Tässä artikkelissa käymme läpi lyhyesti kuluneen viikon tärkeimpiä urheilu-uutisia. Tulemme tekemään jatkossa keskimäärin noin kerran viikossa vastaavan tyyppisen tekstin, jossa nostamme esille lyhyesti viikon tärkeimpiä urheilu-uutisia. Heti koosteemme ensimmäinen viikko on sisältänyt suomalaisittain yhden äärettömän mielenkiintoisen ja käytännössä koko kansaa puhuttelevan urheilu-uutisen, sillä Leijonien uusi päävalmentaja julkistettiin aiemmin tällä viikolla.
Kuten yllä todettu, niin Suomen jääkiekkomaajoukkue on saanut itselleen uuden päävalmentajan kuluvan kauden jälkeisiksi vuosiksi. Jukka Jalonen toimii vielä tämän kauden ajan Leijonien päävalmentajana, mutta ensi kevään jälkeen Jalonen siirtyy sivuun ja tilalle tulee Ilveksessä nykyään päävalmentajana toimiva Antti Pennanen. Oli hyvin pitkälti selvää, että Suomen uudeksi päävalmentajaksi on tulossa joko Pennanen tai Kari Jalonen, joista jälkimmäinen toimi aiemmin Tshekin päävalmentajana.
Tämän viikon ikävimmät ja vastenmielisimmät urheilu-uutiset löytyvät kiistatta Venäjältä, joista ensimmäisenä nostetaan esille juniorimaajoukkueiden pääsemisen takaisin Euroopan kentille. Uefa sallii jatkossa Venäjän jalkapallojoukkueet alle 17-vuotiaissa sillä perusteella, että poikia ja tyttöjä ei pidä rangaista aikuisten tekemistä asioista. Päätös on täysin älytön, ja esimerkiksi Englannista ilmoitettiin nopeasti, että pelaaminen Venäjän nuoria vastaan ei tule kysymykseen.
Toinen Venäjää koskeva urheilu-uutinen koskee sitä, että venäläisurheilijat saavat osallistua Pariisin paralympialaisiin ensi kesänä. Kansainvälisen paralympiakomitean enemmistö jäsenistä äänesti sen puolesta, että venäläiset pääsevät kilpailemaan Pariisiin ilman Venäjän lippua, maan värejä ja tunnusmerkkejä. Kyseessä on aivan yhtä vastenmielinen päätös kuin yllä mainittu urheilu-uutinen Venäjän juniorimaajoukkueiden pääsemisestä takaisin Euroopan kentille.
Veikkausliigassa ollaan tultu tämän viikon aikana tilanteeseen, jossa HJK:lla on mahdollisuus varmistaa Suomen mestaruutensa ennen mestaruussarjan viimeisiä kierroksia. Helsinkiläiset ovat karanneet jo seitsemän pisteen etumatkalle ennen toisena oleva KuPSia, joka on kuitenkin pelannut ottelun sinivalkoisia vähemmän. Keltamustat pelaavat sunnuntaina alkuillasta SJK:ta vastaan ja ovat käytännössä pakkovoiton edessä. Jos savolaiset eivät saa voittoa, niin Klubi varmistaa Suomen mestaruutensa.
Veikkausliigassa koettiin tällä viikolla poikkeuksellinen asia, sillä VPS ei voittanutkaan, vaikka Raita on tehnyt viikosta toiseen sitä mitä parhaiten osaa eli voittaa. Vaasalaiset pelasivat loppuviikosta vähämaalisen tasapelin FC Interin kanssa. Samalla se tarkoitti sitä, että pohjanmaalaisten hurja voittoputki tuli vihdoin päätökseensä. VPS lähti otteluunsa FC Interiä vastaan selkeänä ennakkosuosikkina ja omasi hyvät puitteet juhlia käsittämättömän pelivireensä johdosta taas yhtä voittoa, mutta ilta päättyi vain tasapeliin.
Lopuksi otetaan esille jääkiekon puolesta Liigassa pelaavan HIFK:n kirous. Helsinkiläiset ovat pelanneet Tampereen Nokia Arenassa 12 kertaa saamatta ensimmäistäkään voittoa. Stadilaiset pelasivat loppuviikosta Ilvestä vastaan ja olivat lähellä saada täyden pistepotin, mutta ottelu kääntyi lopulta pitkän kaavan kautta vastustajan eduksi.