otteensa pahasti, vaikka kuopiolaiset olivat vielä itse johtoasemassa. Ilves pelasi vauhdikkaan pistejaon SJK:n kanssa. VPS ja AC Oulu päätyivät pistejakoon. FC Haka isännöi maalittomaan tasapeliin päättynyttä koitosta FC Interiä vastaan. IFK Mariehamn otti voiton EIFistä. Lisäksi FC Lahti ja Gnistan pelasivat kuuden maalin tasurin.

Veikkausliigassa pelaavan FC Lahden uusi päävalmentaja on 44-vuotias Ricardo Duarte. Sopimus kattaa kuluvan kauden loppuun. Portugalilainen on tuttu nimi suomalaisessa jalkapallossa esimerkiksi AC Oulun, Gnistanin ja VPS:n riveistä. Lisäksi hän on työskennellyt Suomen Palloliitossa. Ricardo Duarte aloitti uudessa tehtävässään heti. FC Lahden kausi on edennyt toistaiseksi vaikeasti. Mustat Kuhnurit on saanut vasta yhden voiton. Joukkue on päässyt pisteille myös viiden tasapelin muodossa. FC Lahti ehti vapauttaa aiemmin Duarten edeltäjän Toni Lindbergin tehtävästään mustapaitojen päävalmentajana.

Veera Kivirinta otti uransa ensimmäisen arvokisamitalin uidessaan hopealle 50 metrin rintauinnissa pitkän radan EM-kisoissa Belgradissa. Kivirinnan aika oli 30,65. Mestaruuden vei puolalainen Dominika Sztandera ajalla 30,55. Kivirinnan mitali oli Suomen ensimmäinen ja ainoa Belgradin EM-kisoissa. 50 metrin rintauintia ei järjestetä olympialaisten matkana, joten EM-kisat oli Kivirinnan kauden päätavoite. Ida Hulkko sijoittui kuudenneksi ajalla 30,99. Hulkko on yltämässä Pariisin olympialaisiin 100 metrin rintauintiin. Laura Lehtinen oli 200 metrin perhosuinnin finaalissa kahdeksas ajalla 2.14,03.

Heili Sirviö sijoittui seitsemänneksi rullalautailun olympialaisten karsintakilpailun finaalissa Budapestissa. 13-vuotias suomalainen lunasti jo aiemmin paikkansa olympialaisissa. Sirviöstä tulee Pariisissa Suomen kaikkien aikojen nuorin olympiaurheilija. Sirviö eteni välierästä finaaliin pistein 83. Finaalin parhaat pisteet 82,68 Sirviö sai kolmannelta runiltaan. Karsintakilpailun finaalin kärkeen ylsi Sirviön kanssa harjoitteleva Australian Arisa Trew pistein 93,38. Myös hyvin nuori Trew on tehnyt kaartevalla vert-rampilla vuoden aikana ensimmäisenä naisena onnistuneet 720- ja 900-asteiset temput.

Tenniksessä on lähestytty Wimbledonia siten, että miehet ja naiset ovat pelanneet valmistavia turnauksia nurmikentillä. Miehet ovat pelanneet kuluvalla viikolla Hallen ja Lontoon turnauksia, kun taas naiset ovat pelanneet muun muassa Berliinissä ja Birminghamissa. Loppuviikosta on järjestetty karsintoja esimerkiksi Eastbournen ja Mallorcan turnauksiin. Andy Murraylle tehtiin selkäleikkaus lauantaina eli vain hieman ennen vain yhdeksän Wimbledonin alkua. Kolminkertainen Grand Slam -mestari joutui keskeyttämään toisen kierroksen ottelunsa Jordan Thompsonia vastaan Queen’s Clubilla.

Suomalainen hiihtotähti Krista Pärmäkoski jatkaa uraansa seuraavat kaksi kautta. Kuortaneella asuva Pärmäkoski kertoi päätöksestään viikonloppuna, kun hän vieraili Ylen suorassa yleisurheilulähetyksessä. Pärmäkoski sanoi, että viime kaudella Lahdesta tullut maailmancupin osakilpailuvoitto vaikutti vahvasti päätökseen jatkaa uraa. Maailmanmestaruuksista kamppaillaan tulevalla kaudella helmi-maaliskuun vaihteessa Norjan Trondheimissa. Seuraavat olympialaiset pidetään Milano-Cortinassa talvella 2026. Pärmäkoski lähtee tuleviin kausiin odotetusti arvokisat edellä.

Vedonlyöntisivustot ja bonukset urheiluun

100 % 250 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 7x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x talletus ja bonus.
100 % 200 € tai kasinolle 300 € aloitusbonus + 10 % cashback + 10 % rakeback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Kierrätys vedonlyönnissä 6x bonus tai kasinolla pelaa yhtä 10 € erää kohti 400 €. Kasinon bonus maksetaan käteisenä.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Kasinolla 40x bonus.
Ilmaisveto 100 % 100 € tai kasinolle 100 % 120 € + 120 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa vähintään viidesti talletuksesi verran. Ilmaisvedot käteistä. Kasinolla 40x bonus.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Riskitön veto korvataan 50 € saakka. Kasinolla kierrätys 30x talletus ja bonus.
Ei bonusrahaa. Kasinolle 20 superspinniä
Bonusehdot
Osittain kaikille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x. Lisäksi cashbackit.
Yllätysveto 50 € asti + korotettu kerroin tai kasinolle 100 % 500 € + 111 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Yllätysvedossa minimipanos 30 €. Korotetussa kertoimessa maksimipanos 50 €. Vähintään kaksi vetokohdetta. Kasinolla 35x.
Ei bonusta. Kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta. Kasinolla 40x bonus.
100 % 150 € tai kasinolle 100 % 500 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Niitä voi saada 5x. Kasinolla 40x bonus.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x tai kasinolla 40x.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 250 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 50 € + 20 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 15x talletus ja bonus tai kasinolla 20x talletus ja bonus.
Bonuksia
Slotuna

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta + 1 bonus crab

Optibet

Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta

Winnerz

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback

Budsino

Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €

Novibet

100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta